Nunnavuoren palloiluhallissa on hyvät olosuhteet lentopallolle

Kupittaan palloiluhallin valmistumista odotettiin kiihkeästi vuosikymmeniä. 1970-luvulla valmistunut Runosmäessä sijaitseva Nunnavuoren palloiluhalli koettiin vanhanaikaiseksi ja ennen kaikkea liian pieneksi.

Mutta kuinkas kävikään.

Tuto Volleyn Ykkössarjan lentopallo-ottelu on alkamassa. Kotijoukkue esitellään hienon valoshow’n ja musiikin kera. Yleisöä on saapunut Nunnavuoren palloiluhallin lehtereille runsaasti. Kaikesta näkee, että seura on panostanut ottelutapahtumaan. Vaikka olosuhteet Kupittaalla olisivat prameammat, Tuto teki viisaan päätöksen pysytellä Nunnavuoressa.

– Olisimme toki mekin päässeet Kupittaan palloiluhalliin, mutta miksi muuttaa kotikenttä vieraskentäksi. Olisimme harjoitelleet Kupittaalla yksi kolmasosalla ja otteluissa saadaksemme katsomotilan käyttöömme, kentän suunta olisi pitänyt kääntää poikittain. Tärkeät passarin ja syöttäjän kiintopisteet olisivat vaihtuneet. Nunnavuoressa pelaamme ja harjoittelemme samassa paikassa. Siellä meillä on oma pukukoppi, missä pelaajilla on omat nimetyt paikkansa, kertoo Tuto Volleyn tärkeä puuhamies Oskari Eko.

Kysymys on myös rahasta. Kun eletään poikkeuksellisia korona-aikoja, ovat urheiluseuratkin taloudellisissa ongelmissa. Päätös jäädä edullisempaan Nunnavuoreen, on nyt järkevä ratkaisu.

– Ottelutapahtuman järjestäminen Kupittaalla on monin verroin kalliimpaa kuin Nunnavuoressa. Kun hintaero kerrotaan vähintään kymmenellä kotiottelulla, puhutaan jo isoista summista. Myös pelkkä harjoittelu Kupittaalla on kalliimpaa. Laskettaessa yhteen koko kauden harjoitustunnit, hintaerosta tulee suuri.

Lentopallolla on Turun alueella oma yleisönsä. Ei puhuta kuitenkaan suurista massoista.

– Nunnavuoren ylälehtereille mahtuu noin 250 katsojaa. Jos otamme myös alakerran käyttöömme, saamme 150 paikkaa lisää. Kun Nunnavuoreen tulee pienempikin määrä katsojia, puhumattakaan, kun on täysi tupa, yli 400 katsojaa, on tunnelma aina hyvä. Vastaava määrä katsojia Kupittaalla tuntuisi vaisulta.

Tuton suunnalta menee iso kiitos Turun kaupungille.

– Kiitos pitää osoittaa kaupungille, sillä silläkin taholla halutaan, että Nunnavuori on nykyaikainen pelipaikka. Kaupunki reagoi meidän toiveisiin, esimerkiksi nyt voimme tarvittaessa nopeasti sammuttaa ja sytyttää valot.

Kupittaan palloiluhallissa monista lisäpalveluista pitää erikseen maksaa. Tuto Volley on kehittänyt Nunnavuoreen omintakeisen ratkaisun. Seuralla on käytössään jättivideotaulu.

– Olemme luopuneet paperisista käsiohjelmista. Kokoonpanot voidaan kertoa videotaululta. Yhteistyössä Turku Audion kanssa meillä on käytössä viidentoista neliön videotaulu. Se rakentuu 50×50 cm:n palasista. Niiden avulla saadaan koottua juuri sen kokoinen taulu kuin halutaan. Turun kaupungin kanssa sovittiin järjestelyistä ja asensimme näytön hallin seinälle talkootyönä. Taulu on myös helppo laskea, joten sitä voidaan käyttää tarvittaessa muuallakin.

Videotaulu on tärkeä osa joukkueen varainhankintaa.

– Videotaulun avulla olemme saaneet moninkertaisesti mainostuloja kuin mitä se on seuralle maksanut.

Tuton lentopallomiesten ohella myös seuran naiset pelaavat ja harjoittelevat Nunnavuoressa. Kolmas Nunnavuoren pääkäyttäjä on Riennon naisten koripalloilijat.

– Kotiotteluiden järjestäminen on Nunnavuoressa paljon helpompaa kuin Kupittaalla, jossa hallissa pelaavia edustusjoukkueita on useampia. Täällä ei tarvitse vaihdella lattiamateriaaliakaan. Joukkueen käytössä olevat varastotilat ovat hyvät, eli meidän ei tarvitse kuljettaa tavaroitamme muualle. Jos kiire tulee, saamme ottelutapahtuman valmistelut valmiiksi puolessa tunnissa.

Kupittaan palloiluhallissa tarvitaan isomman tilan takia enemmän järjestysmiehiä. Kerroksia ja ulko-oviakin on useampia. Nunnavuoressa kaikki on yksinkertaisempaa.

– Nunnavuoressa kuljetaan sisään ja ulos vain yhdestä ovesta. Normaalisti riittää kaksi seuran omaa järjestysmiestä. He ehtivät juoda kupin kahviakin ottelun aikana.

Ottelutapahtuman aikana kahvilatoiminta oheistuotteineen on tärkeä osa seuran varainhankintaa ja yleisön palvelua. Nunnavuoren etuna on käytännön helppous. Osa myytävistä tavaroista voidaan jättää kioskin omiin säilytystiloihin odottamaan seuraavaa ottelutapahtumaa.

Kun Kupittaalla parkkipaikkojen määrä herättää paljon keskustelua, Nunnavuoressa ilmaisia parkkipaikkoja on runsaasti. Paikallisbussikin pysähtyy kulman taakse.

Tilanne muuttuu, jos Turussa pelataan tulevaisuudessa lentopalloa pääsarjatasolla. Nunnavuori on kelpo paikka Ykkössarjaan, mutta liigatasolla tulee siirtyä Kupittaalle.

Nunnavuoressa olosuhteet Ykkössarjassa pelaavalle Tutolle ovat hyvät. Katsomo sijaitsee lähellä kenttää ja sieltä on hyvä näkyvyys. Ottelutapahtuman järjestäminenkin on halvempaa kuin Kupittaalla.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!