Tapahtumien toteuttamiseen tarvitaan nykyään ammattilaisia

Hiki virtaa ja rytmikäs musiikki raikaa. Les Mills Live -ryhmäliikuntatapahtuma on saapunut ensimmäistä kertaa Suomeen ja Turkuun. Kupittaan palloiluhalli on loppuunmyyty. Tunnelma ”jumppabileissä” värikkäine valoineen on kuin rokkikonsertissa konsanaan.

Tapahtuman teknisestä toteutuksesta vastaavat Jani Nieminen ja Sami Tarkia tarkkailevat tyytyväisinä hämärässä kontrollihuoneessa tilaisuuden etenemistä. Vuosi sitten aloitettu valmistelutyö on nyt saanut huipennuksen.

Samaisessa Kupittaan palloiluhallissa pelattiin viime keväänä hienoja Salibandyliigan loppuotteluita. TPS palkittiin kauden Salibandyteosta. Palkinnon perusteluissa lausuttiin seuraavaa: “TPS vei salibandyn tapahtumatuotannon uudelle tasolle seuratoiminnassa. Tapahtumien tekninen toteutus oli poikkeuksellinen ja sisälsi useita nokkelia, hinta-laatu-suhteeltaan poikkeuksellisia osioita”.

Tämänkin palkitun tapahtuman taustoilla toimivat Nieminen ja Tarkia yrityksineen. Kyseessä on turkulaisille tutuiksi tulleet RajuLive- ja Rajupaja -nimiset innovatiiviset yritykset.

– Monessa tapahtumassa olemme olleet jo mukana. Esimerkkinä mainittakoon Nesteralli, Tall Ships’ Races, Kuninkuusravit, Ruisrock, SuomiAreena, Paavo Nurmi Games, Paavo Nurmi Marathon, Ruissalojuoksut, Varsinais-Suomen Urheilugaala, luettelee Nieminen vain osan tapahtumista.

Useat Turun alueen urheiluseurat käyttävät RajuLiven ja Rajupajan teknistä osaamista hyväkseen. Muun muassa TPS, FC Inter, Raision Loimu, Uudenkaupungin Korihait ja Tuto Hockey ovat yrityksen asiakkaita.

– Olemme vahvasti urheilussa mukana, koska haluamme hyödyntää urheiluseurojen yhteistyöverkostoja. Urheilun ympärillä pyörivät meidän kaikki asiakkaat. Sen kautta tavoitamme potentiaaliset uudet asiakkaat.

Asiakkaalle RajuLiven ja Rajupajan erottaminen toisistaan ei ole oleellista, koska samalla puhelinsoitolla järjestyy kaikki tarvittava avaimet käteen -periaatteella. Yhdessä nämä kaksi yritystä pystyvät yhdistämään molempien kokemuksen videotuotannoista ja kuva- sekä videopalveluiden toteuttamisesta.

– Rajupaja toimittaa esitystekniikan, kuten valot ja äänentoiston. RajuLive toteuttaa itse sisältöä, esimerkiksi kaikkea mihin liittyy kamera. Les Mills -tapahtumassa takarivin kuntoliikkujat voivat nähdä isoilta screeneiltä edessä olevien ohjaajien liikkeet.

RajuLiveltä oli tapahtumassa kaksi videokuvaajaa sekä yksi robottikamera katossa. Näitä kaikkia oli operoimassa kuvaohjaaja, joka toimi samalla tapahtuman DJ:nä. Lisäksi yksi kuvaaja keskittyi kuvaamaan tunnelmia tapahtuman koostevideoihin.

Isojen tapahtumien toteuttamiseen tarvitaan valojen ja kameroiden lisäksi paljon muutakin.

– Käytännössä kokonaisuutta hallinnoi tuotantoyhtiö Apaja. Sen alla on RajuLive ja Rajupaja sekä kolme muutakin sisaryritystä. Esimerkiksi Lounais-Suomen Vuokrakaluste toimittaa tuolit, pöydät, somisteet ja niin edelleen. Kaikkeen tähän tarvitaan iso varasto ja kaiken liikuttamiseen kuljetuskalustoa pakettiautoista rekkaan.

Kupittaan nykyaikainen palloiluhalli on antanut seuroille mahdollisuuden kehittää ottelutapahtumiaan. Halli on osoittautunut oivalliseksi pelipaikaksi, mutta visuallisen tunnelman luomiseen tarvitaan ulkopuolista apua.

– Palloiluhalli on teknisesti nykyaikainen ja kaikkien kannalta tapahtumaystävällinen. Hallilla on kuitenkin omat rajalliset raaminsa. Sähköverkko on riittävä, mutta paljon pitää tuoda omaa kalustoa paikalle.

Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja uusia teknisiä laitteita tulee markkinoille. Etenkin videopuoli kasvaa koko ajan. Uusia mahdollisuuksia saadaan lisää.

– Meidän pitää hankkia koko ajan uutta tekniikkaa. Viisi vuotta vanha kalusto on jo vanhaa, mutta se on yhä käyttökelpoista. Muun muassa led-tekniikka on mullistanut kentän laidalla olevat mainostaulutkin.

Kupittaan palloiluhalli sopii suurten tapahtumien pitopaikaksi. Les Mills Live -ryhmäliikuntatapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Halli antaa mahdollisuuden rakentaa tunnelmallista värimaailmaa ja laadukasta äänentoistoa.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!