Harva on ”profeetta omalla maallaan”. Ei edes maailmanmestari Jarno Saarinen. Sen sijaan Italiassa ratamoottoripyöräilyn legenda on kulttimaineessa. ”Paronille” on Petrignano di Assisissa omistettu oma puisto, jonka koristeena on Jarnoa esittävä patsas.
Saarinen onkin maailmalla edelleen erittäin arvostettu. Hänet on valittu Moto GP -ajajien Hall of Fameen eli Kunniagalleriaan, jonne on ovat yltäneet vain harvat ja valitut. Jarno on nimetty myös Suomen urheilijoiden Kunniagalleriaan.
Italialainen Motoclub Jarno Saarinen -yhdistys otti aikoinaan yhteyttä Turkuun voidakseen lahjoittaa myös Jarnon kotikaupungille vastaavanlaisen patsaan. Ilmeisesti ehdotus ei herättänyt aluksi innostusta kaupungin virkamiehissä, koska kukaan ei edes vaivautunut vastaamaan. Italialaisten sinnikäs työ toi kuitenkin lopulta tulosta, sillä Aurajokirannan Barkerinpuistossa on Jarnon patsas
Keväästä 1973 ja Italian Monzasta tuli Saarisen uran päätepiste. Radalle jäänyt öljyläiskä koitui sekä Paronin ja italialaisen Renzo Pasolinin kohtaloksi. Jarno oli ennen kuolemaansa nousemassa urallaan kohti maailmankärkeä. Miehen meriitteihin kuului jo 250 kuutioisten maailmanmestaruus.
Kun tieto Saarisen kohtalosta kiiri Suomeen, lähtivät paronin kaksi veljeä, Jari ja Jarkko, hakemaan Jarnoa kotiin Saarisen hautaustoimiston omalla ruumisautolla. Auto oli sama, jolla Jarno ja hänen vaimonsa Soili olivat kiertäneet kisoja eri puolilla Eurooppaa! 1970-luvulla ajettiin kilpaa tosissaan, mutta matkat taitettiin omilla autoilla ja yövyttiin leirintäalueilla.
On ironista, että onnettomuus osui juuri Saarisen kohdalle, sillä hän ei ollut yltiöpäinen vaarantavoittelija. Hän huolehti itse kalustonsa kunnosta autoinsinöörin koulutuksen tarkkuudella. Hän tiesi kaiken ajamistaan moottoripyöristä. Turvallisuudesta ei tingitty.
Saarisen hautaustoimiston Linnakadun kellarikerroksesta löytyy todellinen helmi. Piilossa katseilta on autotalli, jossa Jarno aikoinaan rakenteli moottoripyöriään. Pikkuveli Jari on kerännyt sinne hienon kokoelman nostalgisia muistoja.
Autotalli on se paikka, missä Jarno teki aikoinaan hommia. Paljon työkaluja ja tarvikelaatikoita on yhä alkuperäisillä paikoillaan. Nyt tämä on lähinnä kotimuseona. Väkeä on käynyt täällä katsomassa ympäri maailmaa, vaikka tätä ei missään mainosteta, kertoo Jari Saarinen.
Tallella on muun muassa Jarnon ensimmäinen mopo, katumoottoripyörä, kilpapyöriä, hauska varikkomopo, jopa Jarnon pikkupojan aikainen polkupyörä. Eräs arvokkain yksityiskohta on nahkapuku, joka oli Paronin yllä hänen voittaessaan maailmanmestaruuden vuonna 1972. Tallessa on myös Jarnon ensimmäinen nahkapuku sekä jääratakisoissa käytössä ollut alkeellinen öljyasu.