– Tässä minä istuin. ”Pänä” istui tuossa vieressäni. On tämä pukukoppi hieman kuitenkin muuttunut niistä vuosista, kun itse pelasin, muistelee Severi Paajanen istuessaan tutulla paikallaan Kupittaan jalkapallostadionin uumenissa.
FC Interin Pänä eli Henri Lehtonen teki pidemmän uran kuin Paajanen. Moni ihmettelikin, kun vain 28-vuotias FC Interin kulttipelaajaksikin tituleerattu keskikenttäpelaaja lopetti uransa – parhaassa pelimiehen iässä.
– Pelaajalle on iso asia, kun saa itse päättää, milloin lopettaa. Se ei pääty loukkaantumiseen eikä kukaan muukaan pääse päättämään pelaajan puolesta, milloin ura on ohi. Ei jää jossiteltavaa.
Paajasen mielenkiintoinen tarina on hyvä esimerkki siitä, miten pääsarjatasolla pelannut ammattilaisurheilija ei putoa uran jälkeen tyhjän päälle. Severin tarinassa on ripaus sattumaa, mutta paljon myös harkittuja tekoja.
– Olen aina tehnyt itse omat päätökseni, mutta on minua osattu myös ohjeistaa oikeaan suuntaan.
Palataan ensin Severin jalkapallouran alkuvuosille, Portsan kaupunginosaan.
– Koko perheeni oli hyvin liikunnallinen. Aloitin Linnan nappuloissa viisivuotiaana. Isäni vei minut Turun Nappulaliigan harjoituksiin päätyen itsekin valmentajaksi. Lopulta etenin Kaupparijoukkueeseen Reijo Pihlin valmennukseen.
Paajanen kuuluu siihen ikäryhmään, jota pihapelit kiinnostivat. Samoilta kulmilta tulivat muun muassa Niclas Lucenius, Jukka Lehtovaara ja golfista paremmin tunnettu Kalle Samooja.
– Juhanna Herttuan koulun kentällä käytiin aina vapaa-ajalla pelaamassa. Olen sitä sukupolvea, joka pelasi kaikkia mahdollisia ulkopelejä. Kirkonrottaakin leikittiin. Nykyään enemmänkin harrastetaan liikuntaa ohjatussa toiminnassa.
Kun Nappulaliiga-aika oli ohi, oli aika siirtyä uuteen seuraan.
– Nappulaliigasta jatkoin Turun Pallokerhoon. Meillä oli Tauno Haritun valmentama hyvä junnujoukkue. Lopulta B-juniori-ikäisenä siirryin muiden mukana FC Interiin.
Tällä jälkimmäisellä siirrolla onkin ollut suuri merkitys Paajasen elämässä.
– Interissä oli laaja rinki 2000-luvun alkuvuosina. Ykkösessä pelannut VG-62 oli Interin farmijoukkue. Nuorille annettiin mahdollisuus pelata Naantalissa, niinpä moni pelasi A-juniori-ikäisenä miesten Ykköstä. Jami Wallenius oli meidän valmentajana. Joukkueessa pelasi muun muassa Mika Ojala. Peliasussa oli VG:n värit Håkansin logolla.
VG-aika oli iso askel Paajaselle, mutta siirto Interin edustukseen sai odottaa vielä vuoden.
– Sain yllättävän tarjouksen Tampereelta. Peli-Pojat-70 pelasi Ykköstä. Sain pelata siellä isossa roolissa. Kävin kerran viikossa töissä Postissa. Seura kustansi asunnon ja maksoi muutaman satasen. Se oli 18-vuotiaalle pojalle iso asia. Itsenäistyin ihmisenä ja kehityin jalkapalloilijana sekä suoritin armeijan Parolassa. Jos olisin mennyt farmijoukkueesta suoraan Interiin, en ehkä olisi saanut paljoakaan peliaikaa. Palasin Interiin kaudeksi 2007.
Jalkapallouran kannalta kaksi merkittävää henkilöä on ollut tärkeitä Paajaselle.
– Job Dragtsma tuli Interin uudeksi valmentajaksi. Hän halusi minut joukkueeseensa. ”Jobi” teki koko seuraan ison vaikutuksen. Siihen oli pelaajan erittäin kiva lähteä mukaan antamaan kaikkensa. Pyrin pitämään omankin vaatimustasoni mahdollisimman korkeana, ehkä jopa esimerkkinä muille.
Ja se toinen henkilö on tietysti seuran perustaja Stefan Håkans.
– ”Stefu” on ollut minulle sellainen henkilö, johon on voinut aina luottaa. Koko FC Inter on merkinnyt tietysti minulle hyvin paljon.
Paajasen uraa kerratessa ei voi unohtaa sitä isoa hetkeä, joka koettiin Kupittaan kurakelissä sateen piiskatessa syksyllä 2008. FC Inter pelasi Jaroa vastaan panoksenaan Suomen mestaruus. Ottelun kuudennella minuutilla Ojalan kierteinen vapaapotku kaarsi Jaron maalille.
– Ei minulla ollut tapana nousta niin ylös. Yleensä olin varmistavassa roolissa. Huomasin, että tällä kertaa kenttätasopaino mahdollisti nousun. Olin vielä vartioimaton pelaaja. Sliippasin Ojalan keskityksestä märän pallon maaliin.
Suomen mestaruuden lisäksi Paajanen sai pari himmeämpää hopeamitalia. Severi pelasi Interissä kausina 2007-2014 yhteensä 221 ottelua tehden parikymmentä maalia. Siirrosta ulkomaillekin huhuiltiin.
– Ulkomaille lähtö ei ollut konkreettisesti lähellä. Kuulin jälkikäteen, että muutamia tarjouksia oli tullut, mutta minulla oli sopimus Interin kanssa. Täällä säännöllinen tili, vakituinen hyvä työpaikka hyvässä seurassa, joten ei olisi ollut järkevää lähteä muualle.
Kun Paajanen koki saavuttaneessa sen, mihin oli Suomessa mahdollisuus, alkoi syntyä ajatus uran lopettamisesta.
– Olin saavuttanut jalkapallossa kaiken sen, mihin minun resursseillani saattoi yltää. Olin tehnyt maksimisuorituksen. Motivointi seuraavaan kauteen alkoi olla vaikeampaa.
Severi ymmärsi, että jalkapallosta ei saa elinikäistä ammattia.
– Suoritin liikunnanohjaajan tutkinnon jo peliurani aikana. Opiskelin pääsääntöisesti pelikauden ulkopuolella. Motivoiduin opiskelusta ja kiinnostuin tekemään töitä lasten ja nuorten parissa. Sain opiskelupaikan opettajankoulutuslaitoksesta. Viimeisellä kaudella opiskelin ja pelasin saman aikaisesti puolen vuoden ajan.
Jalon veljet, Nurmion Pekka, Paatelon Hannu…Paajanen ei ole poikkeus. Joukkuepelaaminen luo hyvän pohjan luokanopettajalle.
– Jalkapallossa kohtaat eri kulttuureja ja opit ymmärtämään niitä. Pelaajia tulee kulttuureista, joissa puhutaan eri kieltä, on erilainen elintaso, ilmasto ja ruoka. Se mikä on meille normaalia, on monelle vierasta. Joukkuepeleissä oppii ihmistuntemusta, mikä on koulumaailmassa tärkeää. Oppii, miten ottaa muut ihmiset huomioon ja ymmärtää, mitä voi vaatia keneltäkin. Viestin perille menemiseenkin oppii käyttämään erilaisia keinoja.
Paajasen nykyinen työpaikka on Mikaelin koulun joustavan perusopetuksen yksikössä.
– Se on erityiskoulu, jossa on paljon koulupudokkaita. Viihdyn työssäni nyt niin mainiosti, että en ole edes miettinyt, mitä seuraavaksi. Haluan tehdä tämänkin työn niin hyvin, että joku palkkaa minut jatkossakin.
