Pukki kävi kylässä jo kesällä – Liedossa eletään jalkapallobuumia

Teemu Pukin aidolla nimikirjoituksella koristeltu jalkapallo palkintona! Liedon Pallon Seurapäivän arpajaisten pääpalkinto osui nappulaikäisen Oskarin kohdalle. Nuoren miehen iloisilta kasvoilta näki, kuinka paljon hän arvostaa arvokasta voittoaan.

Eturivin futistähtemme Pukki yllätti kesällä lietolaiset juniorit perin pohjin ilmestymällä seuran harjoituksiin. Ihan sattumasta ei kuitenkaan ollut kysymys. Pukin vierailun mahdollisti Suomen Palloliitto yhteistyökumppaneineen. Lieto valikoitui Pukin vierailukohteeksi ainoana seurana koko Suomesta.

Palloliiton kampanjan tuloksena Liedon Pallo valikoitui myös seuraksi, joka sai oman ”futisauton” käyttöönsä. Sen avulla on voitu kuljettaa lapsia turnauksiin. Seuran jokaisen joukkueen varattavissa olleesta autosta on ollut paljon apua käytännön arjessa, esimerkiksi tavaroiden kuljettamisessa.

Teemun vierailu on osoitus siitä, miten lietolaisen jalkapallon tunnettavuutta on valtakunnantasollakin viety ansiokkaasti viime aikoina eteenpäin. Toiminnan lähtökohtana on ollut seuran oman toiminnanjohtajan palkkaaminen. Kimmo Muttilainen on hoitanut tehtävää vuoden alusta alkaen.

Liedon Pallon tunnettavuuden lisääminen on käynnistynyt omasta kunnasta. Kun seuralla on jäseniä jo useita satoja, se luo hyvän pohjan tunnettavuudelle.

– Liedon Pallo on perustettu jo neljäkymmentä vuotta sitten, silti seuran tunnettavuudessa kuntalaisten keskuudessa on yhä parannettavaa. Lapsiperheet tietävät seuran, mutta on lietolaisia ja paikkakunnan yrityksiä, jotka eivät ole koskaan kuuleekaan seurasta.

Seuratoimintaa voidaan viedä eteenpäin vain, jos kuntalaiset saadaan mukaan. Tärkeä osa toiminnan mahdollistamisessa ovat yhteistyökumppanit.

– Iso osa alkuvuoden töistäni sujui yhteistyökumppaneiden kartoittamisessa. Kun niitä oli alun perin neljä, nyt niitä on noin viisikymmentä lietolaista ja Turun seudulla vaikuttavaa yritystä ja yrittäjää. He haluavat olla tukemassa toimintaamme.

Eräs kesän suurista kehityshankkeista on ollut lietolaisen Perhefutis-toiminnan käynnistäminen. Kyseessä on Palloliiton hanke, joka on suunnattu 2-5 -vuotiaille ja heidän vanhemmilleen.

– Toivoimme aluksi, että saamme kaksi ryhmää kasaan. Ryhmät täyttyivätkin kahdessa päivässä. Kun onnistuimme saamaan lisää vetäjiä, perustimme vielä kaksi lisäryhmää.

Yksi osoitus Liedon Pallon toiminnan aktiivisuudesta oli Keskuskentällä järjestetty Seurapäivä. Tapahtuma alkoi marssilla, kun juniorijoukkueet marssivat seuran toimistolta Keskuskentälle. Päivän ohjelmassa oli muun muassa naisten ja miesten edustusjoukkueiden pelit.

Ja mikä oli molempien joukkueiden pelatessa kotikentällään, kun sekä seuran naiset että miehet olivat varmistaneet jo aikaisemmin sarjanousunsa. Liedon Pallon naiset pelaavat ensi kaudella Kolmosessa ja miehet Nelosessa.

Kesäiset olosuhteet jalkapallon harrastamiselle ovat Liedossa mainiot. Viertolan keinonurmikentät mahdollistavat lajin harrastamisen jo aikaisin keväällä. Keskuskentän laadukas luonnonnurmi on Turun alueen parhaimpia. Se vetää vertoja jopa Kupittaan jalkapallostadionin nurmelle. Turkulaiset alasarjajoukkueet eivät näe edes unta lietolaisista harjoitusolosuhteista.

On kuitenkin yksi iso murhe, joka mietityttää myös toiminnanjohtaja Muttilaista. Seuran suurin tulevaisuuden haaste on turvata lietolaisille jalkapallon harjoitusolosuhteet myös talvisin.

– Talvikausina harjoittelu tapahtuu koulun saleissa. Seuran tärkein ja suurin lähitulevaisuuden hanke on täysimittaisen hallin rakentaminen Lietoon. Se olisi iso vetovoimatekijä koko Varsinais-Suomelle.

Liedon Pallossa on satoja jäseniä. Nuorimmat ikäluokat niin tytöissä kuin pojissakin ovat hyvin edustettuina.
Ruohonjuuritasolla tehdään Suomi-futiksen tärkeää työtä. Täältä tulevat tulevaisuuden ”teemupukit”.
LiePan toiminnanjohtaja Kimmo Muttilainen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!