
Täktomin kappeli on suosittu vihki- ja kastekappeli
HANKO / UUSIMAA – Täktom on pieni kylä lyhyen ajomatkan päässä Hangosta. Kappelitie johtaa nimensä mukaisesti metsän keskellä sijaitsevalle idylliselle kappelille. Pieneen kirkkoon mahtuu vain

HANKO / UUSIMAA – Täktom on pieni kylä lyhyen ajomatkan päässä Hangosta. Kappelitie johtaa nimensä mukaisesti metsän keskellä sijaitsevalle idylliselle kappelille. Pieneen kirkkoon mahtuu vain

HARJAVALTA / SATAKUNTA – Arkkitehti Pekka Pitkänen (1927-2018) on suunnitellut rakennuksia ympäri Suomea, mutta pääosa hänen tuotannostaan löytyy Turusta. Asuinrakennusten lisäksi Pitkäsen tuotantoon kuuluu runsaasti

HARTOLA / PÄIJÄT-HÄME – Ei ihan oikea kuningaskunta, mutta Hartolaa voidaan kai kutsua Suomen ainoaksi kuningaskunnaksi, ainakin hartolalaisten itsensä mielestä. Onhan kunnan vaakunassakin kuninkaalle kuuluva

HATTULA / KANTA-HÄME – Hattulan Pyhän Ristin kirkossa vierailee kesäisin tuhansia Suomen kirkkohistoriasta kiinnostuneita. 1400-luvun lopulla valmistunut maaseutukirkko onkin eräs maamme tunnetuimpia, sillä siihen liittyy

HATTULA / KANTA-HÄME – Hattulaan saapuu kesäisin tuhansia vanhoista kirkoista kiinnostuneita. Liki jokainen vierailija haluaa tutustua yhteen Suomen tunnetuimpaan kirkkoon, Pyhän Ristin kirkkoon. Hattulan historiallisesti

HAUHO / KANTA-HÄME – Lakkautetun Hauhon kunnan vaakunassa on neljä oravaa muistuttamassa tapahtumasta, kun hauholaisten ja paavin välille syntyi kiista maksamattomista veroista. Kärhämä johti jopa

HAUSJÄRVI / KANTA-HÄME – Kirkonrakentaja Martti Tolpo (1749-1806) oli arvostettu mestari erityisesti Hämeessä. Hänet tunnetaan Hausjärven komean kirkon rakentajana. Jälkipolvi, poika Axel Magnus Tolpo ja

HAUSJÄRVI / KANTA-HÄME – Mommila on pieni kylä Hausjärvellä, joka tunnetaan parhaiten Mommilan kartanosta ja sen kuuluisasta omistajasta Alfred Kordelinista (1868-1917). Mommila on jäänyt historian

HEINOLA / PÄIJÄT-HÄME – Heinolan kirkko kahdeksankulmainen rakennus korkeine aumakattoineen on nähtävyys jo ulkopuolelta. Erikoinen arkkitehtoninen ratkaisu on Suomessa hyvin poikkeuksellinen. Tutustuminen kirkkosaliin ja sen

HELSINKI / UUSIMAA – Venäjän vallan aikana Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkko Uspenskin katedraali valmistui vuonna 1868. Se sijaitsi silloin ja sijaitsee yhä edelleen kaupungin paraatipaikalla.