TPK panostaa futsaliin – tavoitteena nousu takaisin pääsarjaan

– Marssijärjestys on selvä. Ensin hoidetaan koulu, sitten harrastukset. Monet pojista on lukion ensimmäisellä luokalla. Futsalia on kolme kertaa viikossa. Pojat ovat sen ikäisiä, että tyttöystävääkin pitää ehtiä näkemään.

Näin Turun Pallokerhon 2003-syntyneiden joukkuejohtaja Sanna Veijalainen tiivistää, mitkä ovat joukkueen tärkeimmät tavoitteet.

Kyse on B-juniori-ikäisistä pojista, joille halutaan tarjota mukava liikunnallinen harrastus. Hintakaan ei ole harrastamisen esteenä.

– Juniori-ikäiselle futsalin harrastaminen maksaa meillä 36 euroa kuukaudessa. Kulurakenteemme on yksinkertainen. Esimerkiksi emme tee kalliita ulkomaanmatkoja.

Futsal muistuttaa jalkapallon pelaamista sisätiloissa. Lajia pelataan kaikkialla maailmassa etenkin lajin synnyinseudulla Etelä-Amerikassa. Myös Etelä-Euroopassa futsal on erittäin suosittua. Suomessa laji on ollut lähinnä jalkapalloilijoiden talvinen oheisharjoittelumuoto, mutta nykyään aikuisten pääsarjassa, Futsal-liigassa, on useita vain futsaliin erikoistuneita pelaajia.

– Meillä on periaate, että juniori-ikäiset pelaajat saavat harrastaa muitakin lajeja. Esimerkiksi oma poikani pelasi pitkään pesäpalloa. Monet pelaavat kesäisin jalkapalloa. TPK:n 2003-syntyneet ovat harrastaneet futsalia jo useamman vuoden aina 12-vuotiaasta lähtien. Nyt B-juniori-ikäisinä osa pojista on ilmoittanut päälajikseen futsalin.

TPK on tunnettu turkulainen jalkapalloseura, jonka lajivalikoimaan futsal on kuulunut jo pitkään. Onpa TPK pelannut aikoinaan futsalia Suomen ylimmällä sarjatasollakin, mutta muutama vuosi sitten seura joutui luopumaan sarjapaikastaan pelaajapulaan vedoten. Nyt Ykkösessä eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalla joukkueella on jälleen lupa nousta sarjaporrasta ylemmäksi Futsal-liigaan. Ehkä samalla lajin medianäkyvyys Turun alueella kasvaa. Toistaiseksi se on ollut varsin vaatimatonta.

– B-junioreilla on maanantaisin yhteiset harjoitukset TPK:n miesten edustuksen kanssa. Näin luodaan jatkumoa tulevaisuutta ja mahdollista liiganousua varten.

TPK on ainoa Turun alueen seura, joka on esiintynyt pääsarjatasolla. Vaikka futsalia harrastetaan muissakin Turun alueen seuroissa, on Someron Voima, SoVo, Turkua lähimpänä sijaitseva liigajoukkue. Sekin on monien muiden futsaljoukkueiden tavoin kokoelmajoukkue.

– Tampere ja Pohjanmaa ovat Suomessa vahvoja futsalalueita. Meillä on jo muutamia lajin erikoisseurojakin, kuten Kampuksen Dynamo Jyväskylästä ja Sievi FS ylivieskalainen futsalseura.

Veijalaisen joukkue, 2003-syntyneet vanhemmat B-juniorit, pelaavat kesällä jalkapalloa, mutta futsal on joukkueen päälaji. Se osallistuu Suomen Palloliiton organisoimaan sarjatoimintaan. TPK:n vuotta nuorempi B-juniorijoukkue on jalkapallopainotteinen, mutta joukkue pelaa futsalia oheisharjoittelumuotona.

– Kun pelataan talvella futsalia, se palvelee pienessä tilassa hyvin jalkapalloa. Lajissa tulee paljon pallokosketuksia. Pallonkäsittelytekniikka parantuu. Futsal on myös hyvä vaihtoehto niille, jotka ovat lopettaneet tai aikeissa lopettaa jalkapallon pelaamisen.

Kupittaan palloiluhalli suo puitteiltaan hienot mahdollisuudet futsalin harrastamiselle. Tosin vuorojen saamisessa on futsalpelaajillakin haasteensa.

– Kauan kaivattu halli tuli tarpeeseen, mutta eri käyttäjiä on paljon. Saimme yhteensä 3,5 tuntia viikossa futsalille. Iso ongelma on myös vuorojen peruuntuminen. Esimerkiksi lokakuussa kaikki keskiviikkovuoromme ja osa maanantaivuoroistakin oli peruttu. TPK:n edustusjoukkue pelaa Ykkösen ottelunsa Samppalinnassa. Futsal haluaa parkettialustan, mutta voimme harjoitella matollakin, jos ei ole muuta madollisuutta.

TPK:n innokkaita nuoria futsalpelaajia: Niko Juronen (vas.), Leo Autere, Juho Veijalainen, Vertti Laakso, Luan Bujupi, Heikki Partanen, Niko Lindholm ja valmentaja Tuukka Laakso.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!