ETELÄ-POHJANMAA / ISOKYRÖ – Tienvarsikyltti Napuen taistelu kehottaa pysähtymään. Kannattaakin pysähtyä ja käydä katsomassa kuuluisan taistelun muistoksi metsänreunaan pystytettyä muistomerkkiä. Mahtipontisen kokonaisuuden on suunnitellut arkkitehti ja kuvataiteilija Visanti (aik. Björklund).
Visanti tunnettiin mahtipontisista monumenteistaan. Myös jykevästä Napuen kylään vuonna 1920 pystytetystä muistomerkistä tuli sellainen. Kallion eteen on rakennettu lohkokivimuurin reunustama hiekkapintainen pengerrys. Kiviset portaat johtavat tasanteelle.
Muistomerkin kallioon on kiinnitetty Suomen vaakunaleijona. Lisäksi kivimuuriin on kiinnitetty kaksi tekstilaattaa. Toisessa on Sakari Topeliuksen ja toisessa Kustaa Vilkunan kirjoittamat sanat.
Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700-1721. Ruotsin vastustajiin lukeutui muun muassa Venäjä. Sota päättyi lopulta Ruotsin tappioon, minkä johdosta naapurimaamme joutui Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 luovuttamaan suuria alueita. Ruotsi menetti näin asemansa suurvaltana.
Napuen taistelu oli Suuren Pohjan sodan viimeiseksi jäänyt iso kenttätaistelu. Se käytiin talvella 1714 Isossakyrössä Napuen ja Laurolan kylien alueella.
Venäläiset etenivät johtajansa Mihail Golitsynin johdolla kohti Pohjanmaata. Ruotsi-Suomen karoliinijoukkojen komentaja kenraali Carl Gustaf Armfelt kävi vastahyökkäykseen Isossakyrössä. Venäläisiä sotilaita oli kaksinkertainen määrä verrattuna vastustajaan, vaikka Armefelt oli kutsunut kaikki mahdolliset paikallisetkin taisteluun mukaan.
Tappion kärsineen Armfeltin joukoista kaatui taistelussa noin 3000 miestä, mutta venäläisten menetykset olivat paljon pienemmät. Taistelun jälkeen venäläisjoukot ryöstivät ja polttivat lähiseudun kyliä. Alkoi Isovihan aika, joka kesti vuosia.
NAPUEN TAISTELUN MUISTOMERKKI
Osoite: Pohjankyröntie 28, Isokyrö.
LUE MYÖS: Asemiesmuseossa on esineitä ja tarinoita kaikista Suomessa käydyistä sodista
LUE MYÖS: Leväluhdan uhrilähteellä on karmaiseva historia
LUE MYÖS: Isonkyrön Maatalouskonemuseon Sirpistä Puimuriin -tapahtuma on kesän kohokohta
LUE MYÖS: Perttilän riippusilta on Suomen vanhin