FBC Turun Matias Kallio on matkalla taustalta parrasvaloihin

– Arvaa vaan, kuinka paljon! Meillä oli hyvä flow päällä.

Siinä FBC Turun divarijoukkueen Matias Kallion päällimmäiset tunteet, kun kysyttiin, harmittiko, kun kausi jäi keväällä kesken. Joukkueen viime kauden paras maalintekijä odotti kovasti joukkuekavereiden lailla pudotuspelien jatkumista. FBC Turku oli jo ehtinyt pudottaa jyväskyläläiset. Mahdollinen liiganousu tyrehtyi koronaan.

Ehkäpä juuri viime kevään tapahtumien ansiosta FBC Turun syksy on ollut mainio. Tätä haastattelua tehtäessä joukkue on sarjassa piikkipaikalla ja Kallio on FBC Turun pistepörssin kärjessä. Maaleja Kallio on osannut tehdä aina, mutta nyt hän on koko Divarin syöttötilaston ykkönen.

– Ei siihen ole mitään erityistä syytä. Olen aina tiennyt, että pystyn siihen, mutta en ole ehkä saanut vielä kaikkea potentiaalia itsestäni irti. Nyt on myös hyvä kenttä (Kallio-Sokka-Vuorinen-Hopenaula-Peltola). Yksi syy on varmaan se, kun olemme pelanneet pidempään ketjuna yhdessä.

Kallion kentällinen ei ole ainoa, joka on onnistunut. Tasapaino on entistä parempi.

– Kaikki ketjut pystyvät tekemään maaleja. Mutta vaikka olemme tehneet jo paljon osumia, paikkoja olisi ollut vielä enempäänkin.

FBC:n päävalmentaja Santeri Raatarila myhäilee tyytyväisenä seuratessaan Kallion kehitystä.

– Matias näytti viime kaudella, että pelit sujuvat aikuistenkin tasolla. Hän on kasvanut johtavaksi ja kantavaksi pelaajaksi myös divaripeleissä. Kallio pystyy tekemään maaleja monipuolisesti, mutta syksy on todistanut, miten hän pystyy myös olemaan pelintekijän roolissa syöttöjen muodossa. Koossa ovat hyvät edellytykset tulosta tekeväksi liigapelaajaksi, toteaa Raatarila.

FBC Turku on ottanut parina viime vuonna isoja askeleita eteenpäin. Kallio tietää erään syyn eteenpäinmenoon.

– Runko on pysynyt hyvin kasassa. Jengi on hitsautunut yhteen aina vaan paremmin. Olemme tiivis porukka, joka tekee vapaa-ajallaankin kaikkea yhdessä. Se helpottaa paljon pelaamistakin.

Matiaksen salibandyharrastus alkoi kotikaupungin Naantalin kortteliliigasta.

– Kortteliliigan jälkeen liityin SB Naantalin Runners-nimiseen joukkueeseen. Menestyimme ja osaa meistä pyydettiin Tepsiin. Olin silloin seiskaluokkalainen. Ensimmäisinä valmentajina olivat parivaljakko Jorma Fisk ja Hannu Fälden.

Kallion kuuden vuoden TPS-jakson huipentuma oli A-nuorten SM-sarjan finaali Tampereen Classicia vastaan, mikä pelattiin poikkeuksellisesti Raisiossa.

– Voitimme Suomen mestaruuden. Itse tein ratkaisuottelussa 3+1 pistettä. Pudotuspelien pistepörssissä olin kolmas. TPS:n sen aikaiset liigapelaajat veivät kuitenkin suurimman mediahuomion.

Jos Suomen mestaruuden voittaminen on Kallion salibandyuran toistaiseksi ikimuistoisin hetki, on vastaavasti nuorten MM-kisat isoin pettymys.

– Olin jo mukana U19-joukkueessa, mutta jäin lopullisessa valinnassa varasijalle. Pojat voittivat myöhemmin kisoissa maailmanmestaruuden.

TPS:n Kallion ikäluokka oli tasoltaan kova. Kun ei ollut varmuutta mahtumisesta TPS:n liigajoukkueeseen, tuli siirto naapuriseuraan ajankohtaiseksi.

– Halusin päästä pelaamaan aikuisten pelejä. FBC Turun valmentaja Perttu Kytöhonka pyysi mukaan miesten edustusjoukkueeseen. Tämä on nyt kolmas kausi FBC:ssä.

Pelaat vasemmassa laidassa rightin pelaajana. Onko kätisyydestä ollut sinulle hyötyä?

– On siitä ollut minulle paljonkin etua. Jos osaat rightin laiturina vetää hyvin, niin saat paljon peliaikaa ylivoimissa.

Matias kuuluu niihin salibandypelaajiin, jotka hoitavat pelaamisen ohella myös kouluhommat esimerkillisesti. Lukion suorittamisen jälkeen alkoivat insinööriopinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Armeijakin tuli suoritettua alta pois. Runsaan parin vuoden opiskelujen jälkeen opintopolkuun tuli mielenkiintoinen käänne.

– Turussa tuli mahdollisuus opiskella diplomi-insinööriksi. Hain yliopistoon ja pääsin. Olin koulussa panostanut matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Näiden hyvät arvosanat auttoivat pääsemään DI-koulutukseen. AMK:ssa suoritetuista opinnoista sain myös hyvin valmiita opintopisteitä.

Tämän ottelun Matias Kallio (keskellä) muistaa hyvin. Ratkaisuottelussa A-nuorten SM-finaalissa kaatui Tampereen Classic. Kallio teki ottelussa hattutempun.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!