Paavon Sporttipäivät oli suurmenestys

Lapsi on luotu liikkumaan. Mitä nuorempi napero, sitä suurempi hinku on juoksemaan, hyppimään ja kiipeämään. Turun Urheilupuistoon rakennettu Paavon Sporttipäivä on häikäisevän hieno koko perheen liikunnallinen tapahtuma.

Jos sinulla on nappulaikäisiä lapsia tai lapsenlapsia, niin suuntaa Paavo Nurmen stadionille. Sporttipäivä on kaksipäiväinen, joten vielä sunnuntaina ehtii paikalle.

Ensimmäisen päivän aikana paikalla vieraili arviolta jo 10 000 kävijää. Ja mikä oli nauttia päivän annista, kun aurinkoinen ja lämmin sää oli paras mahdollinen. Kelpo keliä luvataan sunnuntaiksikin. Toiminta käynnistyy klo 11.00 ja päättyy klo 16.00. Tapahtuma on ilmainen.

Paavon Sporttipäivien järjestämisessä ison vastuun kantavat suuri joukko vapaaehtoisia, heitä samoja, jotka mahdollistavat muutaman päivän päästä pidettävän kotimaisen yleisurheilun kohokohdan, Paavo Nurmen kisat. Turun Urheiluliiton, Turun Weikkojen ja Turun Toverien seura-aktiivit ovat mukana ohjaamassa lapsia tapahtuman eri kohteissa. Paikalliset yhteistyökumppanit Mehukatista Turku Energiaan ovat vahvasti mukana kesän hienoimmassa lasten liikuntatapahtumassa.

Sporttipäivän teemana on hauskanpito liikunnan avulla. Koska väkeä on paljon paikalla, syntyy ajoittain pieniä jonoja. Flow Parkin rakentama vaijeriliukurata yli koko stadionin on jonottamisen väärtti.

Sporttipäivän aikana voi kokeilla sumopainia, kuplajalkapalloa, keppihevosilla esteratsastusta, Etelä-Amerikan intiaanien aro maya -heittopeliä, salibandytaitoja ampumalla tutkaan, aarteenetsintää jne. Lapset voivat kokeilla tenniksen ja futiksenkin pelaamista. Pomppuratoja on useampia. Leikkimielisessä kolmi-ottelussa (keihäs, pituus, pikajuoksu) jokainen osallistuja saa vapaalipun Paavo Nurmi Gamesiin!

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!