Filppulan poikien kiekkouran taustalla ovat aktiiviset vanhemmat

– Ei meillä vanhemmilla ollut mitään suuria suunnitelmia. Emme todellakaan ajatelleet, että pojista tulisi NHL-tähtiä. Eikä se ollut edes alun perin tavoitekaan. Ihan perinteistä ammattia pojille toivottiin.

Ilari ja Valtteri Filppulan vanhemmilla, Liisalla ja Rainerilla, olivat jalat maassa lastensa tulevaisuuden suhteen.

– Meidän vanhempien vaatimus oli, että koulut on ensin käytävä. Ylioppilaaksi asti on vähintään päästävä. Pitää olla varasuunnitelma. Pojat oivalsivatkin sen varsin hyvin, kertoo isä Filppula.

Koulut käytiin, mutta kuinkas kävikään. Perheen molemmista pojista tuli eturivin kiekkoilijoitamme. On melko harvinaista, että saman perheen pojista tulee lätkämaailman huippuammattilaisia.

Poikien lajivalinnassa on ollut mukana paljon myös sattumaa. Liikunnassa lahjakkaat veljet harrastivat lapsina kaikkia mahdollisia urheilulajeja hiihdosta yleisurheiluun. Vaikka vanhemmilla on ollut omat vaikutuksensa, pikkuveli Valtteri meni aina pari vuotta vanhemman esikuvansa Ilarin perässä.

Isä Rainerilla on vahva pesäpallotausta. Joten ei ihme, että poikien lajivalikoimassa pesäpallolla oli iso merkitys.

– Pojat pelasivat Vantaa Pesiksessä. Ikäerosta huolimatta molemmat pelasivat samassa joukkueessa. Olin itse poikien joukkueen vetäjä. Valtteri pääsi pelaamaan jopa poikien itä-länsi-ottelussa. Jos olisimme asuneet Vantaan sijasta pesäpallopaikkakunnalla, pojista olisi tullut varmasti Superpesiksen pelaajia. Jälkiviisaana voisi todeta, että taloudellisesti valinta jääkiekkoon on ollut parempi.

Vaikka poikia kiinnostivat kaikki palloilupelit, jäi jalkapallon harrastaminen vähälle.

– Juniorijääkiekko oli aika hektistä ja laji vei paljon aikaa. Pesäpallossa ei otettu niin tosissaan. Se oli mukava kesäharrastus.  Jalkapallossa olisi tullut helposti ristiriitaa, kumpaa lajia harrastaa päälajina. Kun itse vielä pyöritin pesäpalloa, saatoin vaikuttaa ehtoihin.

Filppulan poikien innostus jääkiekkoon syntyi pihapeleistä.

– Meillä oli taloyhtiön sisäpihalle jäädytetty oma kenttä. Pidin sen talvella luistelukunnossa. Pojat oppivat siellä luistelemaan. Välillä vain tultiin luistimet jaloissa kotiin syömään.

Kun poikien taidot kehittyvät, oli aika siirtyä seuratoimintaan. Jääkiekkoharrastus alkoi Etelä-Vantaan Urheilijoissa, jonka toimintaan myös poikien vanhemmat aktiivisesti osallistuivat.

– Teimme paljon talkootöitä. Ne olivat mukavia aikoja, hauskaa sosiaalista toimintaa. Toki se sitoi paljon vanhempien aikaa, mutta näin poikien murrosikä oli tavattoman helppo.

Kaikki nuorisomaajoukkueen ikäryhmät läpi käynyt Valtteri nousi nopeasti aikuisten sarjoihin. B-juniori-ikäisenä tuli siirto Helsingin Jokereihin ja sieltä edelleen liigajoukkueeseen. Ilari siirtyi samaan seuraan vasta A-juniorina.

Parin liigakauden jälkeen Valtteri siirtyi Detroit Red Wingsin NHL-organisaatioon, ensin farmiseuraan ja sieltä NHL-joukkueeseen. Stanley Cup -mestaruus irtosi jo NHL-uran alkuvuosina. Nyt Valtterin ympyrä on sulkeutunut. Tampassa, Philadelphiassa ja New Yorkissa vietettyjen vuosien jälkeen pelit sujuivat jälleen Detroitissa.

Isoveli Ilarista on tullut maailmankansalainen. Kiekkouraan mahtuu seuroja useasta ei maasta. Kotimaisten sarjojen ohella tilaistoissa on merkitä Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoista sekä ottelut KHL:ssä. Ilari pelasi varsin mallikkaasti myös Detroitin farmijoukkueessa Grand Rapids Griffinsissä. Hän voitti joukkueen sisäisen pistepörssin ja valittiin AHL:n All Stars -otteluun. Hän ei kuitenkaan saanut näyttöpaikkaa Detroitin NHL-joukkueesta.

Ilarin ensivisiitistä Turkuun on turkulaisilla mieluisia muistoja. Filppula siirtyi kaudeksi 2008–2009 TPS:n riveihin. Jo toisella kaudellaan Filppula johdatti seuransa Suomen mestaruuteen. Ilari valittiin myös pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Vanhemmat seuraavat yhä poikiensa otteluita aktiivisesti. Raineri on nähnyt paikan päällä jo noin 100 NHL-ottelua.

– Alkuaikoina katsoimme televisiosta Valtterin NHL-pelejä yölläkin. Nyt yölähetykset ovat jääneet vähemmälle, mutta seuraavana päivänä ottelut tulee katsottua. Ilarin pelejä olemme käyneet katsomassa useammallakin eri paikkakunnalla, mutta nykyään lastenlapset vaativat oman aikansa.

(Nyt Ilarin peliura on ohi, mutta Valtteri jatkaa yhä.)

Ilari Filppula (vas.) pelasi toistamiseen Turun Palloseurassa. Pikkuveli Valtterilla on takanaan jo useampi vuosi NHL:ssä. Hänellä on myös olympiapronssia Vancouverin kisoista.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!