Tom Rajalin kulkee esikuvansa Aulis Virtasen jalanjälkiä

Missä Aulis on, ihmetteli moni huolissaan, kun tuttu ääni puuttui jäähallista. Kuuluttajauran loppuvaiheessa sairauden haitatessa kuulutushommia Aulis Virtanen joutui jättämään joitakin otteluita väliin. Silloin varamies Tom Rajalin kutsuttiin hätiin.

– Aloitin Auliksen kanssa yhteistyön 2000-luvun alussa. Olin aluksi varalla ja valmiina Turkuhallissa. Oli sovittu kesken kauden, että Aulis kuuluttaa niin paljon kuin jaksaa. Ei tarvinnut murehtia, loppuuko ääni, loppuuko mies, niin tuore mies on aina paikalla. Kun seuraava lätkäkausi alkoi, Aulis tuli hallille täynnä virtaa. Hän tiesi, että enää ei tarvitse murehtia.

Aulikselle kuuluttaminen oli niin tärkeää, että hän ei koskaan edes harkinnut lopettamista. Jos en enää pysty kuuluttamaan, ei millään ole enää mitään merkitystä minulle, hän totesi elämänsä viimeisinä vuosina.

Yhteistyön myötä Auliksesta tuli nuoremman Tomin hyvä ystävä, idoli ja esikuva.

– Meille syntyi hieno ystävyyssuhde, vähän kuin isä-poika-suhde. Puhuimme kaiken maailman asioita. Ja Aulis tiesi, että nyt Tepsiä ei jätetä. Kuulutushommat hoidetaan. Tätä ystävyyssuhdetta kunnioittaen en ole halunnut luopua Auliksen tavasta kuuluttaa.

Liiga antaa kuuluttajille tarkat ohjeet siitä, miten pitää kuuluttaa. Aulis pitäytyi omassa hyväksi koetuksi tavassaan, johon turkulaiset olivat tottuneet.

– Yritin kerran Kupittaan hallissa käyttää uutta tapaa, niin Iltasanomien pitkäaikainen toimittaja Eero Toivola tuli kertomaan, että tässä hallissa ei ole koskaan kuultu ”TPS, ensimmäinen maali”. Palasin heti sen jälkeen vanhaan käytäntöön.

Liiga oheisti kuuluttajia monellakin tavalla. Jopa jäähyn syitä haluttiin uudistaa.

– Aulis ei koskaan suostunut käyttämään uutta ilmaisia ”kyynärpäällä ahdistaminen”. Aulis halusi käyttää vanhaa sanontaa ”kyynärpäätaklaus”. Urani alkuvaiheessa moni jopa pyysi minua olemaan enemmän niin kuin Aulis.

Kuuluttajaksi ei tulla vain kättä nostamalla, ei myöskään Rajalinin tapauksessa.

– Olin kerran alkuaikoina kuuluttamassa. En tiennyt, että Aulis oli paikalla kuuntelemassa ja hän hyväksyi ääneni. Olen siis saanut häneltä virallisen hyväksynnän jatkajaksi.

Oma jääkiekkotausta on avuksi kuuluttajan tehtävissä. Tomin oma kiekkoura eteni TPS:n B-junnuihin asti. Omien poikien jääkiekkoharrastuksen kautta side lätkään jatkui. Samalla tuli suoritettua valmentaja- ja erotuomarikursseja.

Liiga- ja Mestisotteluissa toimisijatehtäviä hoitaa Turun jääkiekkoyhdistys ry. Tuton otteluiden kuuluttaja Tom Rajalin on yksi yhdistyksen hallituksen jäsenistä.

– Tehtävät vaativat kokemusta ja sitoutumista. Nykyaikana jälkimmäinen puuttuu usein monilta. Harva haluaa enää sitoutua useamman kuukauden ajaksi tulemaan hallille säännöllisesti. Toki meillä on varajärjestelmä. Tuton peleistä olen ollut viimeisen kolmentoista kauden aikana vain muutaman kerran pois ja usein silloinkin kuuluttamassa TPS:n ottelussa.

Aulis Virtanen oli legenda jo eläessään. Hänen uransa selostajana ja kuuluttajana kesti yli 50 vuotta. Auliksen ensimmäinen kuulutuskeikka oli Ruissalon moottoripyöräkilpailut 1950-luvun alussa. Uraan mahtui kahdeksantoista eri urheilulajia nyrkkeilystä mäkihyppyyn. ”Oppipoika” Tom Rajalin on hyvässä vauhdissa, mutta vasta uransa alkutaipaleella verrattuna oppi-isäänsä.

Aulis Virtanen.

ETUSIVU