UUSIMAA / RÖNNAS / PERNAJA – Vene on aina ollut saaristolaisten tärkein työ- ja kuljetusväline. Tämä tulee havainnollisesti ilmi Rönnäsin Saaristomuseossa. Paikallinen Saaristomuseoyhdistys on asettanut riman korkealle, sillä yhdistyksen ylläpitämä museo on erittäin monipuolinen.
Museon pohjakerroksen pysyväisnäyttely kertoo, miten saaristo aikoinaan asutettiin. Mannerjäätikön sulaessa saariston ensimmäisiä tulokkaita olivat hylkeet. Niiden runsaus ja hyvät kalapajat houkuttelivat ihmisiä satunnaisille pyyntimatkoille. Vähitellen alkoi muodostua pysyvämpää asutusta. Tosin rantaviiva oli siinä vaiheessa etäällä nykyisestä rantaviivasta.
Saariston hylkeenpyynnin ja kalastuksen sekä linnunmetsästyksen ohella harjoitettiin maataloutta. Jälkimmäinen oli kuitenkin mahdollista vain suurimmilla saarilla, joissa oli riittävästi ruokamultaa. Saariston elinkeinorakenne pyrittiin saamaan mahdollisimman monipuoliseksi, jotta katovuosinakin pystyttiin elämään. Runsaat kalansaalit mahdollistivat myös vaihtokaupan. Suomenlahden kalaa vaihdettiin viljaan.
Kalastuksen ja maanviljelyn ohella karjanhoito oli saariston tärkeimpiä elinkeinoja. Monipuolinen tuotanto antoi maitoa, lihaa, juustoa, vuotia ja villaa. Karuimmilla ulkosaariston saarilla oli turvauduttava ostettuun viljaan. Karjan siirto saaresta toiseen oli työlästä. Kuljetuksia varten oli olemassa erityisiä karjaveneitä.
Vuonna 1985 avattu Rönnäsin Saaristomuseo sijaitsee vanhassa kartanon navetassa. Paikallisille puuhamiehille syntyi ajatus säilyttää vanhaa saaristolaiskulttuuria tuleville sukupolville. Moni vene oli jo ehdytty polttaa juhannuskokossa. Museon toinen kerros on omistettu laivanrakennukselle. Näyttely esittelee veneen valmistumista puunkaadosta alkaen. Esillä on useita erityyppisiä puuvenetyyppejä.
RÖNNASIN SAARISTOMUSEO
Osoite: Kabbölentien 430, Rönnäs, Pernaja (Loviisa).
LUE MYÖS: Agricola-museonäyttely kertoo oman kylän suurmiehen elämästä
LUE MYÖS: Isnäsin höyrykonemuseon taustalla on kylätoimikunnan uskomaton uurastus
LUE MYÖS: Mikael Agricolan neljästä muistomerkistä yksi sijaitsee Pernajassa
LUE MYÖS: Pernajan Veteraanimuseo on tärkeä kunnianosoitus sotaveteraaneille