Turussa europelit jatkuvat – KuPS saa Kupittaalle vieraaksi kovan luokan vastustajan

KuPS:lla on mukavia muistoja Turun Kupittaalta. Suomen mestaruus ratkesi syksyllä 2019 FC Interiä vastaan. Nyt kuopiolaiset pelaavat seuraavan europelinsä Kupittaalla. Vastustaja on sveitsiläisjoukkue Young Boys.

Kuopion Palloseura eteni kolmannelle kierrokselle jalkapallon Konferenssiliigan karsinnoissa, kun se voitti toisessa osaottelussa vieraissa moldovalaisen FC Milsamin 4-1. KuPS jatkaa yhteismaalein 6-3.

KuPS:n vastustaja kolmannella kierroksella on moninkertainen alppimaan mestari, sveitsiläisjoukkue Young Boys.

Turkulaisittain erityistä on se, että evakkoon lähtevien kuopiolaisten europeli pelataan Kupittaalla ensi torstaina (4.8.) klo 19.00.

Miksi ottelua ei voida pelata Kuopiossa?

– Meillä on Kuopiossa kakkoskategorian stadion ja europeleissä kolmannella kierroksella vaaditaan nelosluokan stadion. Kuopiossa on liian vähän katsomokapasiteettia, mutta myös pukuhuone- ja mediatilat ovat riittämättömät. Eli paljon puuttuu vaadittavista olosuhteista, kertoo KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen.

Miksi juuri Turku valikoitui pelipaikaksi?

– Esimerkiksi Olympiastadion ja Tampereen Ratina olivat varattuja, mutta todennäköisesti olisimme valinneet joka tapauksessa Turun Kupittaan.

Sveitsiläisellä vierasjoukkueella on lyhyempi matka Turkuun.

– Nyt teemme monen tunnin bussimatkan kotiotteluumme. Matkaväsymystä alkaa olla muutenkin. Moldovasta tulimme Suomeen useammalla lennolla. Olimme Helsingissä yötä, mistä jatkoimme Valkeakoskelle ja sieltä vasta palasimme kotiin Kuopioon. Mutta jos näitä pelejä halutaan pelata, pitää olosuhteet hyväksyä. Tiedän, että moni suomalainen joukkue vaihtaisi mielellään paikkaa meidän kanssamme.

Turun Kupittaan nurmi on loistavassa kunnossa. Oliko alustalla merkitystä pelipaikan valinnassa?

– Pelialustalla ei ollut merkitystä. Kuopiossa on keinonurmi ja myös vastustaja Young Boys pelaa kotistadionsa keinonurmella. Meillä on hyviä tuloksia keino- ja luonnonnurmilta, joten se ei ole ongelma. Moldovassa, kun pelasimme, siellä oli ihan karmea nurmialusta.

Millaiset ovat yleisöodotukset?

– Erittäin vaikea arvioida. Keskellä viikkoa Kuopiosta lähteminen Turkuun on haastavaa. Se vaatii jo isoa KuPS-sydäntä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että europelit kiinnostavat turkulaisyleisöä. Toivon, että tämä on koko suomalaisen futiksen yhteinen juttu, ikään kuin mennään maaotteluhengellä.

KuPS:lla on mukavia muistoja Turusta, muun muassa Suomen mestaruus ratkesi Kupittaan viheriöllä.

– Kuopion ja Turun välillä on ollut vuosien aikana ilmasilta, eli monet kuopiolaiset ovat pelanneet Turussa ja monet turkulaiset Kuopiossa. Ja onhan meillä ollut turkulainen päävalmentajakin, Marko Rajamäki. Vastaavasti Kalle Parviainen pelasi Interissä.

Onko Kuopiosta lähdössä porukkaa kannustamaan Turkuun?

– Seura ei ole järjestämässä kuljetuksia, mutta oletettavasti kannattajat ovat järjestämässä omia kuljetuksiaan. Seuran puolesta jo pari päivää aikaisemmin lähtee Turkuun pari bussillista omaa väkeä. Toisessa ovat pelaajat ja toisessa henkilökuntaa, mitä tarvitaan ottelun järjestämisessä.

Pääseekö seura taloudellisesti plussan puolelle, kun ottelu pelataan evakossa?

– On vaikeaa vielä sanoa, mutta plussaa tuli jo Uefa-korvauksen myötä siitä, kun pääsimme kolmannelle kierrokselle. Saimme myös myytyä tulevasta ottelusta TV-signaalin Sveitsiin, mutta tarvitsemme myös apua paikalle saapuvalta yleisöltäkin. Kulut stadionvuokrineen ovat aika isot. Yövymme myös kaksi edeltävää yötä Turussa. Kolmannelle kierrokselle pääsystä saimme Uefalta 250 000 euroa ja 150 000 tulee lisää niin sanottua tippumisrahaa.

Turkulaiset ovat auttaneet kuopiolaisia ottelun järjestämisessä.

– Olemme saaneet järjestelyissä paljon apua FC Interin organisaatiolta. Heille menee siitä iso kiitos. Esimerkiksi ei meidän kannata tuoda pallopoikia Kuopiosta asti. Maksamme siitä mielellämme jollekin turkulaiselle juniorijoukkueelle. Ottelun kuuluttajankin saamme Interin avulla.

Jos menette jatkoon, jatkatteko Turussa?

– Se olisi ajatus, sillä tässä tulee taikauskoiseksi. Jos vain suinkin mahdollista, Turussa pelataan loppuun asti. Tehdään Turusta meidän toinen koti.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!