Naisten Ykkönen käynnistyi paikallisottelulla – lähtökohdat sarjaan TPS:llä ja TuWe:lla ovat kovin erilaiset

Annika Haanpää, Katja Hakala, Iines Lehkonen, Milla-Maj Majasaari, Elli Pikkujämsä, Jutta Rantala, Hanna Ruohomaa, Alina Schrey, Emma Santamäki, Tiia Savolainen, Wilma Spets, Ellen Strömborg, Julia Tunturi, Ria Öling

Kas, siinä komea lista turkulaisia naisjalkapalloilijoita.

Yhteistä heille on se, että kaikilla pelaajilla on TPS-tausta, mutta eivät enää pelaa Turussa. Poismuuttaneiden lista on pitkä. Lopputulema onkin se, että tällä kaudella Turussa pelataan, ei Kansallista liigaa, vaan Ykköstä.

TPS:n naiset kokivat viime syksynä saman kohtalon kuin saman seuran miehetkin. Molemmat joukkueet putosivat alavireisen kauden jälkeen liigatasolta. Molemmilla on nyt tavoitteena nousta seuran 100-vuotisjuhlan kunniaksi takaisin pääsarjatasolle.

Erityistä on myös se, että tällä kaudella Ykkösessä nähdään naisissa kaksi paikallisottelua. Turun Weikoilla on kokemusta Ykkösestä jo yhdentoista kauden ajalta. Joukkueen menestys ei ole ollut viime vuosina järin ihmeellinen. Weikkojen lähtötilanne sarjaan onkin tyystin toisenlainen kuin paikallisvastustajalla. Punapaidoissa ymmärretään realiteetit. Sarjapaikan säilyttäminen on kauden tärkein tavoite.

Jos TPS:n nousu on haasteellinen, sitä haasteellisempaa on Weikoille sarjapaikan säilyttäminen. Ensi kaudella naisten Ykkösessä pelaa vain kymmenen joukkuetta. Tämän kauden päätteeksi kolme putoaa suoraan ja jumboksi jäänyt joukkue joutuu vielä karsimaan paikastaan ensi kauden Ykköseen.

TuWe lähti kauteen kapealla ryhmällä, sillä moni viime kauden avainpelaaja lähti seurasta. Heistä neljä siirtyi paikalliskilpailijaan. TuWe onkin heikentynyt viime kaudesta. Paljon on ollut myös loukkaantumisia. Joukkue saa ainakin alkukaudesta täydennystä KaaPo:n naisista, sillä Kakkonen alkaa koronan takia vasta myöhemmin.

TPS:n uusi valmentaja Akusti Salonen teki sopimuksen viime kaudella ajankohtana, kun joukkueen sarjapaikka ei ollut vielä tiedossa. Kun liiga vaihtui Ykköseksi, on Salonen saanut tehdä runsaasti taustatyötä itselleen tuntemattoman sarjan kanssa. Sarja alkoi tepsiläisittäin hyvin, sillä joukkue voitti avausottelunsa Vantaalla. VJS kaatui 2-0.

Vastaavasti Weikkojen avaus Nurmijärvellä meni täysin pieleen. Turkulaiset johtivat vielä parikymmentä minuuttia ennen ottelun päättymistä kahdella maalilla, mutta vastustaja teki muutamassa minuutissa neljä maalia voittaen 5-3.

Vuosi sitten tähän aikaan ei ollut tiedossa, milloin kausi alkaa. Nyt oli, tosin ensimmäiset ottelut pelataan ilman yleisöä. Kansallisessa liigassa, puhumattakaan Ykkösestä, yleisömäärät ovat kuitenkin niin pieniä, että kyse ei ole taloudellisesta katastrofista. Turussa derby naisissa on kuitenkin sen verran harvinainen, että oletettavasti katsomossa olisi ollut enemmänkin väkeä.

Ennen ensimmäistä paikallisottelua TPS ja Weikot kohtasivat jo maaliskuun harjoitusottelussa. Kaupungin ykkösjoukkue, liigaan pyrkivä TPS, vei voiton lukemin 6-2 halliten ottelua selvästi. Lähtökohta kevään ensimmäiseen viralliseen derbyyn oli selvä: TPS oli suursuosikki ja Weikoilla ei ollut etukäteen paineita. Sillä oli vain voitettavaa. Oman mausteensa otteluun toi tietysti se, että molemmissa joukkueissa oli paljon toisilleen tuttuja kavereita.

Derbyjä nähneet tietävät, että paikallisottelut ovat aina täysin oma maailmansa. Niissä voi käydä mitä tahansa. Altavastaaja usein yllättää. Valmentajien ja pelaajien tuttu hokema, miten derby on yksi peli muiden joukossa, on todellisuudessa aivan jotain muuta. Derby on eräs vuoden tärkeimmistä otteluista.

Tällä kertaa Turun derby, TPS-TuWe, meni ennakko-odotusten mukaisesti. TPS:n 4-0 voitto kertoo paljon joukkueiden välisestä tasoerosta. Vierailijoilla ei ollut käytännössä yhtäkään maalipaikkaa. Hattua pitää kuitenkin nostaa TuWen taistelusta selvästi parempia vastaan – etenkin, kun ottaa huomioon TuWen todella pitkän loukkaantumislistan. Ja lisää jobin postia tuli tästäkin ottelusta.

Niin ja, TuWen molempijalkainen maalivahti Roosa Hurmerinta pelaa väärällä sarjatasolla.

Ottelu pelattiin ilman yleisöä. Yläkentän lehtereille heitä ei voitu päästää, mutta muuten Urheilupuisto kuhisi ulkoilijoita.

TuWen maalivahti Roosa Hurmerinta.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!