Joukkueen ilopilleri Joonas Jokela takoo pisteitä Raision Loimussa

Sama iloinen tai pikemminkin velmumainen ilme kaikissa valokuvissa. Raision Loimun hakkurivahvistus Joonas Jokela (12) saa kaikki hyvälle tuulelle. Kun pelitaidotkin ovat nuorella miehellä kohdillaan, ei ihme, että Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas kiinnostui maajoukkuetasoisesta pelimiehestä.

Itse asiassa Loimu on ollut kiinnostunut Jokelasta aikaisemminkin, mutta nyt tärppäsi.

– Olemme olleet Loimussa Jokelasta kiinnostuneita jo parikolme vuotta, mutta hän ei aikaisemmin valinnut Loimua. Joonas on lähtenyt aina ennen muualle Eurooppaan. Kaudella, kun hän pelasi Vantaan Duckissa, meillä oli jo sovittuna hakkuri valmiiksi, kertoo Rajakangas.

Jokela sopii Loimun nuorekkaaseen joukkueeseen kuin nenä päähän.

– Joonaksella on johtajuutta pilke silmäkulmassa. Hän tuo positiivista ilmettä, pitää ääntä pelissä ja etenkin harjoituksissa. Joonas saa muutkin pelaamaan paremmin.

Jokela on vasta 23-vuotias, mutta nuoresta iästään huolimatta hän on jo kokenut pelaaja Loimun ryhmässä.

– Suurin muutos mikä on joukkueessamme tapahtunut, on omien nuorten pelaajien kehittyminen. Poikien kanssa on tehty työtä useampi vuosi ja se näkyy nyt joukkueen tuloksissa.

Jokela on tärkeä palanen, mutta joukkuetta on rakennettu kokonaisvaltaisesti.

– Nykyistä Loimun joukkuetta on lähdetty rakentamaan niin sanotun break point -periaatteella. Pyritään pitämään oma syöttö eli tekemään pisteitä oman syötön jälkeen. Se edellyttää hyvää syöttöä, hyvää torjuntaa ja siihen liittyvää puolustusta. Se on vaikeaa, mutta tilastollisesti syötön jälkeisiä pisteitä pääsee yrittämään enemmän. 202 senttinen Joonas on tässä tärkeässä roolissa, mutta muukin joukkue on fyysinen ja pitkä.

Suomen maajoukkueen kakkoshakkuri Jokelan sopimus Loimun kanssa on kauden mittainen, mutta siinä on mahdollisuus siirtyä ulkomaan kentille joulutauolla.

Rajakangas korostaa hyvän harjoitteluympäristön merkitystä kansainvälisille kentille hamuaville pelaajille.

– Sanon aina pelaajille, joiden kanssa neuvotellaan, että kysykää meidän pelaajilta, miten he näkevät Raision harjoitteluympäristönä. Suomessa ei lentopallossa tehdä isoja tilejä. Mutta pelaaja, joka tähtää ulkomaille ammattilaiseksi, hyvä harjoitteluympäristö Suomessa on tärkeää.

Tässä vaiheessa kautta Loimu on pelannut vasta kolme ottelua, mutta Jokela on valittu jo kahdesti joukkueensa parhaimmaksi pelaajaksi. Otetaanpa Jokela itse haastateltavaksi.

Olet melkoinen velmumainen ilopilleri.

– Riippuu vähän roolistani joukkueessa, saanko olla velmumainen vai pitääkö olla tosissaan. Pilkettä pitää olla kuitenkin silmäkulmassa. Pallojen välissä ehtii antaa omaa persoonaakin peliin.

Jokelan kasvattajaseura on vahvaa juniorityötä tekevä hollolalainen Salpis.

Miten lentopalloharrastuksesi alkoi?

– Aluksi pelasin alakouluikäisenä koripalloa koulun iltapäiväkerhossa, mutta kun se päättyi, siirryin kaverini houkuttelemana lentopallon puolelle. Pienellä paikkakunnalla ei ollut paljoa vaihtoehtoja hiihtämisen lisäksi.

– Kun samanikäisiä poikapelaajia oli juniori-ikäisenä vähän, jouduin hakemaan uusia joukkueita kauempaa. Olen edustanut junnuna Järvenpään Blues Volleyta ja vantaalaista Keimolan Kaikua sekä myöhemmin Nurmon Jymyä. Faijan kanssa on autolla ajettu paljon kilometrejä lentopalloharrastukseni takia.

Jokelan tie kulki monien muiden kotimaisten lentopallolahjakkuuksien tavoin Kuortaneelle. Lentopalloliiton valmennuskeskus sijaitsee Kuortaneen urheiluopistolla. Täällä harjoittelevat pelaajat osallistuvat lentopallon 1-sarjoihin eli pelaavat Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Jokela vietti lukiovuodet 2014-2016 Kuortaneella ennen siirtymistään Ouluun ja lentopalloseura Ettaan.

Oulussa tehtiin kotimaista lentopallohistoriaa. Ensin Jokela voitti alle parikymppisenä lentopalloliigan pistepörssin. Sitten Mestaruusliigan pienimmällä budjetilla toiminut Etta voitti Jokelan kolmannella Oulukaudella (2018-2019) valmentaja Olli Kuoksan johdolla yllätyshopeaa.

– Kuoksa on ollut toistaiseksi eniten omaan uraani vaikuttanut valmentaja. Olli otti riskin, kun otti 17-vuotiaan mukaan liigajoukkueeseen kantamaan vastuuta. Ei kolmannen kauden hopea ollut meille pelaajille yllätys. Meillä oli hyvä joukkue, joskin vielä siinä vaiheessa melko nimetön. Siitä joukkueesta moni pelaaja on päässyt lentopallourallaan mukavasti eteenpäin.

Ouluvuosien jälkeen Jokela siirtyi sveitsiläiseen joukkueeseen, Lausanne UC. Se oli ensimmäinen kerta, kun nuorukainen pääsi opettelemaan ammattilaisen elämää. Välitavoite oli saavutettu.

– Taso Sveitsissä oli samaa kuin Suomessa. Kärki oli kova. Olihan se aluksi opettelua olla yksin ammattilaisena. Oulussa olin tottunut siihen, että kavereiden kanssa vietettiin paljon aikaa yhdessä. Vuosi Sveitsissä opetti kuitenkin ammattimaiseen urheiluun. Harmi vain, että kausi päättyi sielläkin koronaan. Olimme edenneet jo välierävaiheeseen.

Kun uutta mahdollisuutta ulkomailta ei ilmaantunut, Jokelan seuraavan kauden pelipaikka löytyi Suomesta. Kausi vierähti Vantaan Ducksissa. Nelossijaan päättyneen kauden jälkeen syntyi kontakti Alankomaihin. Active Living Orion oli Jokelan seuraavan eli viime kauden joukkueen nimi.

– Kärkijoukkueet olivat sielläkin kovia, mutta osa joukkueista oli puoliammattilaisia, osa jopa harrastepohjalta pelaavia.

Alankomaista paluun jälkeen ei ulkomailta ilmaantunut tarjousta, mihin olisi kannattanut tarttua. Raision Loimu ilmaisi kiinnostuksensa.

– Loimu tarvitsi hakkurin ja minä pelipaikan.

Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?

– Pääsy maajoukkueeseen ja Tampereen EM-kisat. Se oli älyttömän upea tapahtuma. Oli hienoa edustaa Suomea kotiyleisön edessä.

Mikä on ollut kovin pettymys?

– Toisella kaudellani Oulussa putosimme heti pudotuspeleissä, vaikka pelasimme hyvän runkosarjan. Se jäi kaivamaan mieltä.

Onko sinulla ollut lentopallossa esikuvia?

– Nuorempana, kun aloitin lentopallon harrastamisen pienellä paikkakunnalla, en edes ymmärtänyt, että on olemassa joku Mestaruusliiga. Eli eipä ollut mitään esikuvaakaan. Lentopalloa pelattiin nuorena sen takia, kun se oli mukavaa.

Mikä on tavoitteesi lentopallossa?

– Olen tykännyt, kun olen päässyt pelaamaan ulkomaille. Siellä näkee uusia paikkoja, uusia ihmisiä ja uusia joukkueita. Maajoukkue on hyvä näyteikkuna eli tavoite on päästä sinnekin.

Mitä harva ihminen tietää sinusta?

– Olen hurahtanut pitsojen tekemiseen. Hankin kaasukäyttöisen pitsauunin. Sen avulla olen tehnyt vähän parempia pitsoja.

Joonas Jokela #13

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!