Kaupungin onnellisin mies – PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen

Jari Salonen hymyili koko kisaillan ajan kilpaa Airistolle laskevan auringon kanssa. Syystäkin. Kun saksalainen Johannes Vetter kiskaisi hirmukaaren, PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Salosen kasvoille ilmestyi vieläkin iloisempi virne. Paavo Nurmen kisojen pomo tiesi, että juuri sillä hetkellä Suomen Turkua tehdään tunnetuksi eurooppalaisille.

Vetterin keihäskaari herätti varmasti paljon ihmetystä, mutta ehkä vielä enemmän kansainvälisessä TV-lähetyksessä hämmästytti suomalaiskatsomon maskittomuus. Suomen monia muita maita parempi koronatilanne ei ehkä ole tiedossa muualla Euroopassa.

Vastuulliset kisajärjestäjät tarjosivat maskeja ilmaiseksi, mutta ne eivät juurikaan kelvanneet. Paitsi ainakin yhdelle. Presidentti Sauli Niinistölle sellainen oli tarttunut matkaan. Päämiehen seuruekin istui kiltisti maskit kasvojensa suojana.

Kisojen puolta pienempi (5500) yleisömäärä vaikutti hämmästyttävän vähän tunnelmaan. Stadion ei tuntunut edes puolityhjältä. Enemmänkin puoliksi täydeltä. Kaarteissa ja takasuoralla katsojat istuivat pienissä ryhmissä ja pitivät etäisyyttä naapureihin. Pääkatsomossa oli tiiviimpää.

Normaalia pienemmän yleisömäärän ansiosta Paavo Nurmi Games tuotti nyt vähemmän tuloja kisaorganisaatiolle, mutta Salosen laskuopin mukaan Turussa selvitään kuivin jaloin. Säästöjä saadaan, kun Urheilupuistossa järjestetään nyt kahdet peräkkäiset kisat. Kalevan kisoja varten tarvittavat olosuhteet ovat jo valmiina.

Vaikka kansainvälisyys toi koronan ansiosta lisähaasteensa, se antoi Turulle myös lisänäkyvyyttä. Yleisurheilun kansainvälinen kausi tulee olemaan lyhyt. Paavo Nurmen kisat eli viralliselta nimeltään Paavo Nurmi Games oli kauden käynnistäjä, eli kilpailu oli ensimmäinen suuri kansainvälinen yleisurheilutapahtuma koko Euroopassa. PNG televisioitiin kymmeniin eri maihin ja sitä seurasi miljoonia yleisurheilun ystäviä.

Kaikesta näki, niin urheilijoista kuin yleisöstäkin, miten tätä oli odotettu. Kauden kansainvälistä avausta oli kaivattu kiihkeästi. Radalla ja kenttälajeissa kisailtiin tosissaan, mutta kilpailun jälkeen kaikki olivat aivan töpinöissään. Kilpailijat olivat innoissaan, kun olivat vihdoinkin päässeet tositoimiin.

Tapahtuman järjestelyistä vastaavat  jo vuosien kokemuksella Turun Urheiluliiton ohella Turun Toverit ja Turun Weikot yhteistyössä PN Turku Oy:n kanssa. Yli seurarajojen menevä yhteistoiminta on harvinaista Turussa. Paavo Nurmi Games on paisunut jo nyt niin suureksi turkulaiseksi tapahtumaksi, että tekijöitä tarvitaan.

Ilman noin 400 hengen vapaaehtoistyövoimaa ei sekuntiaikataulun mukaan etenevä kisatapahtuma olisi mahdollista. Järjestäjillä on positiivinen ongelma, sillä vapaaehtoisia halukkaita on enemmän kuin tarvitaan. Työstä saatu korvaus, lippis ja T-paita, ei ehkä ole suurin motiivi olla mukana.

Yleisurheilukausi on lyhyt, mutta kukaan ei vielä tiedä kuinka lyhyt. Korona saattaa typistää kisakalenteria entisestään. Kukapa tietää, olisiko Turun kisat olleet enää mahdollista järjestää muutaman viikon päästä. Syystäkin PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen, kaupungin onnellisin mies, sai iloita onnistuneista Turun kisoista.

Keihäänheitto oli siirretty loppuillasta alkuiltaan. Johannes Vetter sai toimia kisojen alkulämmittäjänä ja hyvin kaveri tehtävästä suoriutuikin.
Yleisöä oli koronatilanteen takia puolta vähemmän, mutta eipä se juuri tunnelmaan vaikuttanut.

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!