Perttu Kytöhongasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Perttu Kytöhonka on juuri kirjoittanut nimensä sopimuspaperiin. FBC Turun miesten edustusjoukkueen manageri Antti Vääri ja seuran toiminnanjohtaja Ville Lintunen myhäilevät vieressä tyytyväisenä. FBC Turku on kiinnittänyt organisaatioonsa valmentajan, joka ei ole pelkästään meritoitunut, vaan on tullut myös tunnetuksi värikkäistä ajatuksistaan.

Perttu Kytöhonka on pitkänlinjan salibandyvaikuttaja. Ura alkoi jo 1990-luvulla Turun Palloseurassa samaan aikaan, kun seuran salibandyjaosto perustettiin. Toimenkuva on ollut monipuolinen. Siihen on mahtunut TPS Salibandyn valmennuspäällikön tehtävien ohella toimiminen muun muassa seuratoiminnan päällikkönä, miesten edustusjoukkueen valmentajana, juniorivalmentajana ja seuran harrasteohjaajana.

Kytöhongan tie kulki Lappeenrantaan NST:n päävalmentajaksi. NST oli juuri pudonnut Salibandyliigasta ja koko joukkue oli käytännössä hajonnut. Työ oli aloitettava alusta. Kytöhonka onnistui uusimaan ensimmäisen divarikauden päätteeksi joukkueensa sarjapaikan. Toinen kausi sujui jo mallikkaasti. Tuloksena oli NST:lle runkosarjan voitto ja pääsy liigakarsintoihin.

NST:n viimevisiitti FBC Turun vieraaksi Kupittaan palloiluhallin avausotteluun teki vaikutuksen. Kotijoukkue oli vailla mahdollisuuksia. Ottelu oli vahva näyttö Perttu Kytöhongan valmennustaidoista. Ei ihme, jos FBC Turun manageri Antti Vääri tarttui luuriin ja kilautti Lappeenrannan suuntaan.

Kun koti ja puoliso ovat Liedossa sekä Lappeenranta sijaitsee 400 kilometrin päässä, oli selvää, että jossain vaiheessa pitää tehdä valintoja. Myös valmennuspestit Sveitsissä ja Latvian maajoukkueessa ovat pitäneet huolen, että Perttu on vain käynyt kääntymässä kotipuolessa.

Miksi halusit palata kotimaisemiin?

– Alun perin oli tarkoitus, että molemmat, sekä minä ja vaimoni, olisimme muuttaneet Lappeenrantaan. Puolisoni työkuviot pitivät hänet kuitenkin Turun seudulla. Itse kuljin Turusta Lappeenrantaan lähinnä bussilla. Viikonloppuisin kävin vain kääntymässä kotona. FBC Turku on vakaa organisaatio ja seuran uudet omistuskuviot vaikuttivat päätökseeni.

Millainen olet valmentajana?

– Ehdottomasti kunnianhimoinen. Olen avoin ja nälkäinen oppimaan uutta. Salibandy on minun juttuni, eli tätä valmentamista haluan tehdä.

Mitä uutta aiot tuoda joukkueen toimintaan?

– Ensimmäiseksi halua kysyä pelaajilta, ovatko he miettineet olevansa liigapelaajia ja FBC Turku olisi liigajoukkue. Divari on tasainen sarja ja askeleita on mahdollista ottaa nopeastikin. Jotkut asiat ovat ilmaisia, niitä voidaan ottaa heti käyttöön.

Antti Vääri, miksi seura halusi juuri Perttu Kytöhongan edustusjoukkueen valmentajaksi?

– Edustusjoukkue haluaa viedä asioita eteenpäin. Perttu sopii nykyiseen tilanteeseen hyvin. Tiedämme hänen tapansa toimia. Edustusjoukkue on uuden alussa. Liigatason valmentajia ei ole juurikaan tarjolla, mutta Pertun halusimme ja saimme. Hän on kokenut ja turkulaisena tuntee pelaajat ja seuran taustat. Pertun näköinen pelifilosofia on sellaista, mitä haluamme.

Mitä kuuluu edustusjoukkueen tulevan joukkueen rakentamiseen?

– Totta kai tulee muutoksia. Nyt on viisitoista pelaajasopimusta. Ei kuitenkaan dramaattisia muutoksia, mutta uusiakin on tulossa, etenkin valmentajanimityksen jälkeen. Toiminnan kannalta on hienoa, kun seuran kakkosjoukkue nousi 2. divisioonaan. Siitäkin joukkueesta on tarkoitus tehdä urheilullinen. Kakkosjoukkueesta voi nousta edustusjoukkueeseen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!