Pelaajia on tullut ja mennyt. Raision Loimun seuran puheenjohtaja ja puuhamies Jukka Rajakangas on jo yli parinkymmenen vuoden ajan pitänyt huolen, että oranssipaitoihin on saatu vahvistuksia ulkomailtakin.
Kun Suomi on ollut monelle pelaajalle näyteikkuna isompiin eurooppalaisiin sarjoihin, ulkomaalaisvahvistukset ovat viettäneet Suomessa vain lyhyen aikaa. Silti osa on jättänyt ikimuistoisen jäljen, niin pelaajana kuin ihmisenä sekä Loimun kannattajiin että Jukka Rajakankaaseen.
Mistä päin maailmaa etsit ulkomaalaisvahvistuksia?
– Itselläni ei ole minkäänlaista maantieteellistä estettä mihinkään suuntaan. Agentitkin suosittelevat pelaajia ympäri maailmaa. Pelaajan valinnassa joukkueen pelaajabudjetti määrittelee pitkälti. Lähtökohtana on kuitenkin aina se, mihin rooliin tarvitaan pelaajaa. Ensin katsotaan, mitä on tarjolla kotimaisista pelaajista. Suomessa pelaajamassa on kuitenkin pieni. Ulkomaalaisista pelaajista pyrimme löytämään Loimuun pelitaitojen ohella sellaisia, jotka ovat hyviä persoonia, uskaltavat näyttää tunteitaan.
Diego Bonini
– Argentiinalainen parimetrinen hakkuri Bonini tuli Loimuun 2000-luvun alkuvuosina ja se oli hänellekin ensimmäinen kerta ulkomailla. Diego on hyvä esimerkki ulkomaalaispelaajasta, jossa kyse ei ole vain pisteiden tekemisestä, vaan myös pelaajan kiinnostavuudesta. Vieläkin Loimun kannattajat muistavat hänet. Hän oli voittajatyyppi, joka teki Loimun jälkeen komean uran pelaten muun muassa Argentiinan maajoukkueessa. Eli Bonini on niitä pelaajia, jotka ovat Suomen ja Loimun kautta päässeet isompiin sarjoihin. Suomen hyvätasoista Mestaruusliigaa seurataan muualla.
Dustin Watten
– Watten oli vuosien ajan toinen USA:n kivikovan maajoukkueen pelaavista liberoista. Hän pelasi Loimussa pari kautta kymmenisen vuotta sitten oma lentopallouransa alussa. Dustin oli tosi voimakas persoona, joka liberona johti joukkueensa pelaamista. Loimu oli hänelle ensimmäinen välietappi yliopistosarjojen jälkeen. Myöhemmin Watten teki komean uran Euroopan huippuliigoissa. Dustin kävi kesällä 2019 vetämässä täällä muutamat harjoitukset paikallisille lentopallon pelaajille. Näin Dustin halusi maksaa takaisin siitä mahdollisuudesta ja tuesta, jonka hän uransa alussa sai Loimussa.
Enderwin Herrera
– Venezuelalainen maajoukkuetason yleispelaaja Herrera oli erittäin positiivinen kaveri, todellinen tsemppari, joka näytti kentällä tunteitaan. Hän saapui Loimuun syksyllä 2006 ollen Mestaruussarjan parhaimpia pelaajia. Herrara pelasi meillä kaksi kautta. Loimun lisäksi hän on pelannut muuallakin Suomessa, Pielaveden Sammossa ja Kokkolan Tiikereissä.
Ronald Jimenez
– Kolumbialainen 18-vuotias hakkuri Jimenez oli alun perin lahjakas maalivahti jalkapallossa. Hän oli äärettömän fyysinen ja erittäin ulottuva parimetrinen pelaaja, joka nousi nuoresta iästään huolimatta maansa maajoukkuerinkiin. Jimenezin ansiosta Loimu voitti pronssia keväällä 2011. Hän on myös jälleen yksi hyvä esimerkki pelaajasta, joka on Loimun kautta lähtenyt isompiin sarjoihin. Ronald on pelannut muun muassa Etelä-Korean huippuliigassa, jonne on vaikea päästä. Jimenez on myös esimerkki niistä Loimun ulkomaalaispelaajista, joka lähetti suurimman osan palkastaan kotiin perheelleen Kolumbiaan. Hän eli Suomessa tosi vaatimattomasti.
Federico Pistolesi
– Pistolesi tuli Loimuun kaudeksi 2005-2006 kokeneempana passarina yli kolmikymppisenä. Joukkueen isähahmona ja tietotekniikan insinöörinä hänellä oli pelaamisen ohella myös työpaikka Suomessa. Kaksinkertainen Italian mestari Federico oli pelannut Euroopan huippuseuroissa eli hän oli todella hyvä pelaaja. Hänen vaatimustasonsa harjoituksissakin oli kova. Kukaan ei voinut löysäillä.
Garrett Muagututia
– Amerikkalainen maajoukkuetason yleispelaaja Muagututia pelasi nuorena Loimussa kauden 2011-2012 ponnistaen hänkin täältä eteenpäin pelaten muun muassa jenkkien olympiajoukkueessa. Garrett on alun perin kotoisin Samoan saarelta. Hän oli hillitty fiksu kaveri, joka ei juurikaan näyttänyt tunteitaan. Se on jäänyt hyvin mieleeni, kun Garrett oli taitava ukulelen soittaja. Hän toi soittimen mukanaan Suomeen.
Pablo Guzman
– Kaudelle 2018-2019 Loimuun saapunut kokenut 30-vuotias argentiinalainen keskitorjuja Guzman oli todella, todella hyvä pelaaja. Guzman haki usean kotimaan kauden jälkeen uusia haasteita uralleen. Pablo sytytti oman joukkueen, mutta verkon läpi kuittailemalla myös vastustajan. Moni vielä nykyäänkin kyselee, mitähän Pablolle kuuluu.
Vaikka mahdollisista ulkomaalaisvahvistuksista etsitään ennakkotietoja ennen sopimuksen tekoa, usein kyse on kuitenkin onnenarvasta. Osalle nuorista pelaajista pelaaminen Suomessa on myös ensimmäinen kerta ulkomailla. Pitkä ja pimeä Suomen talvi voi käydä raskaaksi. Eli on niitäkin Loimuun tulleita pelaajia, joille on tullut koti-ikävä jo ennen joulua.
Pelaajan sopeutumisen haasteita vieraaseen ympäristöön on tiedostettu Loimussa. Niinpä jo vuosien ajan on ollut käytössä erityinen tapa.
– Väinö Rahkon isä, Mika Rahko, joka on mukana seuran taustoilla, on kutsunut jouluna ulkomaalaispelaajia ruokailemaan ja nauttimaan joulun tunnelmasta omaan kotiinsa. Pyrimme myös, että ulkomaalaiset pelaajat asuvat kimppakämpissä. Näin seuraa löytyy harjoitusten ja otteluiden ulkopuolellakin.