UUSIMAA / ISNÄS / PERNAJA – Isnäsin kylätoimikunnan päätös pelastaa kylän voimalaitoksen vanha höyrykone oli upea ratkaisu, todellinen kulttuuriteko. Alueen omistaja, Enso, aikoi purkaa huonoon kuntoon päässeet rakennukset sekä myydä historiallisesti arvokas höyrykone romuna muualle.
Tämä ei käynyt paikallisille kyläläisille. 1990-luvun puolessavälissä Isnäsin kylätoimikunta osti Ensolta palan maata ja muutaman rakennuksen museon kunnostamista varten.
Kauppaneuvos Johan Askolin perusti Isnäsiin sahan vuonna 1897. Puuta riitti sahattavaksi lähiseudulta. Isnäsin satamasta sahatavaraa laivattiin aina ulkomaille asti. Saha sai sähköä 1900-luvun alussa Ruotsista hankitun kaksisylinterisen Bolinder-höyrykoneen avulla. Sahausjätteestä saatiin sähköenergiaa ylitarpeen. Niinpä sitä myytiin myös eri puolille Kymenlaaksoa. Sahalla oli työntekijöitä enimmillään toistasataa.
Voimalaitoksen generaattori sammutettiin 1960-luvun puolessavälissä. Sahatoiminta jatkui aina 1990-luvun alkuun, kunnes koko alue hiljeni. Omistajavaihdoksen jälkeen Isnäsin kylätoimikunnan tavoitteeksi tuli pitkään käyttämättä olleen höyrykoneen kunnostaminen.
Hyvin säilyneen höyrykoneen uudelleenkäynnistäminen osoittautui haasteelliseksi. Vuonna 2003 monen yrityksen jälkeen höyrykoneista kiinnostunut hollantilainen pariskunta Elly ja John van Riet ilmestyivät yllättäen asuntoautollaan paikalle. He saivat neljän viikon uurastamisen jälkeen koneen käyntiin. Yhdistys maksoi korjauskustannukset, mutta muuten pariskunta teki työn talkoilla. Uskomaton sattuma.
Isnäsin historiallisesti arvokas museoalue on ainutlaatuinen koko Suomessa. Voimalan yli 100 vuotta vanha arkkitehtuuri luo kiehtovan tunnelman. Tehdassalin alkuperäinen mosaiikkilattia täydentää vaikutelman.
Sahan vanhat rakennukset on purettu, mutta liki 50 metriä korkea punatiilinen savupiippu on kunnostettuna yhä pystyssä. Isnäsin höyrykonemuseo on oiva kohde tekniikasta kiinnostuneille. Kunnostettu Bolinder-höyrykone on eräs Pohjolan suurimmista.
Museon alakertaa on perustettu Lelumuseo.
ISNÄSIN HÖYRYKONEMUSEO
Osoite: Edöntie, pienteollisuusalue, Isnäs, Pernaja (Loviisa).
LUE MYÖS: Agricola-museonäyttely kertoo oman kylän suurmiehen elämästä
LUE MYÖS: Mikael Agricolan neljästä muistomerkistä yksi sijaitsee Pernajassa
LUE MYÖS: Rönnasin Saaristomuseossa ei ole tyydytty tavanomaiseen – rima on ollut korkealla
LUE MYÖS: Pernajan Veteraanimuseo on tärkeä kunnianosoitus sotaveteraaneille