Degerby Igor -museo tekee vierailijaan vaikutuksen

Pieni, mutta teemaltaan vaikuttava Degerbyn Igor-museo vetää hiljaiseksi. Se kertoo hyvin koskettavan tarinan. Porkkala luovutettiin rauhanehtojen mukaan Neuvostoliitolle. Vuokra-aika, 50 vuotta olisi päättynyt vasta 1990-luvulla, muutama vuosi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Toisin kuitenkin kävi. Nikita Hruštšovin aloitteesta Porkkalan alue luovutettiin etuajassa takaisin 1956.

Käsky luovutettavan alueen evakuoimisesta tuli 19. syyskuuta 1944. Aikaa annettiin vain muutama päivä. Vapaaehtoisten avulla asukkaat ehtivät siirtää pois lähes kaiken irtaimistonsa. Monet kuitenkin menettivät kotinsa. Yhteensä 7200 asukasta evakuoitiin. Lähes koko Degerbyn kylä kuului luovutetulle alueelle. Kirkkonummesta lohkaistiin kaksi kolmasosa ja Siuntiostakin kolmannes. Tilalle tuli arviolta 20 000 neuvostosotilasta ja 10 000 venäläistä siviiliä.

Porkkalan palautuspäätös yllätti. Raja avautui virallisesti tammikuussa 1956. Venäläiset lähtivät kiireellä, ehtivät kuitenkin tuhota suomalaisten omaisuutta. Suurin osa sadoista bunkkereistakin räjäytettiin. Osaan voi yhä törmätä maastosta. Alueen uudisrakentaminen aloitettiin heti vuokra-ajan päätyttyä.

Degerbyn kyläneuvosto perusti museon vuonna 1997. Igor-museo keskittyy vuosiin 1944-56, pääpaino Porkkalan miehitysajassa. Valokuvien, karttojen ja maastosta löydettyjen sekä lahjoituksina saatujen esineiden avulla saa käsityksen erikoisesta historianvaiheesta.

Degerbyssä vierailee nykyisin myös sotahistoriasta kiinnostuneita venäläismatkailijoita. Museon nimi tulee venäläisestä Igor-nimisestä, paikalliselle maatilalle komennetuista sotavangista. Ennen kotiin lähtöä Igor veisti puunuken talon tyttärelle ja antoi myöhemmin nimen museolle.

DEGERBY IGOR-MUSEO  

Osoite: Furuborgintie 6, Dergerby (Inkoo).

KARTTA

Lue lisää

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.