Timo Furuholm oli Veikkausliigan väriläiskä, jolle jalkapallo ei ollut maailman tärkein asia

Lokakuun viimeinen päivä syksyllä 2021 jää ei pelkästään turkulaisen, vaan koko Suomen jalkapallohistoriaan. Sunnuntai-iltana Turun Kupittaalla vietettiin tunteikkaita hetkiä, kun kaksi jalkapallokenttien konkaria Henrik Moisander ja Timo Furuholm laittoivat nappikset naulaan. Samalla päättyi myös valmentaja José Riveiron aikakausi FC Interissä.

Molempien sekä Moisanderin ja Furuholmin uran päättymistunnelmista on saatu lukea useista eri medioista. Heistä ”Furkka” kertoi Jälkipelille koko värikkään tarinansa aina Saksassa vietetyn vuosien kera viime kesänä. Veikkausliigan väriläiskä vihjasi jo silloin vahvasti lopettavansa jalkapallon tähän kauteen…

Olkaa hyvä, Timo ”Furkka” Furuholmin tarina.

FC Interin Timo Furuholm tekee toisen maalinsa Veikkausliigaottelussa Tampereen Ilvestä vastaan. Kaveri käy ilakoimassa maaliaan Ilveksen kannattajien edessä. Katsomosta on kuulunut ivahuutoja koko ottelun ajan. Furuholmin tehdessä kolmannen maalinsa Ilves-kannattajat taputtavat reilusti turkulaiselle maalitykille hattutempun jälkeen.

Suomalainen jalkapallo tarvitsee väriläiskiä, pelaajia, joita omat kannattajat rakastavat ja vastustajien kannattajat vihaavat. Tässä on teille sellainen, jalkapallosarjojemme väriläiskä, Timo ”Furkka” Furuholm.

Oliko maalinjälkeinen toimintasi Ilves-pelissä etukäteen suunniteltua vai tuliko tuuletus hetken mielijohteesta?

– Moni on tätä kysellyt. Ottelu pelattiin kotona. Tilanne oli jo 3-0 ja itse olin hoitanut hyvin hommani. Mutta huutelu katsomosta jatkui ja jatkui. Mietin, että jos teen vielä yhden maalin, niin pitäisikö käydä hiljentämässä. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä ei ole niin vakavaa. Vastustajan kannattajat vain yrittävät kuumentaa minua. Miksi saan enemmän palautetta kuin moni muu pelaaja, niin taidan olla siihen itse syypää.

Suomessa on eletty aikoja, kun Mestaruussarjaotteluihin menimme katsomaan kotimaisia jalkapallotähtiä, maajoukkueemme sotaratsuja. Väriä riitti kentällä, kun Atik Ismail, Heikki Suhonen, Arto Tolsa, Tommy Lindholm, Juhani Peltonen ja Kai Pahlman taistelivat viheriöllä. Entisaikoina yleisöä istui lehtereillä tuhansia. Toista on nyt. Furuholm on nykyisin pääsarjatason niitä harvoja pelaajia, jotka ovat yltäneet seurassaan kulttimaineeseen – vieläpä porilaisena.

Olet FC Interin kannattajille kulttipelaajan maineessa ja vastaavasti moni pitää sinua Suomen vihatuimpana Veikkausliigapelaajana. Mitä itse ajattelet?

– Pitää aina olla oma itsensä ja ilmaista tunteitaan. Jalkapallo on kuitenkin vain peliä. Puolin sun toisin on varmaan sanottu, mitä ei ehkä olisi pitänyt sanoa. Nuoresta pelaajasta alkaen olen pyrkinyt olemaan aito ja rehellinen. Pelaan vain voitosta eikä siellä taustalla ole mitään suurempaa. Koen, että olen omimmillani, kun olen hieman puristuksissa. Pelin jälkeen on muita tärkeämpiä asioita mietittävänä.

Olet joskus todennut: Mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaampaa on olla Timo Furuholm. Mitä tällä tarkoitat?

– Aina välillä, kun tulee kalabaliikkia, niin helpommalla pääsisi, kun pelaisi vain pelin ja lähtisi ottelun jälkeen kotiin. Ei tarvitsisi selitellä. Kaksikymppisenä jaksoin käydä taistelua joka suuntaan. Nykyään tuntuu siltä, että vastakkainasettelua myös paisutellaan. Suurin osa peleistä menee kuitenkin kommervenkitta.

Vaikka Furuholm on isoimmat kotimaiset jalkapallomeriittinsä saavuttanut Turussa, on hänen juurensa vahvasti Porissa. Toejoen Veikkojen kasvatti pelasi FC Jazzin riveissä ensimmäisen Veikkausliigaottelunsa jo 15-vuotiaana, silloin sarjan kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana. Värikkäiden vaiheiden jälkeen nuori Furuholm siirtyi Musan Salamista FC Interiin vuonna 2005.

Mitä muistoja on jäänyt ensimmäisestä Veikkausliigaottelustasi?

– Pääsin ottelun lopussa vaihdosta kentälle. Taisin koskea kerran palloonkin. Olikohan kyseessä enemmänkin seuran markkinointikikka. En osaa arvioida, toinko peliin mitään lisäarvoa yläasteikäisenä.

Isäsi Tapio Furuholm on tunnettu porilainen jalkapallopersoona sekä Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu. Setäsi Esa Furuholm on myös pelannut jalkapalloa pääsarjatasolla. Lajivalintasi, jalkapallo, lienee ollut selvä jo lapsena?

– Harrastin myös yleisurheilua. Porissa jääkiekko on vahva ja vanhemmat vähän kyselivät, kiinnostaako. Olen kotoisin Pormestarinluodosta. Jääkiekko ei sosioekonomisista syistä kuulunut sen alueen harrastuksiin. Se, että minusta lopulta tuli jalkapalloilija, ei johtunut isästäni. Hän olisi ehkä enemmänkin toivonut, että olisin käynyt koulut ja varmistanut varmemman matkan elämään.

Vaikka olet vuosien varrella kasvanut Inter-ikoniksi ja pelannut ulkomaillakin, Pori lienee yhä tärkeä paikka sinulle.

– Kyllä, se on juuri näin. Harmi, kun nykyään kalenterini on täynnä, ja siksi tulee käytyä siellä liian harvoin. Onneksi isä ja äiti käyvät Turussa katsomassa lapsenlapsiaan. Tiedostan, kuinka paljon olen Porille velkaa. Porilaisuus ei miehestä lähde koskaan.

Olet aina ollut yhteiskunnallisesti valveutunut. Johtunee osittain varmasti myös perhetaustoistasi. Olet ollut muun muassa Li Anderssonin tukijana. Millaista palautetta olet saanut?

– Katsomosta on usein haukuttu kommunistiksi. Ja ties miksi. Andersson on niin cool tyyppi, että moni muukin puoluekirjaa katsomatta haluaisi hänen kanssaan yhteiskuvaan. Olen kuitenkin jalkapalloilija ja osallistumiseni politiikkaan on pientä. Tietysti minulla on arvoni ja tietyt näkemykset siitä, mitä tässä maassa tapahtuu. Itselleni on kasvanut ajatus olla heikomman puolella. Minusta on myös sivistyksen mitta, miten kohtelemme niitä, joilla ei mene yhtä hyvin. Itse olen hemmetin onnellinen siitä, että olen saanut olla unelma-ammatissani ja vähän menestynytkin.

Siirtyessään Porista Turkuun Furuholm ei ollut vielä mikään suuri tähti. Kesällä 2007 syntyi Veikkausliigassa vain kaksi maalia. Seuraavana vuonna niitä tuli jo neljä. Maaleja olisi ehkä tullut enemmänkin, mutta paha loukkaantuminen piti Furuholmin pitkään poissa kentiltä. Kaudella 2008, FC Interin mestaruusvuonna, Furuholm palasi takaisin viheriölle kauden viidenneksi viimeisessä ottelussa.

Kaudeksi 2005 siirryit Turkuun FC Interiin. Olit vasta 17-vuotias. Miten siirto tapahtui ja miksi se oli juuri Inter?

– Voitin Kakkosen maalikuninkuuden yhdessä Rafaelin kanssa. Oli selvää, että eteenpäin piti päästä. Lahti oli yhtenä vaihtoehtona. Kun tapasin FC Interin Stefan Håkansin ja kävin tutustumassa paikkoihin, tuli sellainen olo, että Interissä jokainen saa olla oma itsensä. Seurassa oli isoja persoonia. ”Stefu” on itse vanhanajan jalkapalloromantikko, joka ajattelee enemmän tunteella kuin järjellä. Kun urani päättyy, hän on yksi niistä, joita haluan kiittää.

FC Inter voitti Suomen mestaruuden 2008. Pääsit mukaan vasta viimeisiin otteluihin. Miten itse koit mestaruuden voittamisen? Olet ainoa, joka on yhä pelaajana Interissä.

– Aloitin kauden tekemällä kolmessa pelissä neljä maalia, kunnes loukkasin polveni. Lääkäri arvioi, että en ehtisi enää sillä kaudella kentälle. Tein valtavan määrän töitä parantuakseni. Se oli ensimmäinen askel todelliseen ammattimaisuuteen. Koen, että ilman loukkaantumista olisin ollut iso osa joukkuetta. Mutta ei sillä ollut merkitystä. Jos FC Inter voittaa mestaruuden, isoin juttu ei ole, että Furuholm voittaa mestaruuden.

Mestaruusjoukkueessa pelasi Jos Hooiveld. Millaisia muistoja sinulla on hollantilaistopparista?

– Hooiveld oli joka päivä harjoituksissa parhaimmistoa. Itsevarma johtaja, poikkeuksellinen persoona. Ulospäin suuntautunut, maailman rakastetuin henkilö, mutta samaan aikaan myös esimerkiksi minulle ankara, jos en hoitanut kunnolla hommiani. Hooiveld oli mestaruuden kannalta suurin yksittäinen tekijä.

Furuholmin lopullinen läpimurto Veikkausliigassa tapahtui kaudella 2009 (11 maalia), mutta seuraava kausi 2010 meni jälleen piloille loukkaantumisen takia. Kunnes kaudella 2011 rävähti oikein kunnolla. Kausi ilman loukkaantumisia tarkoitti Veikkausliigan maalipörssin ykköstilaa 22 maalilla. Furuholm palkittiin vuoden 2011 liigapelaajana.

Voitit Veikkausliigan maalikuninkuuden. Mitkä tekijät loksahtivat kaudella 2011 kohdilleen, jotka mahdollistivat 22 maalia?

– Edellisellä kaudella olin lähes koko kauden loukkaantuneena. Se oli ensimmäinen kerta, kun suunnittelin lopettamista. Seuraavalla kaudella terveenä tein 22 maalia ja olin yhtäkkiä Saksassa ammattilaisena. Jalkapallo on joskus ihmeellistä.

Siirryit Saksan 2. Bundesliigassa pelaavaan Fortuna Düsseldorfiin, joka nousi kauden jälkeen vuodeksi Bundesliigaan. Miksi pelipaikan vakiinnuttaminen ei sinulta onnistunut?

– Se oli liian kova taso minulle. Jo etukäteen varoiteltiin, että hyppy tulee olemaan iso. Tosiasia on se, että en pärjännyt siellä enkä saanut riittävästi peliaikaa. Harjoituksissa oli jo vaikeuksia pysyä mukana vauhdissa. Jokainen treeni oli ihan eläimellinen. Myöhemmin kyllä totuin saksalaiseen tapaan harjoitella.

Menit seuraavaksi lainalle Halleen (Hallescher FC) ja lopulta siirryit sinne kokonaan. Miten koit siirtymisen kolmannelle sarjatasolle?

– Olin Fortunassa puoli vuotta pelaamatta peliäkään. Kun en löytänyt Saksasta sopivaa joukkuetta, olin palaamassa Suomeen. Sitten agenttini soitti ja kertoi, että Halle on kiinnostunut. Kerroin heti, että menen sinne, vaikka en edes tiennyt, missä Halle sijaitsee.

Hallessa pääsit kannattajien suosioon. Teit maalejakin.

– Tein niitä samoja juttuja kuin Suomessakin. Hallen kannattajat diggasivat. Itse otin sydämeni asiaksi, että joukkue ei putoaisi. Vedin tunteella heti ensimmäisestä ottelusta alkaen. Siellä se oli helpompaakin, kun katsomossa oli tuhansia ihmisiä.

Millainen tunnelma oli Hallen otteluissa.

– Meillä oli kotipeli Hansa Rostockia vastaan. Itselläni ei ollut etukäteen hajuakaan, että kyseessä oli Itä-Saksan aikainen jättiderby. Ihmettelin, kun stadion oli täynnä jo tuntia ennen ottelua. Tein heti alkuun kaksi maalia. Niinpä minusta tehtiin suuri sankari. Ymmärsin vasta jälkikäteen, millaisesta asetelmasta oli kyse.

– Saksan Kolmonen on todella hyvätasoinen sarja. Kolmosen ja Kakkosen välinen ero on pienempi kuin oletetaan. Kolmonenkin on täysammattilaissarja. Paikallispelissä oli 25 000 katsojaa. Joukkueiden budjetit ovat valtavia verrattuna Veikkausliigaseuroihin. Pärjäsin hyvin, mutta tavoite oli päästä 2. Bundesliigaan, mikä ei toteutunut.

Tunnistivatko hallelaiset sinut kentän ulkopuolella.

– Monet seurasivat kaupungissa seuran menestymistä. Usein joudun juttelemaan jalkapallosta. En ole kuitenkaan koskaan ollut mikään suuri fani sille, että vapaapäivälläni keskustelisin pelisuorituksistani. Joka päivä oli paikallisessa lehdessä sivun verran juttua joukkueestamme.

Pelasit Hallen paidassa yhteensä 103 ottelussa, joissa teit 35 maalia. Kannattajat halusivat sinun jäävän. Valmentaja Rico Schmitt ei. Mistä kisma johtui?

– Taistelimme putoamista vastaan ja valmentaja vaihtui. Merkit olivat välittömästi nähtävissä, että minun tyylini ei miellyttänyt häntä. Sitä ei kylläkään suoraan sanottu. Säilyimme sarjassa, mutta tilanne oli kohdallani entisenlainen. Kaikki muut pääsivät kentälle ennen minua.

Kun lähdit Hallesta, oliko muita vaihtoehtoja kuin FC Inter?

– Olisin mielelläni jatkanut Saksassa. Olin pitkään myös loukkaantunut. Perheeni toinen lapsi syntyi. Oli aika palata Suomeen. Eihän jalkapalloilijan ammatti ole Suomessa perheellisen juttu. Kesät menevät pelatessa. Viikonloppuja on vaikea yhdistää perheellisen arkeen.

Kun lähdit, olit maalintekijä. Takaisin kuitenkin palasi mies, joka on monipuolisempi.

– Maalin tekeminen ei ollut enää tärkein asia. Tärkeämpää on joukkueen pärjääminen. Kanavoin energiaani enemmänkin siihen, että voin auttaa joukkuetta. Jos haluat tehdä sarjassa 22 maalia, se tarkoittaa sitä, että pitää luistaa puolustamisesta.

Urallasi on ollut jo useita valmentajia. Olet antanut heistä rehellisiä mielipiteitä. José Riveiroa olet kovasti kehunut.

– Oma rakkaus jalkapalloon oli koetuksella paluuni jälkeen parin ensimmäisen vuoden aikana. Touhu oli mitä oli. Pitää myös muistaa, että Riveroilla on hyvät apuvalmentajat. He ovat palauttaneet tekemiseen hyväntuulisuuden. Tästä touhusta voi taas nauttia. On tärkeää, että kentällä haluaa antaa takaisin siitä duunista, mitä valmentajat tekevät. Kun Job Dragtsma tuli, niin kaikki oli todella edistyksellistä. Vaatimustaso nousi. Nyt nykyisen valmennusjohdon aikana tuntuu, että olemme taas muita liigaseuroja edellä, vaikka meillä ei ole liigan parhaimpia pelaajia.

Interistä ovat useat pelaajat sanoneet, miten heistä on pidetty huolta viimeisen päälle. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

– Kun tulet liigaseurasta, missä asiat on hoidettu huonosti, niin pelaaja näkee heti, kuinka suuri on kontrasti. Täällä pystyy elämään kuin ammattilainen. Puhelimellani saan heti tarvittaessa apua. Esimerkiksi, kun olin loukkaantuneena, ei kertaakaan vihjailtu, että olen ylimääräinen kuluerä. Tämä liittyy vahvasti Håkansin jalkapalloromanttiseen filosofiaan.

Kerroit, miten suvun pönttöpää sai 17 vuoden jälkeen yo-lakin ja pääsi yliopistoon. Miten tämä vaikuttaa jalkapalloilijan urasuunnitelmiisi? Olet vasta runsas kolmikymppinen. Pelivuosia voi olla edessä vielä useitakin.

– Itse asiassa ei ole jäljellä. Haluan lopettaa jalkapallon silloin, kun itse koen, että en enää pysty antamaan sitä mitä haluaisin. Viime vuosina lopettamisen tunne on hiipinyt puserooni. Panostan tähän kauteen kaiken, mitä minusta löytyy. Arvioin tilanteen uudestaan, kun kausi on ohi. Olen paljosta tälle seuralle kiitollinen. Täällä olen kasvanut pojasta mieheksi. Haluan lopettaa rehdillä kädenpuristuksella.

Lahjoitat FC Interin nuorille pelaajille perustettuun stipendirahastoon jokaisesta voitetusta pelistä voittobonuksesi. Mistä moinen?

– Raha ei ole koskaan ollut minulle motiivi pelata jalkapalloa. Olen itsekin siinä suhteessa romantikko, että en tykkää, kun sopimuksissa väännetään rahasta. Toki neuvottelutilanteessa raha todistaa pelaajaa kohtaa tulevan arvostuksen. Olin miettinyt jo pitkään perustaa rahaston hyvään tarkoitukseen. Henkilökohtaisesti minulle on iso tragedia, jos nuori tyttö tai poika ei pysty harrastamaan jalkapalloa, kun vanhemmilla ei ole fyrkkaa. Juniorijalkapallo on hyvä kasvualusta jokaiselle suomalaiselle lapselle. Se ei saisi olla taloudellinen ongelma, sillä kysymys on isosta yhteiskunnallisesta asiasta. Uskon sen rahaston olevan hyvä sijoituskohde, koska se tuottaa iloa.

ETUSIVU