Kaikki odottivat ottelun siirtymistä jatkoajalle. Sitten iski Turun Palloseuran Seppo Repo. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 21 sekuntia, kun turkulaiset tekivät voittomaalin Tapparan verkkoon.
SM-liigahistorian ensimmäinen Suomen mestari oli ratkennut keväällä 1976.
Aikaa tästä ikimuistoisesta hetkestä, Turun Palloseuran kiekkohistorian toisesta mestaruudesta, on kulunut 50 vuotta. 1970-luvun mustavalkoiset kiekkosankarit ovat jälleen koossa. Mukaan on kutsuttu myös seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden vuonna 1956 voittaneita pelaajia. Kaksi on paikalla.
Herraseuran yleisväri on tyylikkään mustanharmaa. Aikaa on vierähtänyt. Juttu kuitenkin luistaa entiseen malliin. On mukava muistella menneitä. Vain harva, kuten Ilkka Mesikämmen ja Jouko Öystilä, ovat poistuneet vuoden 1976 mestarijoukkueen vahvuudesta. Nämä ovat arvokkaita seuran järjestämiä tilaisuuksia, joita vanhat mustavalkoiset kiekkolegendat arvostavat.
Ennen illan Tappara-ottelun alkua mestarit esitellään Turkuhallin yleisölle. Vastaanotto on lämmin ja taputukset ovat isot. Varttuneemmalle turkulaisyleisölle mukana on useita tuttuja entisaikojen kiekkosankareita.
Palataan aikaan 50 vuotta sitten.
Vuoden 1976 mestaruuden mahdollistivat seuraavat tekijät: Kupittaan katettu kaukalo, markkinointipäällikkö Kalervo Kummola, TuTo:n talousvaikeudet ja valmentaja Raimo Määttänen. Viimeksi mainittu oli suurin tekijä, miksi mestaruus keväällä 1976 tuli Turkuun.
Kalervo Kummola oli perustamassa Turkuun uutta kiekkoseuraa 1960-luvun lopulla. Hän vastasi Kiekko-67:n varainhankinnasta. Joukkue nousi sensaatiomaisesti pääsarjaan asti pudotakseen nopeasti takaisin Suomi-sarjaan.
Kiekkolegenda Juuso Wahlsten palasi Turkuun, ei pelaajana, vaan TPS:n valmentajana. Hän otti yhteyttä Kummolaan ja ehdotti yhteistyötä. Kummola siirtyi Tepsiin markkinointipäälliköksi. Wahlstenin oma kausi TPS-valmentajana jäi sillä kertaa lyhyeksi, kun hän yllättäen kesällä 1972 siirtyi eksoottisen tarjouksen perässä Barcelonaan.
Elettiin aikaa, kun Turussa pelattiin vielä avojäällä ja kiekkoilijoiden kesäharjoittelukin oli kovin vaatimatonta. Turku oli jalkapallokaupunki ja pienemmän jääkiekon suosio oli vasta kasvamassa.
Syksyllä 1974 Kummolan roolista TPS:ssä oli tullut täyspäiväinen. Panokset kasvoivat, kun jo edelliskaudella hankitun Seppo Revon lisäksi joukkueeseen liittyi Lauri Mononen. TPS paransi otteitaan ja yleisöä saapui mukavasti Kupittaan uuteen ”jäähalliin”. Sarjasijoitus oli keväällä 1975 viides.
Se oli myös viimeinen Mestaruussarjakausi ennen SM-liigan perustamista.
Keväällä 1975 naapuriseura Turun Toverit ajautui vaikeuksiin. Ensin se putosi sarjaporrasta alemmaksi ja ilmeni myös, että sillä ei ollut taloudellisia edellytyksiä jatkaa toimintaa.
Kummolan sekä TPS:n jääkiekkojaoston vaikutusvaltaisen puheenjohtaja Eino Perkon johdolla syntyi ajatus TuTon parhaimpien pelaajien ostamisesta. Nimet Urpo Ylönen, Seppo Lindström, Reijo Leppänen, Kari Johansson ja Keijo Järvinen olivat valtakunnan eliittiä. Joukko nimimiehiä siirtyi 230 000 markalla Tepsiin.
Fuusiojoukkue tarvitsi myös uuden valmentajan. Keväällä 1974 Suomessa oli MM-kotikisat. Päävalmentaja Kalevi Nummisen joukkue pelasi sensaatiomaiset kisat, jossa ilman maalivahti Stig Wetzellin yskänlääkepulloa Suomi olisi saavuttanut kiekkohistoriamme ensimmäisen MM-mitalin. Joukkueen kakkosvalmentajana oli kovassa nosteessa ollut tamperelaissyntyinen Raimo Määttänen.
– Määttäsen värvääminen Turkuun oli alun perin Kummolan idea. Lähdin mukaan Helsinkiin tapaamaan Määttästä. Neuvottelimme ”Mätskyn” kanssa rautatieaseman lähellä olevassa kahvilassa. Tuloksena oli sopimus, jonka mukaan Määttäsestä tuli Suomen ensimmäinen kokopäiväinen ammattivalmentaja, muistelee Pertti Perko, poliisipäällikkö Eino Perkon poika.
Määttäsen tehtävä ei ollut Turussa helppo. Ensin piti sulauttaa yhteen porvariseurana tunnettu TPS ja työväen omaksi seuraksi mielletty TuTo. Ehkä tilannetta helpotti se, että Määttänen itse oli aikaisemmin pelannut Tovereissa parin kauden ajan. Hän tunsi entuudestaan TuTon pelaajia.
Määttänen painotti, että politiikan on pysyttävä poissa toiminnasta. Moni epäili yhdistymisen järkevyyttä, olihan kyseessä kuitenkin TPS:n verivihollinen, kaupungin toinen kilpaileva organisaatio.
Pelaajat ottivat fuusion hyvin vastaan eikä kuppikuntia syntynyt. Enemmänkin oli ihmettelemistä uuden valmentajan mukana tuoma harjoittelukulttuuri. Treenimäärät kasvoivat oleellisesti ja toiminta muuttui tavoitteellisemmaksi.
Samalla, kun harjoitusmäärät kasvoivat, mukaan tuli myös uusia menetelmiä. Painimatolla vääntäminen otettiin hyvin vastaan, sen sijaan harjoitusten jälkeinen venyttely koettiin oudoksi. Puhumattakaan siitä, kun taitoluisteluvalmentaja kävi opettamassa lätkänpelaajille luistelutekniikkaa.
Vaikka Määttänen oli itse kokopäiväinen ammattilainen, kävivät pelaajat siihen aikaan töissä tai opiskelivat. Siitä huolimatta Mätsky yritti tuoda joukkueen toimintaan mukaan mahdollisimman paljon ammattimaista tekemistä – jopa niin, että siviilityön ruokatunnitkin käytettiin harjoitteluun.
Kahdesti päivässä harjoitteleminen oli ”vapaaehtoista”, eivätkä kaikki siihen pystyneet siviilitöiden takia. Onneksi moni oli Turun kaupungilla töissä, joten ruokatunti saattoi venyä normaalia pidemmäksi.
Uutta oli myös laajalla materiaalilla pelaaminen, joka mahdollisti neljän ketjun käytön. Tosin aluksi pelaajat vieroksuivat sitä, kun itse kunkin peliaika pieneni. Osa pelaajista olisi halunnut pelata entiseen malliin jopa kahdella ketjulla. Nopeasti pelaajat kuitenkin tajusivat neljän ketjun tuoman edun.
Oleellista oli myös olosuhteiden parantuminen, sillä Kupittaan avojää katettiin. Kun muualla Suomessa oli jo useita oikeita jäähalleja, Turussa tyydyttiin toistaiseksi puolivillaiseen ratkaisuun. Syksyllä rakennustöiden ollessa vielä kesken joukkue pelasi kauden ensimmäiset ottelunsa Forssan kuplahallissa.
”Muukalaislegioonajoukkueen” yksi kantavista voimista oli Pekka Rautee. Hänelle tilanne ei ollut aivan uusi, sillä Rautee oli jo aikaisemmin siirtynyt veljensä Matti Rauteen kanssa vasemmistohenkisestä Turun Kisa-Veikoista Turun Palloseuraan. Uutta oli kuitenkin koventunut vaatimustaso.
– Määttänen toi paljon uutta valmennukseen. Asioita tehtiin ammattimaisesti. Se oli aikaisempaan iso hyppy, mutta joukkue otti uudet asiat hyvin vastaan. Mätsky mullisti harjoittelun, esimerkiksi kesäharjoitteluun panostettiin. Kestävyyttä kehitettiin fyysisillä harjoitteilla. Määttänen toi toimintaan laajemman näkökulman. Hän esimerkiksi painotti ravinnon merkitystä, kertoo Rautee.
Rauteen veljesten siirtyminen aikoinaan kasvattajaseura Turun Kisa-Veikoista Turun Palloseuraan oli 1960-luvulla erikoisuus. Kisa-Veikkojen vahvasti vasemmistohenkinen ilmapiiri ja koko seuran työväenliikkeeseen sidottu syntyhistoria oli jyrkkä vastakohta porvariseurana tunnetulle Turun Palloseuralle.
– Siirto Turun Palloseuraan sujui hyvin, mutta ehkä joku ihmetteli, kun tulimme isän Mossen kanssa harjoituksiin. Ei meille kukaan tullut suoraan sanomaan, mutta ehkä vähän selän takana ihmeteltiin. Monet Kisa-Veikkojen pelaajat olivat vastajännäreitä, mutta siirtomme myötä kaverit tulivat Kupittaalle meitä kannustamaan.
Turkulainen legendahuoltaja Reijo Hyökki on eräs niistä, joka oppi tuntemaan Määttäsen hyvin. ”Reka” oli vuosien ajan niin TPS:ssä kuin TuTo:ssa Määttäsen joukkueen huoltajana.
– Mätsky oli vaativa, mutta kuunteli myös pelaajien mielipiteitä. Hän keksi usein erilaisia metkuja. Muun muassa maalivahti Lasse Kiili meni ylivoimatilanteessa maskimieheksi vastustajan maalille. Sen jälkeen tuli sääntömuutos, että maalivahti ei saa ylittää keskiviivaa, kertoo Hyökki.
Määttänen osasi myös sekoittaa vastustajan peliä.
– Kerran Mätsky käski minun huoltajana pudottaa kiekot ”vahingossa” ämpäristä jäälle. Ottelu tietysti keskeytettiin ja HIFK:n peli meni ihan sekaisin. Itselläni nuorena huoltajana naama punotti, kun hallissa oli tuhansia katsojia paikalla, muistelee Hyökki.
Siirrytään kevääseen 1976, kun Repo ratkaisi turkulaisille Suomen mestaruuden.
SM-liiga oli perustettu vain runsaat kolme kuukautta ennen uuden sarjakauden alkua. Tarkoitus oli alun perin, että ensimmäinen kausi pelattaisiin perinteisesti SM-sarjan pohjalta. Liigan uusi toimitusjohtaja Kummola halusi liigan siirtyvän heti pohjoisamerikkalaiseen tyyliin playoffs-peleihin. Kevään aikataulu oli olympiavuoden takia kuitenkin niin tiivis, että ensimmäisellä SM-liigakaudella kaikki ratkaisut pelattiin paras kolmesta -järjestelmällä.
Mestaruuskausi ei alkanut hyvin, sillä joukkueen peli ei kulkenut toivotulla tavalla. Lopulta palaset loksahtivat paikoilleen ja TPS voitti runkosarjan. Kauden päätteeksi edessä olivat liigahistorian ensimmäiset pudotuspelit. Välierissä kaatui ensin HIFK ja finaalissa Tappara.
Mestaruusjoukkueen tärkein pelaaja löytyi maalinsuulta. TuTo:sta siirtynyt Urpo Ylönen oli valtakunnan paras maalivahti. Ilman seurafuusioita TPS ei olisi muutenkaan yltänyt mestariksi. Joukkueen kapteeni Seppo Lindströmin sanoin Ylösellä oli kaksi tasoa: hän oli joko hyvä tai helvetin hyvä.
Mestarijoukkue 1976:
Seppo Lindström (kapteeni), Pertti Ahokas, Kari Hörkkö, Kari Johansson, Hannu Jortikka, Keijo Järvinen, Arto Kaunonen, Kari Kauppila, Lasse Kiili, Jarmo Koivunen, Jukka Koskilahti, Reijo Leppänen, Ilkka Mesikämmen, Timo Nummelin, Pekka Rautee, Matti Rautee, Seppo Repo, Rauno Sjöroos, Rauli Tammelin, Pertti Vaelma, Timo Viljanen, Bengt Wilenius, Urpo Ylönen, Jouko Öystilä
Päävalmentaja: Raimo Määttänen
Valmentaja: Reima Särös
Huolto: Ari Aaltonen, Reijo Hyökki
Lääkärit: Allan Aho, Matti Grönroos
Joukkueenjohtaja: Juhani Högblom
Fysioterapeutti: Arto Hagelberg
