Turkulaista lentopallohistoriaa – paikallisottelu TUTO Volley – Raision Loimu

Keskiviikkona Kupittaalla tehdään turkulaista lentopallohistoriaa, kun TUTO Volley ja Raision Loimu kohtaavat Mestaruusliigassa. Lentopallon paikallisottelu pääsarjatasolla Turussa kuulostaa perin erikoiselta.

Turun Toverit pelasi mestaruussarjaa 1957–1958 ja 1963–1964. Pitkään siis kesti, että turkulainen miesten lentopallojoukkue palasi takaisin pääsarjatasolle. TUTO Volley ilmestyi Suomen lentopallokartalle vasta kesällä 2018. Joukkue pelaa nyt ensimmäistä kauttaan pääsarjassa.

Raisiolainen Loimu-79 rekisteröitiin toviksi 1980-luvulla turkulaiseksi, jotta joukkue sai pelata pääsarjatason ottelunsa Samppalinnassa. Kerttulan liikuntahallia ei vielä ollut olemassa. Liigalentopalloa Turussa on nähty poikkeuksellisesti myös viime vuosien aikana, kun Raision Loimu pelasi kaksi ”kotiotteluaan” Kupittaan palloiluhallissa.

TUTO Volleyn ja Raision Loimun kauden ensimmäinen kohtaaminen alkusyksystä Kerttulassa oli lentopallon markkinointia parhaimmillaan. Molempien joukkueiden kannattajia oli saapunut runsaslukuisesti seuraamaan derbyä, joka oli samalla kauden avausottelu. Tuleva keskiviikko tuskin tekee poikkeuksen.

Koronatodistus vaaditaan, mutta se ei haittaa lentopallosta kiinnostuneita. Silti vallitseva tilanne harmittaa TUTO Volleyn Oskari Ekoa, jonka vastuulla on isosti itse ottelutapahtuman järjestäminen.

– Toivon, että keskiviikkona on väkeä hallissa, mutta hiukan huolestuttaa. Ymmärrettävää, mutta harmillista on se, kun yritykset ovat peruuttaneet pikkujoulujaan, eivätkä tule lentopallo-otteluunkaan. Kyseessä olisi kuitenkin meidän kauden tärkein ja ainoa paikallisottelu.

Keskiviikon ottelussa kohtaavat kaksi lentopallon maratontaulukon eri pään joukkuetta. Loimu on neljän ottelun voittoputkessa. Tutolla viimeiset ottelut ovat menneet päinvastaiseen suuntaan. Paikallisottelu on kuitenkin aina paikallisottelu. Urheilullinen panos, ”kaupunginherruus”, kiinnostaa niin pelaajia kuin kannattajiakin. Vedonlyöjiä varten Tutolle on etukäteen laitettu isommat kertoimet.

– Sarjataulukolla ja joukkueiden välisellä piste-erolla ei ole keskiviikkona merkitystä. Paikallispeli on ihan oma maailmansa. En ole hetkeäkään huolestunut etukäteen siitä, jos keskiviikkona tulee tukkapöllyä, mutta onhan sekin mahdollista. Toisaalta yhtä mahdollista on, että me annamme Loimulle tukkapöllyä. Samat pelaajat ovat vastakkain kuin aikaisemminkin.

Lentopallossa piirit ovat pienet. Pelaajat ja joukkueiden taustahenkilöt tuntevat toisensa. Verkon toisellakin puolella on useita pelaajia, jotka ovat uransa jossain vaiheessa edustaneet vierasjoukkue Loimua.

Onko paikallisottelusta huolimatta näiden kahden joukkueen välille mahdotonta luoda kentän ulkopuolista jännitettä?

– Kyllä sitä on, mutta kumpikaan puoli ei koe sitä tarpeelliseksi liikaa lietsoa. Totuus on kuitenkin se, että jos itse jonkun joukkueen haluan tällä kaudella voittaa, niin se on Loimu. Lentopallossa ei kuitenkaan ole sellaisia intohimoisia faniryhmiä, että pitäisi erottaa fanikatsomoita mellakka-aidalla.

Tuton viimeisin ottelu Kokkolan Tiikereitä vastaan oli turkulaisittain pannukakku.

Tuleeko kiihkeä paikallisottelu nyt hyvään saumaan, kun se mahdollistaa oman joukkueesi kasvojenpesun?

– Kyllä ja ei. Surkean lauantaipelin jälkeen mikä tahansa ottelu kelpaa, kunhan se tulee mahdollisimman nopeasti. Päästään näyttämään, että emme oikeasti ole niin huonoja. Loimu tuo lisäbuustin, mutta toisaalta olisi ollut kiva lähteä tärkeään otteluun, jos alla olisi enemmän onnistumisia.

TUTO Volley on voittanut syksyn aikana kolme ottelua ja hävinnyt yhdeksän. Jos viimeistä Tiikerit-peliä ei huomioida, yleisöä on saapunut Kupittaalle mukavasti. Tunnelma on ollut hyvä.

Mitkä ovat olleet mielestäsi alkukauden plussat?

– Itse koen, että olemme sarjanousijana ansainneet oman paikkamme. Pelillisesti olemme haastaneet kärkijoukkueitakin. Moni on todennut, että olemme tulleet hyvällä ilmeellä sarjaan. Paljon on vielä tekemistä, mutta minusta olemme saaneet hyvän aseman markkinoillakin. Ilman Tiikerit-ottelua olisimme yleisömäärissä liigan kolmen tai ainakin neljän parhaan joukossa.

TUTO Volley pestasi kolumbialaisen keskitorjujan Juan Camilo Estupinán. Suomi on nuorukaisen ensimmäinen pesti ulkomaan ammattilaiskentillä. Nyt Camilo on ollut Kolumbian nuorten maajoukkueen mukana MM-kisoissa, mutta häntä on muutenkin nähty niukasti kentällä.

Tuliko hutilaukaus?

– Ehkä ei ihan sitä saatu, mitä haettiin, mutta ei ole myöskään ollut hutilaukaus. Kun lähdimme hakemaan yhtä keskitorjujaa, ei meistä kukaan voinut odottaa, että Tatu Vuorenmaa on ollut alkukaudesta niin hyvä torjuja. Haluamme laadukkaat harjoitukset, joten tarvitsemme täyskokoonpanon. Camilo on nuori ja hänestä voi tulla ihan mitä vaan.

Raision Loimun iranilaisvahvistus Ali Fazli on osoittautunut kovaksi pelimieheksi. Hakkuri iskee korkealta ja kovaa. Edellisessä paikallisottelussa hän iski 30 pistettä.

Miten Tuto aikoo torjua keskiviikkona pitkähuiskean hakkurin?

– On sitä jo mietitty. Ei ole aina pakko torjua, voi myös puolustaa. Pitää muistaa, että ensimmäisessä ottelussa kukaan ei ollut nähnyt aikaisemmin, miten hän pelaa. Nyt tilanne on täysin eri. Eri pelaajien pelitapaa skoutataan kauden aikana ja niistä otetaan oppia.

Näe ja koe historiallinen paikallisottelu paikan päällä.

TUTO Volley – Raision Loimu 1.12. ke 18.30 Kupittaan palloiluhalli

Loimun ja Tuton ensimmäistä paikallisottelua seurasi paikan päällä runsaasti molempien joukkueiden kannattajia.
Loimun hakkuri Ali Fazli iskee korkealta ja kovaa. Edellisessä paikallisottelussa hän iski 30 pistettä.

Tuton Tatu Vuorenmaan (9) on ollut alkukaudella eräs turkulaisten parhaimmista.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!