Valikko Sulje

Minne katoavat kaikki nuoret lahjakkuudet?

TPS:n A-nuoret voittivat kolmannen kerran peräkkäin Suomen mestaruuden. Osalla pelaajista jalkapalloura päättyy tähän syksyyn, osa voi jatkaa vielä ensi vuonnakin A-pojissa. Vain harva yltää seuran edustusjoukkueeseen.

”Hyvä kysymys! En osaa sanoa. Alasarjat eivät kiinnosta. Kynnys päästä edustusjoukkueeseen on liian korkea. Todennäköisesti lopetan futiksen pelaamisen.”

Näin miettii yli-ikäiseksi kasvava lahjakas turkulainen A-juniori peliuran jatkumisestaan. Tovi sitten päättyi alle 20-vuotiaiden A-poikien SM-sarjan kauden viimeinen ottelu FC Inter-TPS. Kyseisen pelaajan kaulaan on ripustettu arvometallia menestyksekkäästä kaudesta.

Ikäluokkansa kotimainen parhaimmisto pelasi kauden viimeisen ottelun Urheilupuiston Yläkentällä. Osa ottelun pelaajista pystyy jatkamaan ikänsä puolesta vielä ensi kaudellakin A-junioreissa. Monella vuosia kestänyt jalkapallon harrastaminen päättyi syksyn viimeiseen otteluun.

Vaikka FC Interin ja TPS:n A-pojat ovat valtakunnan eliittiä, vain harva yltää seuransa edustusjoukkueisiin. Lupaavimmat ovat jo edenneet aikuisten sarjoihin nuorempina. A-poikien SM-sarjassa ei välttämättä pelaakaan ikäluokkansa parhaimmat. ”Poikien sarja” on myös hieman harhaanjohtava. Useimmat ovat aikuisikään ehtineitä rotevia nuorukaisia.

Hienoista visioista huolimatta seurojen niin sanottu pelaajapolku päättyy useimpien kohdalla aikuisiän kynnyksellä. Monissa palloilulajeissa jääkiekosta salibandyyn on Turkuun tullut useita Suomen mestaruuksia. TPS:n A-poikien jalkapallon SM-kulta on jo kolmas peräkkäinen. Tulevaisuus on turvattu, sanotaan usein. Silti harvoin juniorisarjojen menestys on realisoitunut menestyksenä aikuisten tasolla, sillä lista kadonneista tulevaisuuden lupauksista on pitkä.

Veikkausliigan tilastot ovat nuorempien kohdalla tylyä kerrottavaan. Alle 20-vuotiaiden suomalaisnuorten peliminuuttien osuus on vaivaiset 4,7 prosenttia. Pudotusta viime kaudesta on tullut liki pari prosenttiyksikköä. Kolmessa liigajoukkueessa nuoret eivät ole saaneet minuuttiakaan peliaikaa. FC Interin lukema on hieman yli keskiarvon, kiitos Benjamin Källmanin.

Monet seurat toivovat pikavoittoja värväämällä kauden alussa vitoskorin ulkomaalaisia. Jokainen vierastyöläinen syö suomalaisen nuoren lupauksen peliaikaa. Ulkomaalaisten määrä kasvoi 2000-luvulla vuosi vuodelta, kunnes tällä kaudella kehityksessä tapahtui lievä käänne. Silti Veikkausliigassa kotimaisuusaste on vain 65,9 prosenttia. Poikkeus on HIFK, jonka lukema on 100 prosenttia. MIFK:ssa kotimaisuusaste on alle 50 prosenttia. FC Interin lukema on hieman yli 60 prosenttia.

FC Interin ottelun FC Lahtea vastaan nähneet todistivat, miten etenkin joukkueen puolustus oli jo siirtynyt talviunille. Todennäköisesti tulos ei olisi ollut ainakaan huonompi, jos A-nuorten valtakunnan parhaimmistoon kuuluvat puolustajat Saska Saveljeff ja Arttu Hoskonen olisivat saanet peliaikaa. FC Interin Albion Ademi sai mahdollisuuden lainasopimuksen myötä Kemissä onnistuen heti maalinteossa.

Turun Palloseura kantoi vielä muutama vuosi sitten vettä kaivoonsa, huonolla menestyksellä. Rahakirstun tyhjentyessä seura oli pakotettu turvautumaan oman kylän poikiin. Pidemmällä aikavälillä FC TPS näyttää jopa hyötyvän talouskurimuksestaan. Nuoret pelaajat ovat vastuuta saadessaan kehittyneet kukonaskelin. Eri asia on, riittääkö nykyinen materiaali Veikkausliigassa ja kuinka moni A-SM-mestaruuden voittaneista pelaajista koskaan yltää TPS:n edustusjoukkueeseen.

Suomalaisessa jalkapallossa pitää huomioida Euroopan Unionin lainsäädäntö ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Herrasmiessopimuksilla ulkomaalaisten määrää voidaan kuitenkin pienentää, mutta monissa palloilulajeissa sopimusten tekeminen on osoittautunut vaikeaksi. Monet seurapomot ovat sitä mieltä, että kotimainen pelaajatuotanto ei riitä. Oman juniorin kehitys ei ole päällimmäisenä mielessä, kun pelataan kausi ja ottelu kerrallaan.

Vaatii seuralta rohkeutta antaa peliaikaa nuorelle lupaukselle. Vastuun antaminen haastavassa ympäristössä voi viedä nuoren pelaajan kehitystä nopeastikin eteenpäin. Pääsy kansainväliselle tasolle auttaa Suomen maajoukkuetta ja parhaimmassa tapauksessa raha kilahtaa seuran kassaan siirto- ja kasvatusrahakorvauksina.

Suomen nuorten jalkapallovaltikka on nyt Turun alueella. A-poikien SM-sarjassa TPS voitti mestaruuden, FC Inter (kuvassa) sai hopeaa ja KaaPo pelasi myös hyvän kauden. Vaikka lahjakkaita nuoria on Turun alueella useampi joukkueellinen, silti suurin osa pelaajista katoaa jonnekin.

ETUSIVU