Kyllä tästä selvitään, vakuuttaa Tuto Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen

Tuto Hockeyn Lemminkäisenkadun toimistolla on vauhti päällä – huolimatta vaikeista ajoista. Intoa kevääseen antaa kesken jäänyt, mutta useita mielenkiintoisia tapahtumia sisältynyt viime kausi.

– Paljon jäi positiivista viime kaudesta, vaikka itseni kohdalla alku oli haastava. Tulin mukaan syksyllä vasta kauden kynnyksellä, kertoo Tuto Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Kaupungin värikkäintä lätkää, luvataan Tuton tutussa sloganissa. Kaudesta tulikin värikkäämpi kuin mitä edes seuran toimistolla osattiin odottaa.

Jonne Virtasen avulla saimme myös paljon hyvää palautetta. Joukkue pelasi hyökkäysvoittoista valmentaja Antti Virtasen näköistä raikasta peliä. Yleisö piti näkemästään. Olimme koko kauden tasaisen sarjan kärkijoukoissa taistelemassa kotiedusta.

Kauden yksi kohokohdista oli 90-vuotisjuhlaottelu ja Jouni Tuomisen pelinumeron jäädyttäminen.

–  Juhlaottelu paidannostoineen oli iso ponnistus. Silloin tehtiin ympäripyöreitä päiviä, mutta se kannatti.

Kauden ollessa jo pitkällä, nähtiin Turussa Mestis-tasolla jotain ainutlaatuista. Tuton kokoonpanoon ilmestyivät yhteensä lähes 900 KHL-peliä pelanneet venäläiset Alexander Nikulin ja Dmitri Megalinsky. Korona-virus päätti KHL-konkareidenkin pestin Turussa.

– Kaverit lähtivät junalla kotiin Moskovaan. Molemmat olivat todella vaikuttuneita Mestiksen pelin tasosta ja nopeudesta, mutta ennen kaikkea suomalaisesta urheilujohtamiskulttuurista. Siinä lienee valtava kontrasti siihen, mihin olivat tottuneet KHL:ssä, otaksuu Aavinen.

Moni on kysellyt, nähdäänkö heitä ensi kaudella Turussa.

– Meidän pelaajabudjetilla ei ole mitään mahdollisuuksia palkata tämän tason pelimiehiä koko kaudeksi. En edes ehdottanut. He ovat ehkä liian vanhoja KHL:ään ja Keski-Euroopassa eivät venäläiset pelaajat ole kuulemma kovin haluttuja. Nikulin oli Mestiksen kärkipelaajia. Hän mahtuisi suomalaiseen liigajoukkueeseenkin.

Naapuriseura TPS konttasi pahasti koko kauden ajan. Voisi olettaa, että Tuto hyötyi tilanteesta.

– Pitkässä juoksussa TPS:n urheilullinen menestys on tälle alueelle tärkeää. Se herättää nukkuvia kiekon ystäviä katsomoon, josta hyötyvät kaikki kiekkoseurat. Hetkelliset alisuorittamiset saattavat antaa pienemmille seuroille mahdollisuuden loistaa ja hyötyä tilanteesta, pitkän päälle alisuorittaminen ei ole niidenkään etu, muistuttaa Aavinen.

Vaikka Tuton toimistolla katseet on jo käännetty tulevaisuuteen, paljon jäi viime kaudesta jossiteltavaa. Pudotuspelit jäivät pelaamatta.

– Tulonmenetyksen suuruutta ei voi koskaan varmuudella tietää, mutta ehkä noin 40 000 -yli 200 000 euroa, riippuen menestyksestä. Viivan alle jäävät summat olisivat olleet tietysti pienempiä. Pudotuspelin tuotoilla olisimme saaneet kassavirtaa, mikä mahdollistaisi, että pyörä pyörii. Playoffs-pelien peruminen teki ison loven kevään tuloihin.

Kaikesta huolimatta Tutolla meni taloudellisesti paremmin kuin vuosiin. Yleisömäärä kasvoi viime vuodesta 17 prosenttia ollen 1 317 katsojaa. Tämä lukema on Mestiksen paras. Aitioiden, kuten Legenda-klubin ja päätyravintoloiden osalta kauden täyttöaste oli ennätyskorkea.

– Tästä tilikaudesta olisi ollut mahdollista tehdä hyvä tulos. Se voi vieläkin olla yllättävän hyvä. Suurin ongelma on kassavirta, jääkiekkojoukkueen pahin päivittäinen ongelma. Käytännössä se tarkoittaa laskujen maksamista. Siihen tämä tilanne iskee nyt pahiten kaikilla seuroilla. Tulot loppuivat kuin veitsellä leikaten, mutta kulut eivät lopu.

Kassakriisiin ajautuneet seurat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin.

– Seurat kehittävät nyt erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi seuraavan kauden kausikorttien ja kannatustukituotteiden myynti on jo alkanut. Positiivista on se, että nyt on 1,5 kuukautta enemmän aikaa rakentaa seuraava kautta.

Vaikka uutta kautta suunnitellaan jo täysillä, tulevaisuus on kuitenkin yhä vaikeasti ennustettavissa.

– Tämä tilanne voi iskeä meihin ja muihin seuroihin todella kovalla kädellä. Kukaan ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan eikä kukaan ei voi tietää heijastusvaikutuksista. Tämä voi olla kuolinisku joillekin urheiluseuroille.

Aavinen korostaa selviytymisessä seurayhteisön merkitystä.

– Seurayhteisö on isossa roolissa, eli mikä on seuran merkitys yhteisölle, seuran kannattajille. Jos yhteisö on vakavarainen ja se saadaan puhaltamaan yhteiseen hiileen, siinä piilee selviämisen avaimet.

Tuton viime kauden eräs kohokodista oli 90-vuotisjuhlaottelu ja Jouni Tuomisen pelinumeron (20) jäädyttäminen.
Mestiksen pudotuspeli jäivät pelaamatta. Harmi, sillä etenkin kauden lopussa turkulaista yleisöä saapui runsaasti Kupittaalle.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!