TPS 100 vuotta. On huoltajia ja huoltajia. Ja sitten on Tapani Elmeranta. Kun osa viihtyy huoltajan hommissa vuoden tai kaksi, on hänellä haastattelua tehtäessä menossa ties kuinka mones kausi Turun Palloseuran organisaatiossa. Kun siihen lasketaan mukaan vielä aikaisemmat seurat, on Elmerannan ura jalkapallon parissa kunnioitettavan pitkä.
– ”Tapa” oli Piikkiön Palloseuran kovaluinen vasen laitapakki. Joskus olemme varmasti pelanneet vastakkain, toteaa Elmerannan pitkäaikainen ystävä, Hirvensalon Heiton ja Turun Weikkojen entisaikojen hyökkääjä Mika Laurikainen.
Elmerannan jalkapalloura ei kuitenkaan alkanut Piikkiön Palloseurassa, vaan pienellä Harvaluodon saarella.
– Aloitin jalkapallon pelaamisen juniorina Harvaluodon Urheilijoissa. Vuonna 1968 seuran nimi muutettiin Piikkiön Palloseuraksi. Kaksoisveljeni oli toppari ja minä pelasin laitapuolustajana. Parhaimmillaan ylsimme Kolmoseen.
Kun Elmeranta on ollut pitkään edustusjoukkueen mukana, ovat myös valmentajat vaihtuneet useasti. Paatelainen, Rautiainen, Kuusela, Rajamäki…värikkäitä valmentajia on riittänyt. Laurikainen on ollut kahdesti edustusjoukkueen valmentajana, joten kaverit ovat oppineet tuntemaan hyvin toisensa.
– Elmeranta on loistotyyppi, joukkueen isähahmo. Hänen kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä, kun tietää, että kaikki asiat hoituvat. Elmeranta on huoltajana äärimmäisen tarkka. Tavarahävikki on hyvin pientä, koska hän pitää huolta palloista ja liiveistä.
Elmeranta myöntää olevansa luonteeltaan järjestelevä ihminen. Tarvikkeista tulee pitää huolta. Yhden jalkapallon hinta on noin 100 euroa.
– Kadonneita palloja haetaan niin kauan, että löytyvät. Ellen löydä, niin porukalla haetaan. Pelaajat on opetettu auttamaan. Avaralla Kupittaalla, jos palloa ei heti lähde hakemaan, se on nopeasti ohikulkevan auton takaluukussa. Kerran Urheilupuiston Yläkentällä hain pelipalloa pusikosta. Pyöräilevät pikkupojat ehtivät ensin. Ehdin vain nähdä, kun pojat tunkivat pallon reppuunsa ja häipyivät.
Elmerannan tie Turun Palloseuraan ei ole ollut sattumaa.
– Olin aluksi Piikkiön Palloseuran huoltaja. Sen jälkeen olin pari vuotta Kaarinan Reippaassa. Vuonna 1997 FC Interin nykyinen tekninen johtaja Vesa Mäki siirtyi Piikkiöstä TPS:n A-junioreiden valmentajaksi. Hän pyysi minua mukaan. Ja sillä tiellä ollaan.
Elmerannan tie kulki nopeasti A-junioreista edustuksen huoltajaksi.
– Olin A-junioreiden lisäksi edustusjoukkueen mukana kuukauden ajan kesäisin tuuraamassa varsinaista huoltajaa Risto Parkkista. Hänen lopettaessa siirryin kokonaan edustuksen huoltajaksi.
Huoltajahommiin ei kannatta ryhtyä isojen korvauksien toivossa. Elmeranta on tehnyt töitä päivätöiden ohella.
– Nyt olen eläkkeellä, joten on enemmän aikaa. Ennen olin töissä Piikkiön kunnalla ja Kaarinan kaupungilla. Huoltohommia tein vapaa-ajallani töiden jälkeen. Vuosien myötä huoltajan arki ei ole juurikaan muuttunut. Siihen kuuluu yhä pallojen tarkastamista, urheilujuomien sekoittamista, liivien ja kartioiden asettamista valmiiksi harjoituksia varten. Ja tietysti paljon pyykinpesua. Huoltajan työ ei juurikaan eroa pelataan sitten Veikkausliigaa tai Ykköstä.
Raskainta huoltajallekin ovat pitkät vieraspelimatkat. Voitot ja tappiot vaikuttavat myös huoltajan mielialaan. Matka kotiin on lyhyempi voitto-ottelun jälkeen.
– Parasta tässä työssä on, kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen oppinut tuntemaan paljon pelaajia, valmentajia ja muitakin ihmisiä. Tykkään seurata jalkapalloa muutenkin. Nykypelaajilla ei ole juurikaan mitään omia erityistoivomuksia. Nirsoilijoita ja valittajia on ollut erittäin harvoin. Kun kopissa kuulee kaikenlaisia nuorten juttuja, niin itsekin tietää, mitä maailmassa tapahtuu.
(Aika näyttää jatkuuko ikinuori Elmeranta vielä TPS:n huoltojoukoissa.)
