Kolmas kerta toden sanoo – Pöytyällä tavoite on nousu Superpesikseen

Ei kahta sanaa! Pöytyällä uskotaan vahvasti, että tämä on se kausi, kun Pöytyän Urheilijoiden Ykköspesiksen naiset nousevat Superpesikseen. Kaksi kautta on pelattu toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nyt nousuhaaveet ovat Pöytyän Kymppi-Katto Areenalla kuumimmillaan. Kolmas kerta toden sanoo.

Onko tämän kauden tavoite yhä nousu Superpesikseen?

– Mitä sitä turhaan kiertelemään. Totta kai se on. Koronan seurausten takia olisi tietysti ollut hyvä nousta jo viime vuonna, kun Superista ei voi tällä kaudella pudotakaan. Ensimmäinen tavoite on olla runkosarjan jälkeen kahden parhaan joukossa, kertoo joukkuejohtaja Johanna Ilmanen.

Aikaisempien lehtitietojen mukaan Pöytyällä ei oteta paineita suosikin asemasta. Totuus on tietysti toinen. On selvää, että viime kauden päättyminen kirvelevään tappioon nousukarsinnoissa Siilinjärveä vastaan on yhä muistissa. Ja pitääkin olla, koska siitä voidaan ottaa opiksi.

– Tilanne on hallinnassa. Tytöt ovat nuoria. Heillä suurimmalla osalla on intoa enemmän kuin kokemusta. Pelivuosia on useimmilla vielä vähän takana. Joukkueen keski-ikä on noin kaksikymmentä vuotta.

Pöytyäläisten kausi ei ole ehkä lähtenyt joidenkin mielestä aivan odotetulla tavalla. Neljästä ensimmäisestä ottelusta on kertynyt seitsemän pistettä. Kotipesään on ehditty vasta 26 kertaa. Joukkueiden pelattujen otteluiden määrä on niin erilainen, että suurempaa analyysiä ei voida sarjatilanteesta vielä tehdä.

Miten joukkueelta kausi on lähtenyt käyntiin?

– Neljän pelin jälkeen pisteitä voisi olla enemmän. Ottelut ovat olleet tiukkoja ja vastustajat ovat olleet sarjan kärkijoukkueita. Vaikka Hamina on nousijajoukkue, se tiedettiin jo etukäteen hyväksi joukkueeksi. Kaksi muuta alkukauden vastustajaa, Kankaanpää ja Roihu, ovat sarjan ennakkosuosikkeja. Neljästä pelistä kuitenkin kolme on voitettu.

Mitkä pelin osa-alueet ovat toimineet parhaiten?

– Ulkopeli on ollut hyvää. Ottelut ovat olleet tasaisia. Päästettyjä juoksuja ei ole paljoa. Harjoittelu on sujunut hyvin, sillä tytöt ovat erittäin sitoutuneita. Joukkuehenki on hemmetin hyvä.

Missä on parannettavaa?

– Sisäpelimme ei ole lähtenyt samalla tavoin käyntiin kuin viime kaudella. 26 juoksua on liian vähän. Kolmostilanteita olemme saaneet, mutta kotiuttamisessa on ollut ongelmia. Emme ole saaneet vielä peleissä irti sitä, mikä näkyy harjoituksissa. Tällä tasolla otteluihin valmistaudutaan hyvin. Vastustajat selvittävät etukäteen, mitkä ovat normaalit lyönnit. Niitä yritetään pelata pois.

Koronan takia menossa oleva kausi on poikkeuksellinen. Superpesiksestä ei putoa yksikään joukkue alaspäin, mutta Ykköspesiksestä on mahdollisuus nousta pääsarjaan. Poikkeusolosuhteet ovat typistäneet runkosarjan neljäntoista ottelun pituiseksi. Kaudella 2020 Ykköspesiksen joukkueet on jaettu kahteen lohkoon, eteläiseen ja pohjoiseen. Kaksinkertaisen kahdeksan joukkueen pikasarjan jälkeen lohkojen kaksi parasta pelaavat vastakkain pudotuspelit. Lohkojen voittajat taistelevat noususta Superpesikseen.

Miten kauden sarjajärjestelmä on otettu Pöytyällä vastaan?

– Olisimme mielellämme pelanneet koko täyssarjan, myös pohjoisen joukkueita vastaan. Taloudellisestikin olisimme pystyneet pelaamaan normaalin sarjajärjestelmän mukaisesti. Se ei olisi ollut meille ongelma. Nyt kun otteluita on vähemmän, ohipelejä ei saisi tulla.

Naispesiksessä joukkueiden kokoonpanot pysyvät melko vakioina, sillä seurasiirroissa rahalla ei ole merkitystä. Myös Pöytyällä pelaajarunko pysyi lähes muuttumattomana. Anu Kivilä ja Katri Koivunen lopettivat uransa, mutta tilalle saatiin kolme uutta vahvistusta. Pelaajarinki on viimevuotista hieman laajempi, mikä tarkoittaa myös enemmän kilpailua pelipaikoista.

Superpesiksessä jo pelannut Nora Pilbacka tuli Mynämäeltä, Minttu Reunanen Espoosta ja Venla Ahola Hämeenkyröstä. Tulevaisuuskin on varmistettu, sillä kaikilla pelaajilla on sopimus valmiina myös kaudelle 2021.

Onko kilpailutilanne pelipaikoista koventunut odotusten mukaisesti?

– Etukentällä siepparin paikasta taistelee kolme tyttöä. Linjapelaajan paikoistakin on melkoinen kisa. Meillä on positiivinen ongelma.

Kumilan kulunut kenttä sai ennen kauden alkua uuden pinnoitteen. Edellinen hiekkatekonurmi asennettiin 2000-luvun alkuvuosina. Aika ja ahkera käyttö tekivät kuitenkin tehtävänsä. Olosuhteet alkavat olla Pöytyällä valmiina Superpesikselle.

Alueen pesäpallolle olisi melkoinen lisä, jos ensi kaudella Pöytyän Urheilijat kohtaisi ”paikallisottelussa” Superpesiksessä nyt toista kautta pelaavan Mynämäen Vesan. Joukkueiden välinen tasoero on sarjatasosta huolimatta hyvin pieni. Talvella hallisarjassa ja kevään Varsinais-Suomen aluemestaruusottelussa pöytyäläiset voittivat sarjaporrasta ylempänä pelaavat Vesattaret.

Millaiset mietteet Pöytyällä on mahdollisista ”paikallispeleistä” Mynämäkeä vastaan?

– Ne olisivat yleisörikkaita pelejä. Niissä on aina oma lisäkutina. Pitkään olemme heitä vastaa pelanneet tiukkoja otteluita.

Superpesiksessä on paljon kovempi taso kuin naisten Ykköspesiksessä.

– Hyppy on iso. Naisten Superissa on selkeästi neljä kovaa kärkijoukkuetta. Toisaalta Superin hännällä ja Ykkösen kärjellä ei ole iso ero.

Edellä kerrotussa haastattelussa joukkuejohtaja Ilmanen kertoi ajatuksiaan juuri ennen kauden viidennettä ottelua Hämeenkyrön Räpsää vastaan. Moni etukäteen pientä miettimistä aiheuttanut asia loksahti nyt paikoilleen. Siitä todisteena olivat pöytyäläisten tekemät kaksitoista juoksua. Kauden tehtyjen juoksujen määrä lähes tuplaantui kertaheitolla. Lukkari Moona Kauniston suoritus syöttölautasen ääressä oli vakuuttava, Superpesistasoa.

Ja mikä parasta, yleisöä kauniissa kesäillassa Kumilan katsomossa oli jälleen runsaasti. Yli 300 katsojaa pikkupaikkakunnalla on komea lukema.

Pöytyän lukkari Moona Kaunisto pelasi loistopelin Hämeenkyrön Räpsää vastaan.
Joukkuejohtaja Johanna Ilmanen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!