VARSINAIS-SUOMI / LIETO – Kun kiipeää ylöspäin mäkimontun pohjalta parisataa Varsinais-Suomen jyrkintä porrasta, on vasta Parmaharjun varsinaisen hyppyrin juurella. Tämän jälkeen olisi vielä tiukka nousu hyppyrin lähtöpuomille. Ilmakin on sateisenharmaa keskellä varsinaisuomalaista sydäntalvea.
Väistämättä syntyy ajatus, korvaako liito ilmojen halki kaiken tämän vaivan. Monen hyppysankarin mielestä kyllä. Tosin nyt rohkeita mäkikotkia uhkaa sukupuuttoon kuoleminen. Kato hyppääjistä ei koske pelkästään Varsinais-Suomea, vaan koko maatamme.
Kansainvälisen hiihtoliiton kilpalisenssin on tälle kaudelle lunastaa Suomessa yhä hupeneva määrä hyppääjiä. Myös junioripuolella on koettu viime vuosina melkoista katoa. Ennen pidettiin Liedossakin seuran sisällä omat karsinnat, kuka pääsee edustamaan kilpailuihin. Laji ei kuitenkaan kokonaan Suomesta kuole, sen verran hyppykansaa suomalaisetkin ovat.
Aikuisten hyppyrimäiksi laskettuja paikkoja on Suomessa enää yksitoista. Yksi niistä sijaitsee Liedossa. Parmaharjun Liedon Parman hallinnoima hyppyrimäki on ollut ollut vuosikymmenien ajan maamerkki Kymppitiellä kulkeville. Ensin valmistui pienempi K50-mäki vuonna 1968. Normaalimäki, K82, valmistui seuraavana talvena.
”K” tarkoittaa mäen kriittistä pistettä. Sen yli lentäminen on hyppääjälle vaaraksi, sillä kriittisen pisteen jälkeen alastulorinne alkaa loiventua. Normaalimäki määritellään niin, että sen kriittinen piste on vähintään 75 metriä.
Aikoinaan ensimmäiseksi kaadettiin rinteestä puut. Sitten lapiolla ja rautakangella väännettiin mäkeä kuntoon. Mäki rakennettiin ensin, koko ulkoilualueen kehittäminen alkoi hyppyrimäen tulosta.
Pian Parmaharjun normaalimäen valmistumisen jälkeen Liedossa järjestettiin ensimmäiset SM-kilpailut. Tauno Käyhkö oli vuoden 1971 mestari. Toisen kerran Liedon savisille pelloille tehdyt parkkipaikat täyttyivät, kun Matti Nykänen hyppäsi normaalimäen Suomen mestariksi talvella 1983 – tehden samalla uuden mäkiennätyksen, 80 metriä.
Nykäsen aikana oli käytössä vielä mäen vanha profiili. Ilmalento oli siihen aikaan erilainen. Ennen hyppääjä pudottautui korkeammalta. Nyt liidetään enemmän pintoja pitkin.
Nykäsen hyppy oli jäädä ikuisiksi ajoiksi Parmaharjun ennätystilastoihin. Nykyinen mäkiennätys on 85 metriä. Veli-Matti Lindström hyppäsi ensin ja sitten Frans Tähkävuori.
Rujosta ulkonäöstä huolimatta hyppyri on yhä hyppykunnossa, mikäli vain kelit sallisivat. Liedon Parman talkooporukka, Huru-ukot, ovat pitäneet huolta puolivuosisataa vuotta vanhasta hyppyristä. Puusta ja betonista tehtyä mäkivanhusta on korjailtu tarpeen vaatiessa.
Liedon ohella Varsinais-Suomesta löytyy hyppyrimäkiä myös Loimaalta, Marttilasta ja Paimiosta. Näistä viimeksi mainittu on ainoa aktiivisessa käytössä. Paimion Varasvuoren mäet on muovitettu, joten ne ovat usein kesällä ahkerammin käytössä kuin vähälumisena talvena.
Mäkihypyllä on Suomessa yli 100-vuotiset perinteet. Useimmat kotimaiset hyppyrimäet pidetään yhä kunnossa talkoovoimin, mutta väki ikääntyy ja nuorempia on vaikea saada mukaan. Mäen saaminen hyppykuntoon vaatii aina ison työn. Etelä-Suomessa ahkera uurastuskin saattaa mennä hukkaan, kun sää vaihtuu nopeastikin pakkasesta vesisateeseen.
Kun harrastajamäärät ovat pieniä, on haastavaa ylläpitää hyppyreitä pelkästään verovaroin. Moni vanha huonokuntoinen hyppyrimäki onkin purettu. Ennen oli melkein joka kylässä joku pikku mäki. Marttilan ja Loimaan hyppyritkin on jo menetetty. Vanhoja mäkiä on jouduttu purkamaan turvallisuusriskien johdosta.
Maailma muuttuu ja mäkihyppy muiden perinteisten yksilölajien tavoin ei koukuta nuoria samalla tavoin trendikkäimmät joukkuelajit.
Parmaharjulla sijaitseva Liedon Parman urheilukeskus siirtyi seuran omistukseen alueen maanomistajien lahjoituksena 1960-luvun lopulla. Parmaharjusta tuli suosittu ulkoilualue hiihtolatuineen ja luontopolkuineen. Valittavana on kolme eripituista reittiä: pituudeltaan kaksi, kuusi ja yhdeksän kilometriä.
PARMAHARJU JA HYPPYRIMÄKI
Osoite: Bränikkäläntie 66, Lieto.
