TPS Salibandyn naisten liigajoukkueen toiminnan laatua on nostettu vastaamaan liigatasoa – urheilullisesti ei riitä kaupungin herruus

TPS:n naiset pelasivat viime kaudella tiukan puolivälieräsarjan SB-Prota vastaan. Tulevalle kaudelle turkulaiset vahvistuivat parilla SB-Pron pelaajalla, kun Ina Leminen ja Meri-Helmi Höynälä siirtyivät Turkuun. Myös SB-Pron valmentaja Aki Vilander palasi tuttuun seuraansa.

Ina Leminen (SB-Pro), Meri-Helmi Höynälä (SB-Pro), Cira Virta (ErVi) ja Sini Niinikoski (FBC Loisto). Siinä on TPS Salibandyn julkaisemat neljä laadukasta vahvistusta. Kun tähän nelikkoon lisätään vielä kirsikka kakun päälle, eli Jenna Saarion paluu Ruotsista takaisin Turkuun, alkoi kuulostaa siltä, että nyt ollaan mustavalkoisissa tosissaan.

Myös Suomen naisten maajoukkueen valmennustiimissä toimivan valmentaja Aki Vilanderin (2+1) paluu kahden vuoden jälkeen Turkuun sopi sekin mainiosti TPS:n tuoreisiin suunnitelmiin. Kun vielä vahvistui, että TPS:n naiset siirtyvät tulevalle kaudelle karkkitehtaan kaukalosta kunnon liigaolosuhteisiin Kupittaan palloiluhalliin, niin palaset alkoivat loksahdella uskottavasti kohdilleen.

Eikä tässä vielä ollut kaikki.

Kun keväällä julkaistiin tieto, että NHL-tähti Mikko Rantanen avasi kukkaronsa nyörejään turkulaisen naissalibandyn hyväksi, niin vahvistui käsitys, että TPS aikoo miesten lailla olla F-liigan eräs kärkijoukkueista.

Kiekkomiljönääri Rantaselta tullut taloudellinen tuki turkulaiselle naissalibandylle ei ollut sattumaa. Iso osa kädenojennusta perustuu siihen, että Mikon siskot Laura ja Noora pelaavat TPS:n naisten liigajoukkueessa. Myös isä Hannu Rantanen on mukana naisten edustusjoukkueen valmennusryhmässä. Samalla TPS:n oma kasvatti saattoi antaa jotain takaisin seuralle, joka on auttanut häntä pääsemään taalakaukaloihin.

NHL-pelaaja Rantasen rahallisesta panostuksesta on liikkeellä monenlaisia huhuja. Avaisitko, miten Mikon taloudellinen apu näkyy naisten toiminnassa? Eli udellaan asiaa TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhongalta.

– Nykyisen joukkueen rakentamisella ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Mikko lähti mukaan. Olemme tehneet kovasti töitä joukkueen eteen jo reilusti ennen Mikon panostusta tähän yhteisöön. Olemme muodostaneet uskottavan strategian, miten kehitetään naisten ja tyttöjen salibandyä. Haluamme nostaa tekemisen laatua – siirtyminen Kupittaan palloiluhalliin on yksi näkyvä esimerkki. Toiminnan rakenteiden vahvistaminen synnyttää lisäkuluja ja siinä Mikon taloudellinen tuki tulee avuksi. Pyrimme rakentamaan pysyviä rakenteita. Eikä tämä koske vain naisten edustusta, vaan myös seuran tyttösalibandyä.

Kun muistelee TPS:n miesten taivalta liigassa, siinä tapahtui aikoinaan iso ryhtiliike joukkueen ajautuessa putoamisuhan alle. Tasonnoston tulokset ovat realisoituneet viime vuosina.

Sama kaiku on ollut askelten, sillä viime kaudella TPS:n naisetkin joutuivat runkosarjan päätteeksi putoamiskarsintoihin. Siitä selvittiin ja lopulta TPS pisti puolivälierissä tulevan hopeajoukkueen SB-Pron tiukille. Kiitos Ina Lemisen nurmijärveläiset selvisivät jatkopeleihin.

Nyt maajoukkueessakin esiintyneet Leminen ja Höynälä, sekä SB-Pron viime vuoden päävalmentaja Vilander ovat kaikki mustavalkoisten organisaatiossa.

Naisten seuraavan kauden suunnittelu piti aloittaa ajoissa. Kuinka paljon tulevaisuuden kannalta ajautuminen putoamiskarsintoihin jännitti ja koitko tilanteessa jotain samankaltaisuutta miesten historiaan verrattuna?

– Jos olisimme joutuneet NLB:hen, ihan kaikki nykyjoukkueen pelaajat eivät todennäköisesti olisi halunneet pelata sarjatasoa alempana. Muutaman viikon joudumme jännittämään. Jälkikäteen ajateltuna, kun puolivälieräottelut menivätkin hyvin, joukkue varmuudella kasvoi henkisesti. Kun tulee eteen vaikea paikka, se ehkä kirkastaa monelle, kuinka paljon jatkossa joutuu sitoutumaan.

Saarion lähtiessä Ruotsiin pelaamaan, hän oli jo silloin eräs liigan valovoimaisimmista tähdistä. Pari vuotta naapurimaan pääsarjassa (KAIS Mora IF) veivät kokenutta maajoukkuetason pelaajaa edelleen eteenpäin.

Onko olettamus oikea, että Saarion paluu tuttuun seuraan on ollut TPS:n tulevan kauden ja tulevaisuudenkin suunnitelmissa se tärkein palanen? Eli mahdollistiko Jennan tulo lumipalloefektin syntymisen?

– Jennan tulo loi positiivisen vireen. Kun joukkuetta rakennettiin, Saarion siirtymisellä oli pelaajaneuvottelussa iso merkitys. Unohtamatta kuitenkaan sitä, että meillä oli valmiina hyvä ydinryhmä, mutta se oli viime kaudella turhan kapea.

Viime kaudella paikalliskilpailija FBC Loisto tuli ensin rinnalle ja meni TPS:n ohi. Keskinäiset ottelut kääntyivät usein valmentaja Matti Pienihäkkisen kasvateille. Kuinka suuri merkitys on Turun herruudesta siihen, että TPS haluaa vallata kaupungin ykkösaseman takaisin?

– On vain hyvä, että Turussa olisi kaksi kärkijoukkuetta. Emme halua olla erityisesti Loistoa parempi, vaan kaikkia muitakin parempi. Se, että haluamme olla jatkossa yksi sarjan kärkijoukkueista, ei sellaisenaan liity mitenkään Loistoon.

TPS on kertonut nais- ja tyttösalibandyn kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja pitkäjännitteisestä toiminnasta. Monesti hienot strategiset suunnitelmat jäävät toteutumatta, koska tekijöitä ei ollutkaan riittävästi. Valmentajakuviot ovat seurassa kohdillaan, mutta mikä tilanne on taustoilla naisten liigajoukkueen osalta?

– Ilman hallituksen nykyistä puheenjohtajaa Kalle Hirvisuota ja naisten joukkuejohtaja Esa Pukeroa työtä hankalampien vuosien aikana, meillä ei ehkä olisi edes naisten joukkuetta. Taustaryhmän rakentaminen on jatkuva prosessi. Liigatason joukkueella pitää olla liigatason taustaryhmä. Toiminta on käynnistynyt hyvin, mutta koskaan ei ole liikaa tekijöitä.

TPS:ssä on nyt annettu vahva signaali siitä, että salibandyssäkin naisten huippu-urheilua halutaan seuraavien vuosien aikana kehittää. Joukkueen panostukset täsmähankintoineen ovat sitä luokkaa, että TPS ei taistele Turun herruudesta, vaan isompi tavoite on nostaa mestaruuspyttyä. On puhuttu jopa, että tänä vuonna on koossa kaikkien aikojen TPS-joukkue. Miltä tämä kuulostaa seuran urheilujohtajasta?

– Ehkä se kertoo myös siitä, että ei ole aikaisemmin tehty riittävän hyvää työtä. Nyt naiset pääsevät harjoittelemaan leveällä ryhmällä. Lähtökohdat ovat paremmat kuin aikaisemmin. Myös viesti seuran panostusten myötä joukkueen kokeneimmilta pelaajilta on se, että fiilis on parempi kuin koskaan aikaisemmin. Moni on saanut ikään kuin uuden vaihteen harjoitteluun. Ja suurimmalla osalla pelaajista on sopimus tehtynä jo seuraavallekin kaudelle.

Paikalliskamppailuissa FBC Loisto oli viime kaudella usein Palloseuraa parempi. Uusi kausi näyttää vaihtuvatko osat.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!