Kärkikahina: Loimu-Akaa – Kun Akaa-Volleyn kannattajat saapuvat, oma joukkue voi pelata vieraissakin kotipelin

Mestaruusliigan pudotuspelit lähestyvät. Kerttulassa päästään etuajassa kauden tärkeimpien otteluiden tunnelmaan, kun Akaa-Volley saapuu äänekkäiden kannattajiensa kera Raisioon.

Sarjakakkonen ja -kolmonen kohtaavat 25.2. lauantaina kolmannen ja viimeisen kerran. Kyseessä on Loimun runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu.

Yksi asia on jo varma. Tunnelma tulee olemaan kauden toistaiseksi paras. Loimun kotiyleisö on innostunut tällä kaudella kannustamaan oikein kunnolla, mutta lauantaina haaste on kovin mahdollinen. Ennakkotiedot nimittäin kertovat, että Akaan suunnalta on lähdössä Raision suuntaan iso määrä kannattajia.

Akaa-Volleyn kannattajien matka on ollut varsin värikäs. Alkuaikoina uhattiin viiltää puukolla rummut rikki. Pilaatte kaiken. Poliisikin oli jo etukäteen pyydetty saapumaan pelipaikalle. Väärin kannatettu, ajatteli osa perinteisistä lentopalloihmisistä.

Akaa-Volleyn innokkaiden kannattajien isolla ryhmällä ja isolla ryminällä herätti vieraspaikkakunnilla aikoinaan hämmennystä. Kotimaisissa lentopallo-otteluissa ei oltu totuttu tavallista riehakkaampaan vierasjoukkueen kannustamiseen katsomoissa. Joidenkin kauhuksi rummut pärisevät ja torvet soivat jo useimmilla pelipaikkakunnilla – niin lentopallossa kuin esimerkiksi koripallossakin.

Mutta mitä olisikaan lentopallossa Vantaa Ducks ilman Marketta Savolaista tai koripallossa loimaalaiset Biisonit tai Hurrikaani ilman kannattajien äänekästä rumpuryhmää. Puhumattakaan Kauhajoen Korisliigajoukkueen poikkeuksellisen äänekästä kannattajajoukkoa erilaisine soittimineen.

Pöyhösen Paavon kanssa aikoinaan mietittiin, miten omaa joukkuetta voisi kannustaa myös vieraspeleissä. Sitä kulttuuriahan meillä Suomessa ei suuremmin ole. Aloimme kehittämään kannattajille yhteisiä juttuja, kuten kaikille samanlainen sininen faniklubin paita. Ne puetaan päälle otteluihin, kertoo kannattajaryhmän yksi vetäjistä Mika Paloluoma.

Akaa-Volleyn logossa on kaksi vuosilukua. 1991 viittaa emoseura A-Volleyn perustamisvuoteen. Vastaavasti 2010 oli vuosi, kun miesten edustusjoukkue erotettiin omaksi yhdistykseksi. Joukkue sai nimeksi Akaa-Volley. Sen tavoitteeksi asetettiin nousu lentopallon pääsarjaan Mestaruusliigaan. Tavoite toteutui keväällä 2017. Ensimmäinen mitali, pronssi, tuli kauden 2021-2022 päätteeksi.

Liiganousun myötä myös kannatustoiminta tiivistyi.

– Noustuamme Mestaruusliigaan pyrimme lähtemään porukalla myös vieraspeleihin. Lähtijöiden määrä bussimatkalle vaihtelee 20-50 välillä. Joukkue on todennut, miten on hienoa, kun aina voi pelata ”kotipelejä”. Akaan sijainti on mainio, kun täältä on helppo lähteä joka suuntaan vieraspeleihin.

Akaa syntyi uudestaan, kun ensin Toijala ja Viiala yhdistyivät vuonna 2007. Myöhemmin Akaaseen liittyi myös Kylmäkoski. Akaa-Volleyn kannattajat tulevat kuitenkin laajemmalta alueelta.

– Osa tulee Lempäälästä, Urjalasta, jopa Valkeakoskelta tulee muutama. Eli käytännössä eri puolilta Etelä-Pirkanmaata.

Paloluoman toistaiseksi pisin fanimatka on suuntautunut Espanjan lämpöön.

– Yritykseni kummipelaaja yhdysvaltalainen yleispelaaja Gregory Petty pelasi viime kauden Espanjassa Pamesa Teruel Voleibolissa. Lähdin kaverini kanssa sinne paikan päälle katsomaan ottelua. Vietiin tuliaisiksi joukkueen presidentille ja kapteenille Akaa-Volleyn huivit. Saimme vastalahjaksi Teruelin huivit kotiin vietäviksi.

Akaa ei tee poikkeusta muista maaseudun paikkakunnista, missä pelataan lentopalloa. Pääsarjatasolla ei pärjää pelkästään oman kylän pojilla. Niinpä Akaa-Volley haluaa olla koko eteläisen Pirkanmaan alueen joukkue.

– Siihen aikaan kun nousimme, oli vahvistuksia aluksi vaikea saada. Risto Lahti, joka tämän kaiken on alun perin rakentanut, tuntee paljon pelaajia. Hänellä on hyviä kontakteja.

Akaa-Volley saapuu siis Kerttulaan Raision Loimun vieraaksi lauantaina 25.2. Lisäbonus tulee tietysti eräästä loimulaisille tutusta pelaajasta. Ali Fazli palaa toistamiseen Kerttulaan.

Loimu – Akaa-Volley -ottelua voi tietysti seurata TV:stä kotisohvalta katsellen. Tämä ottelu on kuitenkin niitä pelejä, joita kannattaa seurata paikan päällä jo pelkästään poikkeuksellisen tunnelman ansiosta.

Otetaan vielä Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen haastatteluun ja kysellään ennakkotunnelmia tulevasta Akaa-Volley -ottelusta.

Sieltä on tulossa äänekäs kannattajajoukko Kerttulaan. Aikooko paikalliset järjestysmiehet takavarikoida akaalaisten rummut?

– Heh! Heh! Hyvillä mielin otetaan tietysti heidät vastaan. Tosin muistan, että meidän yleisö on joskus antanut palautetta akaalaisten rummuista. Seurana emme kiellä rumpuja, mutta voisi miettiä millaisia rumpuja käyttää. Ei välttämättä sitä, mistä tulee maailman rumin ääni. Akaalaisille kerrottakoon, että Loimun otteluissa on ollut tunnelmaa pääsarjatasolla jo vuodesta 1977 lähtien.

Loimu – Akaa-Volley 25.2. pe klo 17.00

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!