Vaikuttaa vaaralliselta. Alamäkipyöräilyssä tavoitteena on ajaa rinnettä alas mahdollisimman nopeasti. Kuljettaja kuitenkin itse määrittelee nopeutensa. Tavallisella pyörällä ei hurjastella kivikkoisessa ja juurakkoisessa rinteensä. Myös suojavarusteet tulee olla asianmukaiset.
Alamäkipyöräily eli ”deehoo” (DH, downhill), kuten harrastajat lajiaan kutsuvat, on maailmalla erittäin suosittu. Turun alueella laji on marginaalissa, sillä täällä harjoitusolosuhteet ovat puutteelliset.
– Pitää löytää tarpeeksi jyrkkä paikka alamäkiajoa varten. Paikallisten olosuhteiden pakosta harrastan sekä maasto- että alamäkipyöräilyä. Jälkimmäistä on Turun alueella vaikeampi harrastaa. Pitää lähteä esimerkiksi Teijolle tai Sappeelle. Muutamissa paikoissa Suomessa pääsee hissillä ylös, kertoo Anssi Koskinen, joka harrastaa fyysistä lajiaan lähinnä kuntoilumielessä.
Alamäkipyöräily on yksi maastopyöräilyn lajeista. Toisessa lajissa, endurossa, liikutaan enemmän luonnonmukaisilla radoilla, joihin ei ole rakennettu hyppyreitä. Vauhtikin on endurossa pienempi, kun reitillä poljetaan myös ylämäkeä.
Alamäkiajossa haastavaan maastoon on radalle hyppyreiden lisäksi sijoitettu esteitä, kuten pudotuksia ja kallistettuja mutkia. Jos tavoitteena on hyvä aika, niin alamäessäkin poljetaan.
Monet kesällä muuten kiinni olevat hiihtokeskukset tarjoavat mahdollisuuden alamäkipyöräilyyn. Hissi vie ylös ja pyörällä tullaan alas. Osa hiihtokeskuksista tarjoaa eritasoisia reittejä laskettelurinteiden tavoin.
Turussa Hirvensalon hiihtokeskuksessa käytössä olleet reitit ja niihin rakennetut hyppyrit purettiin turvallisuussyistä. Harrastajien käytössä olleet epäviralliset rinteet sijaitsivat kaupungin omistamalla alueella, jolloin ongelmaksi tulivat vastuukysymykset.
– Meille sopisi kesäinen alamäkipyöräily hyvin, mutta sen tulisi olla taloudellisesti seurallemme kannattavaa. Valmiudet ovat, mutta ylläpito vaatii henkilökuntaa. Alamäkipyöräilijöiden tulisi organisoitua juridisesti, jotta yhteistyö voitaisiin aloittaa, kertoo Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtinen.
Nyt alamäkipyöräilyn harrastajat kokoontuvat Luolavuoressa sijaitsevalle Peltolan maankaatopaikalle. Korkeuksiin Turun yläpuolelle kohoava kukkula oli alun perin kaatopaikka, mutta hajuhaittojen johdosta kaatopaikka lakkautettiin ja seuraavaksi alueelle kärrättiin vuosien ajan irtomaata. Nyt kukkula on ulkoilijoiden ahkerassa käytössä.
– Turun alueella on paljon polkuja, muun muassa niin sanottuja paavonpolkuja. Niistäkin löytyy hyviä pätkiä maastopyöräilyyn. Se ei ole kiellettykään.
Alamäkiajoon tarkoitettu pyörä on rakenteeltaan tukeva ja vähintään edestä vahvasti jousitettu. Varusteisiin kuuluvat päätä suojaava kypärä, ajolasit ja vartaloa eripuolilta suojaavat suojat. Myös ajohanskat ovat suositeltavia suojavarusteita.
– Oma pyöräni ei ole varsinainen alamäkipyörä. Tämä soveltuu hyvin maastopyöräilyynkin. Jousituksena toimivat paksut ilmarenkaat. Tällä pyörällä voi ajaa maantielläkin.
Alamäkipyöräily on tekninen laji. Ajoasento pitää olla oikeanlainen. Vaikka todellisen pyöräilijän tunnistaa murtuneesta solisluusta, kannattaa välttää turhia riskejä.
– Mitä rohkeampi on, sitä kovempaa pääsee. Minun läskipyörälleni sopii rauhallisempikin vauhti. Turussa monet polut, etenkin kesän loppua kohden, ovat umpeen kasvaneita, joten ei aina edes pääse kovaa. Laji vaatii tiettyä rämäpäisyyttä, mutta pahimmista hyppyreistä en uskalla mennä. Jokainen määrittelee itse vauhtinsa.
