Valvillan tehdasmuseo kertoo hyvinkääläisestä perinteestä

UUSIMAA / HYVINKÄÄ – Hyvinkäällä on eletty rautatien ja villatehtaan kupeessa vuosikymmenien ajan. Molemmat ovat tarjonneet työpaikan tuhansille hyvinkääläisille. Villatehtaan perinteet ulottuvat 1800-luvun lopulle, jolloin insinööri Ossian Donner perusti ensimmäisen kehräämönsä. Pian toimintaa laajennettiin kankaan valmistukseen.

Lähes sadan vuoden ajan Hyvinkään villakehräämö ja tekstiilitehtaat tunnettiin Suomessa korkeasta laadusta ja monipuolisista villakankaista.

Punatiilinen tehdaskokonaisuus rakennettiin vaiheittain. Jo heti alkuun yritykseen liitettiin muita pienempiä villatehtaita. 1960-luvulle asti Hyvinkään villatehdas tunnettiin nimellä Yhdistyneet Villatehtaat. Fuusioiden jälkeen 1960 yhtiön nimeksi tuli Villayhtymä. Sen toimintaa jatkoi Hyvilla Oy ja sittemmin Valvilla Oy. Villatehtaan toiminta päättyi lopullisesti konkurssiin 1993. Suurimpana syynä taloudellisiin ongelmiin oli idänkaupan tyrehtyminen Neuvostoliiton romahdettua.

Vuosien varrella kerättiin esineitä talteen tulevaa tehdasmuseota varten. Museo saikin alkunsa jo tehtaan aikana. Konkurssin jälkeen museon toiminta siirtyi Hyvinkään kaupungin vastuulle.

Itse museolle on varattu tilat palokalusterakennuksesta. Tilaa ei ole runsaasti. Esillä on nostalgisia villakehräämön koneita. Vanhat valokuvat kertovat tehtaan arjesta. Kankaanvalmistuksen historian ohella esillä on myös Hyvinkään paikallishistoriaa.

Villatehtaan miljöö on hyvin säilynyt. Rakennukset ovat uusiokäytössä. Onpa tiloista kunnostettu uudet tilat Hyvinkään kaupungintalollekin. Idyllisessä pihapiirissä järjestetään kesällä erilaisia kulttuuritapahtumia. Hyvinkään kaupunginmuseon vaihtuvat näyttelyt ovat esillä viereisen rakennuksen Villan Voimala -näyttelytilassa.

Museon aukioloajat kannattaa varmistaa etukäteen.

VALVILLAN TEHDASMUSEO

Osoite: Kankurinkatu 4–6, Hyvinkää.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Hyvinkään kaupunki ylläpitää tasokasta taidemuseota

LUE MYÖS: Suomen Rautatiemuseon todellinen helmi on keisarillinen salonkivaunu

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.