FC Interin pelaajat kirmaisivat innoissaan kesälaitumille – tuttu stadion on jälleen käytössä

Tiedättehän tapahtuman, kun Helsingissä Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmät pääsevät kesälaitumelle. Sadat ihmiset saapuvat seuraamaan eläinten iloista kisailua ja temmellystä. Jotain samaa oli aistittavissa, kun FC Interin pelaajat pääsivät vihdoin kirmaisemaan tutulle Kupittaan jalkapallostadionille. Paitsi yleisö vielä puuttui.

Uutta oli luonnonnurmen vaihtuminen keinonurmeksi. Myös turkulaisia uudistunut stadion kiinnostaa, sillä kauden ensimmäiseen FC Interin kotiotteluun on myyty ennakkoon runsaasti pääsylippuja. Muun muassa kentän toinenkin pääty on avattu myyntiin. Kupittaan jalkapallostadionin viheriöivä tekonurmi on ensi maanantaina käytössä, kun FC Inter kohtaa Veikkausliigaottelussa IFK Mariehamnin.

Samalla korkataan Ukrainan värejä esittelevä uusi päätykatsomo, jonne ainakin osa Interin kannattajista siirtyy. TPS:n peleissä pääty ei ilmeisesti ole auki.

Nyt lauantaina Interin päästessä ensimmäisen kerran harjoittelemaan tulevalle pelialustalle, stadionilla tehtiin samanaikaisesti viimeistelytöitä. Maanantaina kaikki pitäisi olla valmiina, tai ainakin niin valmista, että itse ottelu voidaan pelata kelpo olosuhteissa.

Tarkempi tarkastelu todisti, että Kupittaan stadionin ”ruohon” seasta ei löydy tuttua tummaa kumirouhetta, vaan ympäristöystävällisempää materiaalia. Hiekasta koostuva aine on kumia kalliimpaa, mutta vaatii kuulemma vähemmän lämmitystä.

Eikä se kulkeudu kenkien mukana kentältä samalla tavalla kuin kumirouhe.

Lämmityksessä käytetään vieressä sijaitsevan jäähallin lauhdelämpöä, minkä pitäisi vähentää kustannuksia. Kupittaan jalkapallostadionin on tarkoitus jatkossa olla käytössä myös talvisin.

Joukkueen päävalmentaja Jarkko Wiss oli pelaajien tavoin yhtä hymyä. Nälkä on kasvanut pitkän odottelun jälkeen. Joukkue haluaa tietysti näyttää parastaan turkulaisyleisölle heti ensimmäisessä kotiottelussaan – etenkin, kun kauden erikoinen alku ei ole ollut joukkueelle olosuhteistakin johtuen paras mahdollinen.

Harjoittelun kannalta tapahtuu iso muutos, sillä jatkossa FC Inter treenaa mahdollisimman paljon Veritaksen keinonurmella. Eli käytännössä myös harjoitteluolosuhteet vastaavat nyt täysin otteluolosuhteita. Se on iso etu, kun moni yksityiskohta tulee tutuksi jo harjoittelun aikana.

Todellisuudessa ei uusi Kupittaan alusta ole pelaajille täysin vieras, sillä jo nyt enin osa pääsarjatason otteluista pelataan vastaavilla keinonurmilla. Interin nykyinen sarjasijoitus ei ole tällä hetkellä sellainen, mikä pelaajia, valmentajia ja kannattajia tyydyttäisi. Syitä alkukauden tappioihin on olemassa, mutta jatkossa selitykset eivät enää riitä. Kotiotteluista pitää tulla voittoja, jotta kauden tavoite tulisi saavutettua.

Sama koskee myös toista turkulaista joukkuetta. TPS:n kauden alku Urheilupuiston Yläkentällä on ollut nihkeä. Jatkossa Palloseurankaan menestys ei ole kiinni olosuhteista.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!