Valikko Sulje

FC Inter muisti ensimmäisiä seuralegendojaan – aluksi oli vain unelma, mutta se toteutui

Arto Wallenius oli yksi FC Interin Kunniagalleriaan valituista. ”Nasun” huoltajaura kesti 24 vuotta.

– Muoviseura! Muoviseura! Muoviseura!

Siinä vastajännäreiden selkeä mielipide katsomosta huudettuna 30 vuotta täyttävälle paikalliskilpailijalle.

FC Inter kasvoi yhdestä juniorijoukkueesta erääksi Turun suurimmaksi seuraksi lyhyessä ajassa. Tuskin seuran perustaja Stefan Håkans edes oletti kesällä 1990, että pojalleen Patrikille perustettu joukkue kasvaa kolmen vuosikymmenen aikana seuraksi, mikä voittaa aikuisten sarjassa Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin. ”Muoviseuralta”, jonka jäsenmäärä on nykyisin useita satoja, tulos on melkoinen saavutus.

Eli se siitä mukamas muoviseurasta.

Poika Patrik pelasi Turun Nappulaliigassa Linnan alueen joukkueessa. Nappulaiän tullessa täyteen, oli edessä seuranvaihto. Kun uutta sopivaa seuraa ei löytynyt, Håkans päätti perustaa oman.

Tarinan mukaan FC Turku olisi kuulostanut nimenä hyvältä, mutta sen niminen seura oli jo olemassa. Kauppaa kuulemma käytiin nimenvaihdosta.

– Muistan, kun Håkans soitti ja kertoi kiinnostuksensa seuramme nimeä kohtaan. Olimme jo pari vuotta pelanneet liiton sarjoissa nimellä FC Turku-82. Inter teki siihen aikaan yhteistyötä Nahkakuulan kanssa, mutta FC Turku kuulosti Håkansin mielestä varmasti nimenä huomattavasti kansainvälisemmältä. Olihan sellainen nimi silloin melko uuttakin Suomessa, muistelee FC Turun sen aikainen joukkueenjohtaja Tapio Söderblom.

Håkansin seuran nimeksi valikoitui FC Inter italialaisen suurseuran mukaan, tosin vain siksi, että nuoret pojat pitivät raidallista sinimustaa pelipaitaa hienona. Suhde Milanon jättiläiseen ei ollut sen suurempi.

FC Interin 30-vuotisen historian kunniaksi perustettiin Hall of Fame -kunniagalleria, jonka ensimmäiset kuusitoista jäsentä on nyt julkaistu. Ensimmäisenä valitut ovat pitkäaikaisia seuraihmisiä. Eräs heistä on itseoikeutetusti Matti Raho, joka tuli seuran toimintaan mukaan jo heti alkuaikoina.

– Olin Interin perustamisen aikaan TPS:n juniorivalmentajana. Meillä oli silloin tosi hyvä ryhmä, tulevia liigapelaajia. Voitimme otteluita suurinumeroisesti. Olimme aina eri ikäryhmissä valtakunnan kärkijoukkueita. En tuntenut Håkansia, mutta kerran hän kentän laidalla lähestyi minua pikkutakki yllään uuden seuran logo rinnassa ja pyysi mukaan Interiin. Se oli kesällä 1993.

Raho oletti olevansa ikitepsiläinen, mutta hänelle syntyi kuitenkin kiinnostus nähdä toimintaa muuallakin.

– Kun Stefan otti uudestaan yhteyttä, niin suostuin lähtemään mukaan. Ongelmana oli pian se, että meillä ei ollut riittävästi pelaajia. Apua saatiin Kaarinasta. Antero Palmroos otti yhteyttä ja kertoi, että heillä on sama ongelma. Niinpä me yhdistimme kaksi joukkuetta. Muun muassa Magnus Bahne tuli jo silloin mukaan.

Kun toiminta lähti käyntiin, joukkueiden määrä alkoi kasvaa.

– Interiin tuli esimerkiksi iso määrä A-junioreita. B-juniorit oli jo olemassa. Syntyi vahva käsitys, että tällaiselle toiminnalle oli Turussa selvä tilaus.

Kun Interin toiminta laajentui, Rahosta tuli koko seuran junioripäällikkö.

– Tein junioripäällikön tehtäviä siviilitöiden ohessa. Minun lisäkseni seurassa oli silloin vain yksi palkallinen työntekijä toimistolla. Eräs tärkein tehtäväni oli laadukkaiden valmentajien rekrytointi. Käytännön syistä heistä useimmat olivat tietysti TPS-taustaisia.

Raho palasi 1990-luvulla kolmeksi vuodeksi Turun Palloseuraan, mutta siirtyi takaisin sinimustiin ja on ollut sen jälkeen aktiivisesti FC Interin toiminnassa mukana.

Raho oppi tuntemaan Håkansin hyvin.

– Stefan oli hyvin määrätietoinen, oli sitten kyse jalkapallosta tai liiketoiminnasta. Parasta hänessä on ollut se piirre, kun jotain sovittiin, niin se myöskin piti. Samaa ovat varmasti sanoneet pelaajatkin. Mutta kyllä hän on antanut valmentajille potkujakin. Tomi Jalo oli Stefanin suosikki, mutta kyllä hänkin joutui lähtemään.

Veritas Stadionin käytävät saavat seinilleen Interiin oman jälkensä jättäneistä ihmisistä koostuvan kunniagallerian.

Seuralegendoiksi nimettiin Stefan Håkansin lisäksi:

Joni Aho: ”Lahjakkaimpia Interin laitapuolustajia Kaarinasta ja minulle todella mieluinen pelaaja.”

Magnus Bahne: ”Lahjakas maalivahti, joka harjoitteli valtavasti päästäkseen niin hyväksi jalallaan pelaamisessa. Myös erinomainen reaktiotorjuja.”

Tero Forss: ”Isänsä poika, erinomainen potkutekniikka ja taidoiltaan melkeinpä Litmasen tasoa.”

Kari Hautala: ”Pitkän linjan valmentaja, joka vannoutui valmennustyöhönsä oikein kunnolla.”

Paavo Korppi: ”Ahkera ja osaava juniorivalmentaja. Hyvä löytämään nuoria lahjakkuuksia.”

Henri Lehtonen: ”Taitavampi veljeksistä, mutta molemmat kovakuntoisia. Todellinen joukkuepelaaja parhaimmillaan.”

Petri Lehtonen: ”Jyrkkälän poikia, omalla tavallaan eriomainen joukkuepelaaja. Vastustajalle hyvin ärsyttävä ikiliikkuja, joka jaksoi kyllä raataa”.

Samuli Lindelöf: ”Hankolainen oman tiensä kulkija, luonnonlahjakkuus, jolla oli lahjat vielä korkeammallekin.”

Ville Nikkari: ”Taitava ja lahjakas pelaaja, joka minusta lopetti liian aikaisin.”

Ari Nyman: ”Hyvä jalkapalloilija, jolta olisi minusta voitu nähdä vielä enemmän. Taidoiltaan ja fysiikaltaan huippu.”

Severi Paajanen: ”Erinomainen ja hyväasenteinen joukkuepelaaja, joka teki välillä vähän likaistakin työtä joukkueen eteen vastustajia ärsyttämällä.”

Matti Raho: ”Kouluttautunut juniorivalmentaja, joka on nimenomaan hyvä opettaja nuorille.”

Pentti Ståhlman: ”Vannoutunut tuki, joka teki todella paljon näkymätöntä kunnossapitotyötä joukkueen eteen.”

Arto Wallenius: ”Ahkera ja aina joukkueen tukena omalla tavallaan ollut pitkänlinjan interiläinen.”

Jami Wallenius: ”Palaajana nopea ja terhakka, joka korvasi puutteita hyvällä asenteella. Teki töitä aina täysillä joukkueen eteen.”

(sitaatit ovat Stefan Håkansin kertomaa)

Tässä ovat kaikki paikalla olleet Kunniagalleriaan valitut syksyn 2020 erikoisasuissaan.
Pasi Hyvätti (vas.) ja Vesa Mäki olivat FC Interin puolesta palkitsemassa seuralegendoja.
Tässä kuvassa on useampikin FC Interin seurahistorian isoja nimiä.

ETUSIVU