Kakko ja Lehtonen saivat rustata Turkuhallissa satoja nimikirjoituksia

Jono on tolkuttoman pitkä. Se kiertää Turkuhallin viidennen kerroksen käytävällä. Jonon päässä kaksi turkulaista kiekkosankaria kirjoittaa nimmareitaan otsalta hiki valuen. Ja mikä pahinta, jono etenee kiusallisen hitaasti. Sadat kiekkofanit haluavat päästä yhteiskuvaan maailmanmestareiden kanssa.

TPS ja Turun kaupunki tarjosi kaupungin omille pojille Mikko Lehtoselle ja Kaapo Kakolle vielä kerran kultatunnelmia ja jälkimmäiselle läksiäiset. Väkeä oli tullut kiitettävästi Antero Merterannan juontamaan juhlatilaisuuteen.

Kovasti on ollut kavereilla erilainen tie kuljettavana. Tosin Kakolla ja Lehtosella on ikäeroakin seitsemän vuotta.

Kaapo on noussut parrasvaloihin lyhintä mahdollista reittiä. Tie eteni Tarvasjoen kiekko-organisaatiosta ja TPS:n juniorisarjojen kautta suoraan liigatason edustusjoukkueeseen sekä eri ikäsarjojen maajoukkueisiin. Vaikka ikää on nuorukaisella vasta 18 vuotta, on meriittilistalle kertynyt jo kolme maailmanmestaruutta. Eivätkä edes diabetes ja keliakia ole olleet esteenä urakehitykselle.

Juhannuksena nähdään, tekeekö Kakko suomalaista kiekkohistoriaa. Jos kohdalle napsahtaa NHL:n varaustilaisuuden piikkipaikka, on hän ensimmäinen suomalainen ykkösvaraus. Moni kylläkin toivoo, että yhdysvaltalainen Jack Hughes varattaisiin ensimmäisenä. Se ehkä mahdollistaisi Kakon pääsyn parempaan organisaatioon ja New Yorkin Madison Square Gardenin loisteeseen.

Kiekko-67:n ja TPS:n juniorisarjojen kasvatti Lehtonen on edennyt kiekkourallaan pitkän kaavan mukaan. Aikuisiällä seurat ovat vaihtuneet tiuhaan. Uran alussa TPS:n ohella myös Tuto tuli tutuksi. Lehtosen läpimurto tapahtui kaudella 2015-2016 Kouvolassa. Etenkin toinen kausi KooKoo:ssa oli merkittävä. Lehtonen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies ja tehokkain puolustaja, vaikka pelasikin loppukauden Ruotsissa.

Kaudeksi 2017–2018 Lehtonen puki ylleen Tapparan pelipaidan. Keväällä 2018 hänen sopimuksensa Tapparan kanssa purettiin ja Mikko palasi vielä kerran Ruotsin puolelle. Lehtonen on hakenut siis jo kahdesti kokemusta Ruotsin kiekkosarjasta. Ensi kausi alkaa KHL-joukkue Jokereissa.

Lehtosen meriittilistan arvokkain maininta lienee maailmanmestaruus vuodelta 2019 ja valinta kisojen tähdistökentälliseen.

Kaapolle juhlatilaisuus oli hyvää harjoittelua tulevaisuutta varten. Atlantin takana nämä hommat osataan. Mikäli Kakon kohdalle osuu valinta New York Rangersiin, kannattaa Kaapon katsoa youtubesta, millaiset juhlat järjestettiin maailman kuuluisimmalla areenalla joukkueen arvostetulle kapteenille Mark Messierille jäähyväisvuonna 2006.

TPS Kannattajat kiittivät Kaapoa.
Turkuhallin nimikirjoitusjono oli pitkä.
Arviolta noin pari tuhatta lätkäfania oli saapunut paikalle.
Antero Merteranta veti tilaisuuden. Haastatteluvuorossa Mikko Lehtonen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!