Nyt on näköä ja kokoa – Mikael Aalto on Kristikalle monipuolinen vahvistus

Peli päättyi jo tovi sitten. Yleisö on poistunut hallista, tai ainakin melkein. Kristika Turun erään pelaajan ympärillä riittää yhä vipinään. Kotkasta Turkuun muuttaneen Mikael Aallon ”koko suku” on tullut paikalle seuraamaan ottelua.

Vaikuttaa ensinäkemältä pelimieheltä. Nuoresta iästään huolimatta punttisalilla on näemmä käyty. Heittokin tuntuu kulkevan. Aalto onkin ollut Kristika Turun alkukauden peleissä joukkueen parhaimpia pistemiehiä.

Kristikan viime kauden kokoonpanosta lähteneiden lista oli huolestuttavaa luettavaa. Eero Innamaan (188) ja Mikael Laihosen (202) ja Mikael Sandbergin (210) Korisliigaan siirtymisen myötä katosi Turusta taitoa, kovuutta ja pituutta.

Kristikan kauden ensimmäisten otteluiden perusteella Aalto (205) toi mukanaan näitä kaikkia ominaisuuksia. Kun tähän lisätään vielä ripaus veijarimaisuutta, ei ihme, että KTP Basketissa pelanneen yli 100 kiloisen Aallon nimi oli kirjattu valmentaja Juha Ruohosen hankintalistaan isoilla kirjaimilla.

– Kartoitimme kesän aikana pelaajia, jotka sopisivat ominaisuuksiltaan juuri meidän joukkueeseemme. Urheilullisia, liikkuvia, hyvähenkisiä. Onnistuimmekin hyvin. Aalto oli meidän toivelistan kärkipäässä. Hän olisi mahtunut mihin tahansa liigajoukkueeseen, mutta hienoa, että Mikael valitsi meidät.  Saimme hänestä juuri sitä, mitä halusimmekin. Aallon monipuolisuuden avulla pystymme pelaamaan muun muassa erityyppisiä puolustuspelejä, kertoo valmentaja Ruohonen.

Aallon tie kulki junnu- ja alasarjojen kautta kolmeksi kaudeksi satamakaupunki Kotkaan.

– Aloitin junnuna koripallon pelaamisen Sipoossa. Hukkabasket on kasvattajaseurani. Se oli lähinnä isä-poika-koripalloa eli vain kivaa harrastustoimintaa. Aloitin koripallon pelaamisen suhteellisen myöhään. Armeija-aikana lopetin koripallon harrastamisen lähes kokonaan, kertoo Aalto.

– Myöhemmin menin Keravalle pelaamaan kakkosdivisioonaan. Siellä innostuin lajista uudestaan. Sain jopa kutsun näytille Joensuun Katajaan. Lopulta päädyin kuitenkin Kotkaan, koska opiskelut Porvoossa sujuivat näin paremmin.

Sentterin pelipaikalla viihtyvä nuori pelaaja sai KTP Basketin riveissä vielä vähän vastuuta. Peliminuutteja ja pisteitä ei kertynyt suuresti. Aalto pelasi samalla myös 1B divisioonaa, jossa pistekeskiarvot olivat hyviä. Levypallojakin pitkälle nuorukaiselle tarttui kiitettävästi.

Siirto Turkuun vaikuttaa Aallon uran kehittymisen kannalta hyvältä ratkaisulta. Samaa mieltä on itse pelaajakin.

– Viihdyin hyvin Kotkassa, mutta Turusta otettiin heti viime kauden päätyttyä yhteyttä. Tiesin, että Korisliigassa olisin yhä jonkun jenkin varjossa. Totesin, että on mentävä eteenpäin hankkimalla peliaikaa muualta. Divarikoris on juuri sopiva minulle tässä vaiheessa uraani. Päätökseen Turkuun siirtymisessä auttoi myös työpaikan saaminen. Tyttöystävänikin on täältäpäin. Mikaelin sopimus on kaksivuotinen.

Mikael on ilmiselvästi saanut urheilijan geenit, onhan hänen isänsä entinen koripalloilija ja äiti lentopalloilija. Koripallo valikoitui lopulta urheilusta innostuneen pojan lajiksi, mutta vaihtoehtoja oli muitakin. Aalto korostaakin mielellään monipuolisuutta urheilijaksi kasvamisessa.

– On harmillista, kun nykynuorilta puuttuu monipuolisisuus. Monet valitsevat yhden lajin kovin aikaisin. Itse en ole ollut niitä. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset pallopelit. Alppihiihdossakin mentiin aika lujaa. Punttisalilla olen tehnyt useamman vuoden yhteistyötä sipoolaisen voimavalmentajani kanssa.

Aallon ulottuvuudesta on iso apu joukkueen puolustuksesta.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!