Taattolan ulkomuseoalue sijaitsee kauniissa maalaismaisemassa

SATAKUNTA / KULLAA – Kullaa ehti olla yli 100 vuotta itsenäisenä kuntana, kunnes se vuonna 2005 liitettiin Ulvilaan. Vaikka matka Poriin on lyhyt, on Kullaa ollut perinteisesti harvaan asuttua seutua. Alueelta löytyy kuitenkin muutama mielenkiintoinen tutustumiskohde. Leineperin ruukki vie aikaan, jolloin täällä taottiin rautaa. Jalomäen umpipiha on myös eräs Satakunnan suosituimmista matkailukohteista.

Kaartuva Kirkkotie erikoisine kivisiltoineen muodostaa kirkon ja pappilan kohdalla kauniin maalaisidyllin. Kullaan kauniin keltaiseksi maalatun puukirkon vieressä vanhaan viljamakasiiniin on sijoitettu Esinemuseo. Sinne on kerätty kullaalaista maatalouteen ja kotiin liittyvää vanhaa esineistöä. Esillä on myös paikkakunnalta löydettyjä kivikaudenaikaisia löytöjä.

Talonpoikaisajasta kertova Taattolan ulkomuseoalue sijaitsee lyhyen matkan päässä kirkolta lähellä Poriin menevää valtatietä. Alueelle on siirretty kymmenkunta rakennusta, kuten päärakennus, aittoja, sepän paja ja savusauna. Museoalueen pihapiiriä käytetään Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen kesätapahtumissa.

Taattolan museoalue sekä sinne siirretyt rakennukset on saatu lahjoituksina. Yhteen ulkorakennukseen on sijoitettu muun muassa vanhaa pitäjän palokalustoa. Alkeellisin väline on palohaka. Tulipalon sattuessa palohakan avulla vedettiin palavat hirret alas. Naiset sammuttivat kyteviä hirsiä hosan ja veden kanssa. Kun 1800-luvulla tuli käyttöön vakuutusjärjestelmät, tuli palohakan olla kytkettynä tikkaisiin. Kehittyneempi sammutusväline oli hevosten vetämä pumppu. Vain varakkaimmilla kartanoilla ja kylillä oli käytössään hevosvetoisia omia pumppuja.

Museoalueelle on tuotu muun muassa iso riihi ja yhä täysin toimintakunnossa oleva sepän paja työkaluineen ja ahjoineen.

TAATTOLAN ULKOMUSEOALUE

Osoite: Kullaan kirkkotie, Kullaa (Ulvila).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Jalomäen umpipiha on nimensä veroinen

LUE MYÖS: Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemen syntymäkoti on avoinna yleisölle

LUE MYÖS: Leineperin ruukin suosio pysyy vuodesta toiseen

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.