– Samuli Lindelöf.
Vastaus tulee nopeasti ja epäröimättä, kun kysyy Tapani Kinnuselta, kuka FC Interin jalkapalloilija on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen. Samaan valintaan päätyy toki moni muukin.
”Elettiin vuotta 1996, ja näin Samuli Lindelöfin pelaavan sinimustassa paidassa Palloseuraa vastaan. Vastapuolen pelaajat näyttivät pelkäävän miestä. Hän pisti mustavalkoraitaisia kavereita nippuun ja potkaisi pallon lopuksi maaliin”.
Turkulaisjoukkueen alkuaikojen kulttipelaajan maine kantaa yhä. Hankolaislähtöisen pelaajan, mutta Interissä seuraikonin asemaan nousseen Lindelöfin värikkyyden takasi, ei pelkästään pelitaidot, vaan myös ennätyksellinen punaisten korttien määrä Veikkausliigassa. Seuraperustaja Stefan Håkansin oma löytö poistettiin uransa aikana kuudesti kentältä. Lindelöfin rintaan tatuoitu Interin logo on omalta osaltaan vankistanut seuralegendan mainetta.
– Lindelöf, FC Interin ruumiillistuma, oli äärettömän röyhkeä ja samaan aikaan taitava. Tykkäsin hänen pelityylistään. Tein seuravalinnan tunnepohjalta.
Näin muistelee nykyisin runoilijana ja kirjailijana hyvin tunnettu Tapani Kinnunen.
Joensuusta Jyväskylän kautta Turkuun 1980-luvun lopulla muuttanut nuorukainen hurahti jalkapalloon jo pikkupoikana. Pohjois-Karjalan jalkapallolahjakkuus, italialaisen Luigi Rivan mukaan lempinimensä saanut Kinnunen ylpeänä kertoo, miten hän on istunut jopa Arsenalin vaihtopenkillä.
– Pelasin nuorena Joensuussa eri joukkueissa itseäni vanhempien pelaajien kanssa. Joukkuekaverini antoivat minulle lempinimen ”Riva”, vuoden 1968 EM-kisojen Italian sankarin mukaan. Muistan hyvin myös Meksikon MM-kisat vuodelta 1970, kun kävin mummolassa yöllä katsomassa otteluita telkkarista.
Kinnusen jalkapallon pelaaminen jäi vähemmälle, kun nuoren miehen elämään tuli uusia harrastuksia.
– Kiinnostuin kulttuurista. Kirjallisuusharrastus heräsi, mutta etenkin musiikki vei mennessään. Seurasin ja seuraan yhä jalkapalloa aktiivisesti. Olen useasti todennut, että jääkiekko kestää kolme erää, mutta jalkapallo kestää läpi elämän. Futis on elämäntapa.
Turussa Kinnusta kiinnostivat aluksi TPS:n ottelut. Inter ei ollut vielä olemassakaan.
”Ei täst mittään tuu. Ei ne ossaa pelata, keski-ikäinen toppatakkimies tuumi kentän reunalla seisomapaikoilla ja pisti tupakaksi. Se oli sitä aikaa, kun ainoa katettu katsomo oli vanha Olympiakatsomo”.
– Kiinnitin huomiota, miten turkulaiset suhtautuivat negatiivisesti oman kotikaupunkinsa joukkueeseensa, vaikka se johti ottelua.
Tuskin seuran perustaja Håkans edes oletti kesällä 1990, että pojalleen Patrikille perustettu joukkue kasvaa kolmen vuosikymmenen aikana seuraksi, mikä voittaa aikuisten sarjassa Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin. Seuran edustusjoukkueesta tuli muutamassa vuodessa värikäs ilmestys kotimaiselle jalkapallokartalle. Interin tavaramerkiksi muodostui jenkkiyhtye Aerosmithin keikkabussi, jonka Håkans osti auton sytyttyä tuleen moottoritiellä.
Uusi turkulainen vain jalkapalloon erikoistunut seura alkoi kiehtoa kirjailija Kinnusta.
”Totta kai se näytti asiaan vihkiytymättömän silmissä ja korvissa idioottimaiselta touhulta, siitä vain kukaan jalkapallokärpäsen pureman saanut ei välittänyt.”
– Inter tuntui raikkaalta. Otin Olympiakatsomosta vakituisen paikan pienen kannattajaryhmän vierestä. Oli parempi tunnelma seurata ottelua heidän lähellään kuin känisevien harmaahapsien Tepsin peleissä. Suomessa jalkapallojoukkueen kannattaminen on usein nuorten poikien harrastus. Muualla kannattajat ovat vanhoja ukkojakin. Siellä se on vähän kuin rock-musiikki nykyään, siitä ovat kiinnostuneet kaikenikäiset.
FC Interin alkuperäinen kannattajaryhmä Ultraboyz perustettiin jo vuonna 1999. Kinnunen liittyi ryhmän toimintaan muutama vuosi myöhemmin.
”Surullinen juttu oli myös Interin kannattajien jakaantuminen kahteen eri leiriin. Nuoret kannattajat halusivat vielä tykimpää meininkiä.”
– Nykyään Ultraboyz on herrasmies- ja rouvakerho, jonka toiminta on rauhallisempaa kuin nuorten perustamalla villimmällä Armadalla. Kirjakustantajaa olen vaihtanut useasti, mutta seuralle ja sen kannattajaryhmälleni olen lojaali.
Kahden turkulaisseuran, TPS:n ja Interin, intomielisimmät kannattajat usein naljailevat toisilleen. Joskus kahden seuran välillä yritetään tehdä jakolinjaa poliittisinkin perustein. Porvarit vastaan liberaalit punavihreät sosiaalipummit. Ehkä nurinkurista, mutta FC Interin nimen ja sinimustan värityksen esikuva on italialainen porvarisseura FC Internazionale Milano.
– On tätä silloin tällöin puitu, ja onhan ainakin ollut melkoinen liitto Tepsin ja Kokoomuksen välillä. Lähes samoissa tiloissakin ovat toimineet. Ja sitten tulee patruunatyyppinen suomenruotsalainen mies, joka ei ole riippuvainen paikallisista poliittisista kytköksistä, pistää joukkueen pystyyn omilla rahoillaan. Molemmilta turkulaisilta joukkueilta löytyy loppujen lopuksi kannattajia joka lähtöön. Ehkä ei ole olemassakaan tyypillistä Tepsin tai Interin kannattajaa.
Joskus on myös sanottu, että FC Inter on kansainvälisempi tai maahanmuuttajaystävällisempi seura. Pitääkö paikkansa?
– On keinotekoista arvioida, kumpi on kansainvälisempi tai kummalla on enemmän maahanmuuttajia. Joukkueet vaihtuvat vuosittain. Molemmat haluavat kuitenkin joka kerta mahdollisimman hyvän joukkueen ja siihen tarvitaan rahaa. Se vaikuttaa kulloinkin joukkueen kokoonpanoon.
Kinnunen tunnetaan FC Interin ohella innokkaana Suomen maajoukkueen kannattajana. Jalkapalloon hurahtaneen runoilijan sydäntä lähellä on myös Suomen cup.
– Olen todellakin Suomen cupin ystävä. Systeemin alkuperäinen juttu oli se, että pienikin seura voi pudottaa ison seuran. Asetelma on mahtava: voitto tai ulos. Toivottavasti jo ensi vuonna cup järjestetään alkuperäisellä tavalla.
(Kursiivilla kirjoitettu teksti löytyy Kinnusen uusimmasta teoksesta Helter Skelter, jonka sivuilta löytyy mielenkiintoista tarinaa myös turkulaisesta jalkapallosta)
