TPS 100 vuotta – TPS Salibandyn väistyvä toiminnanjohtaja Toni Autio selvisi haastavasta pestistään kuivin jaloin

TPS 100 vuotta. Aurajokimaisema. Aurinko lämmittää mukavasti jokilaivan kesäisellä terassilla. Edessä kylmä huurteinen. TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, korjaan…TPS Salibandyn väistyvä toiminnanjohtaja Toni Autio voi nauttia tulevasta kesälomastaan.

Samalla päättyy myös Aution kolme vuotta kestänyt jakso mustavalkoisen salibandyperheen peräsimessä. Yksi olut on vaatimaton korvaus siitä työmäärästä, minkä Autio joutui tekemään koronan kurittaessa suurimman osan kolmen vuoden pestistä. Ylimääräinen työmäärä lienee ollut melkoisen suuri.

–  Piti tehdä kaksin tai jopa kolminkertainen määrä töitä, mutta silti tulosta tuli vähemmän. Jotta saatiin edes puolet normaalimäärästä yleisöä katsomoon, piti tehdä paljon duunia. Kun välillä ei saatu ottaa lainkaan yleisöä, moni ehkä ajatteli, että silloin pääsi helpolla. Se ei kuitenkaan mennyt niin. Uusia muuttuvia ohjeistuksia tuli koko ajan lisää. Piti tehdä paljon sellaista ylimääräistä työtä, mikä ei näkynyt missään.

Autio edustaa uuden sukupolven seurajohtamista. Toni korostaa usein yhteistyötä, ei pelkästään seuran sisällä, vaan myös ulkopuolisten laji-ihmisten kanssa. Korona-aika tiivisti omalta osaltaan seuraihmisten yhteydenpitoa. Murheet olivat kaikilla samat. Nytkin jokilaivan pöydän ääressä voisi istua sulassa sovussa isompikin eri seuravaikuttajien porukka. Kutsukin olisi helppo lähettää, sillä kilpailevien seurojen nokkamiehet löytyvät Aution kännykän yhteisestä WhatsApp-ryhmästä.

– Tällä hetkellä tilanne Turussa seurajohtajien välillä on todella hyvä – oli kyseessä salibandy, koripallo tai lentopallo. Korona-aikana mietimme paljon yhdessä, miten toimimme. Vertaistuki oli merkittävä.

Mennään nyt ajassa taaksepäin.

TPS Salibandyn miehet saavuttivat seurahistorian ensimmäisen mitalin kauden 2019 päätteeksi. Turkulaispelaajien kaulaan ripustettiin hopeinen mitali. Itse laadukas ottelutapahtuma palkittiin Vuoden salibandytekona. Salibandyinnostus villitsi Turun. Kaikki merkit viittasivat siihen, että edessä olisi vieläkin suurempi salibandybuumi.

Näin seuran tuore toiminnanjohtaja Autio sai mainion alun aloittaessaan työt hopeakauden jälkeen TPS:n Salibandyn organisaatiossa.

Tilanne muistutti kevään 2010 tapahtumia. Liki kymmenen vuotta sitten Autio aloitti jääkiekkopuolella TPS:n liigajoukkueen markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä. Värikäs kiekkokausi päättyi silloin yllättäen Suomen mestaruuteen.

Urheilu on työpaikkana ala, jossa sattuu ja tapahtuu. Kaikki ei mene aina niin kuin suunnitellaan. Ei lätkässä kevään 2010 jälkeen eikä myöskään turkulaissalibandyssä kevään 2019 jälkeen.

Jälkimmäisen sotki korona. Pandemian myötä Aution arki muuttui täydellisesti.

Korona-aikana toiminnanjohtaja Autio tuli tutuksi TPS:n ottelutapahtumissa musta maski kasvojensa suojana. Kun maksavaa yleisöä ei saanut ottaa sisälle halleihin, talouspuolen murheetkin moninkertaistuivat. Nähtiinpä jopa tilanne, kun toiminnanjohtaja Autio lomautti toiminnanjohtaja Aution.

Aution aloittaessa TPS Salibandyn urheilullinen menestys oli hyvä. Sen sijaan seuraorganisaatiossa oli vallinnut erikoinen tilanne. TPS oli ollut yhden kauden ajan ilman toiminnanjohtajaa. Aution aloittaessa seuran hallinto ja talous vaativat isoja muutoksia.

Olitko tietoinen seuran erikoisesta tilanteesta, kun aloitit toiminnanjohtajan työt?

– Tiesin kyllä. Taustakeskustelut käytiin läpi ennen lopullista päätöstäni ryhtyä seuran toiminnanjohtajaksi. Oletin kuitenkin, että olisimme päässeet nopeammin eteenpäin. Odotukseni olivat korkealla. Homma jäi piippuun, kun kausi keskeytettiin.

Olet ollut jo vuosien ajan työtehtävissä, mitkä linkittyvät vahvasti urheiluun. Kyse on ”tuotteesta”, mihin liittyy paljon tunnetta, eli tiedossa on aina nousuja ja laskuja.

Kuvaile, miten haasteellinen työympäristö ja vaikea työnkuva on vuosien aikana antanut ja muuttanut sinua.

– Ilman tunnetta urheilu ei olisi mitään. Parhaimmillaan se voi motivoida, mutta pitää olla varovainen, että se ei ole toimintaa ohjaava tekijä. Itse ei saa mennä liikaa tunteiden perässä. Vahvan TPS-sydämen ansiosta olen kuitenkin jaksanut painaa hommia, mutta tiettyjä asioita on ollut pakko ajatella järjelläkin. Karuudesta huolimatta aika on ollut mielenkiintoinen korkeakoulu, kun on päässyt näkemään asioita läheltä laidasta laitaan.

Urheiluseuran toiminta kulminoituu varainhankintaan. Siinä toiminnanjohtajalle lankeaa iso rooli. Ristiriidoiltakaan ei voida välttyä. Seuraorganisaation sisällä on usein intoa rakentaa menestyvä joukkue, mutta siihen tarvitaan myös pelimerkkejä. Niistä vastaa pitkälti toiminnanjohtaja.

Kun seuran suurimman kuluerän muodostaa miesten edustusjoukkue, kuinka haastavaa edellä kerrottu tilanne oli tarkan markan toiminnanjohtajalle?

– Se on ollut tasapainoilua, kuten muissakin lajeissa. Pitää kuitenkin muistaa, että miesten edustusjoukkueessa on tällä hetkellä suurin ansaintamahdollisuus ja liigatason urheilu ylipäätään herättää mielenkiintoa yhteistyökumppaneissa ja yleisössä.

Mitä erityisen positiivista jäi mieleesi?

– Yleisön ikäjakautuma salibandyssä on äärimmäisen hyvä. Vanhempien mukana on näkynyt paljon jopa sylivauvoja katsomossa. Osasyynä on varmasti Kupittaan palloiluhalli, jonne perheellisenkin on helppo tulla.

Salibandyseuran varainhankita on vaikeaa. Kun jo palkkaa nauttiva toiminnanjohtaja on valmiina seurassa, tehtävä lankeaa usein hänelle.

Koetko, että vielä nykyäänkin salibandyseuran varainhankintaa on vaikeaa ulkoistaa, niin että toiminnanjohtaja voisi keskittyä vain johtamiseen?

– Ennen koronaa se olisi ollut mahdollista, mutta nyt pandemian jälkeen pitää vielä katsoa ainakin yksi kausi. Tilanne ei ole vielä normalisoitunut, eli urheilussa olemme vielä takamatkalla.

Urheiluseuran toiminnanjohtajana saa julkisuutta. Se voi olla ponnahduslauta isompiin tehtäviin. Toisaalta mokatessaan, seuraukset voivat olla riesana koko loppuelämän.

Kannattiko olla TPS Salibandyn toiminnanjohtajana?

– Kannatti. Koen, että sain erittäin paljon uutta oppia ja kehityin ammattilaisena, tutustuin uusiin toimijoihin sekä pääsin verkostoitumaan entistä laajemmin niin Turun seudulla kuin valtakunnallisestikin. Kun lähdöstäni tiedotettiin, niin saamani palaute oli todella positiivista – olin selkeästi onnistunut jossain.

Tuttu näky. TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Toni Autio ja musta maski yllään ottelutapahtumissa.
Harvinainen näky. TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Toni Autio ja ilman maskia. Koronan viimeinkin hellittäessä seuran päätösjuhlaa voitiin viettää normaalisti. (Kuva Anssi Koskinen)

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!