TPS:n Olli Valtola hakee uralleen nostetta Mestiksestä

– Olli on ollut pikkupojasta asti todella hyvä, 1999-syntyneiden parhaimmistoa. Kaveri on hyvin kilpailuhenkinen ja haluaa tehdä paljon töitä päästäkseen eteenpäin. Epäonnistuminenkin otti juniorina päähän, mutta sekin kertoo pojan kovista tavoitteista.

Näin kommentoi Olli Valtolan junioriaikainen valmentaja Roope Paltta kaverista, jonka hän on oppinut tuntemaan siitä asti, kun Valtola ilmestyi TPS:n juniorijoukkueisiin.

Jääkiekko oli itsestään selvä valinta. Olli on kulkenut neljä vuotta vanhemman isoveljensä Kallen jalanjäljillä.

– Menin isoveljeni perässä. Tuli paljon pyörittyä halleilla Kallen pelejä katsellessa ja usein on pelattu myös yhdessä pihapelejä ja vietetty aikaa ulkojäillä. Joten itsekin halusin aloittaa lätkänpelaamisen. Aloitin Kiekko-67:n luistelukoulusta ja kävin TPS:n kaikki junnuportaat läpi, kertoo Valtola.

Nyt on edessä 20-vuotiaan Valtolan kiekkouran toistaiseksi kiinnostavin kevät.

Lähinnä TPS:n ASM-sarjaa pelanneen Valtolan liigadebyytti tapahtui viime kaudella HPK:ta vastaan. Paikka tarjoutui joukkueeseen TPS:n kärsiessä loukkaantumisista. Samassa ottelussa Liiga-debyytin tekivät myös hyökkääjä Atte Mäkinen sekä maalivahti Julius Pohjanoksa. Ottelu päättyi TPS:n voittoon ja Valtola teki liigauransa avausmaalin.

Hyvästä alusta huolimatta viime kauden tilastoihin tuli merkintä vain kahdesta liigaottelusta. Tällä kaudella liigaotteluita Valtola ei ole vielä pelannut ainuttakaan.

– Olen kehittynyt muita ikäluokkani pelikavereitani myöhemmin. Pelitaidot olisivat riittäneet, mutta tarvittavaa fysiikkaa on tullut myöhemmin. Nyt onkin menty voimapuolella suurin harppauksin eteenpäin.

Valtola oli jo viime kaudella lainalla TUTO Hockey Mestisjoukkueessa. Nyt Palloseuran kasvatti on jälleen nähty useamman ottelun ajan Tuton pelipaidassa. Ero A-junioreiden peleihin on iso.

– Kamppailupelaamisessa on suurin ero. Mestiksessä on vastassa aikuisia miehiä. A-junnuissa kaikki ovat samaa ikäluokkaa, moni jopa nuorempia kuin minä. Mestispelit kehittävät enemmän nuorta pelaajaa. Niissä otteluissa pitää antaa koko ajan kaikkensa, vaikka verrattuna ASM:n kärkiotteluihin vauhdissa ei juurikaan ole eroa.

Nuoren pelaajan kehittymisen kannalta olisi parasta, että peliaikaa tulisi riittävästi.

– Tavoitteeni on pelata tänä keväänä mahdollisimman pitkä kausi, olisi se millä sarjatasolla tahansa.

Lainasopimus Tuton kanssa päättyy tammikuussa.

– Jatkoni ei ole ihan varma. TPS sen päättää. Ei ole toistaiseksi ollut puhetta, että siirtyisin loppukaudeksi TPS:n liigajoukkueeseen. Ei olisi hyvä, jos jäisin sinne vain roikkumaan. Todennäköisesti saan jatkaa Tutossa niin kauan kuin haluan. Se ehkä olisi järkevääkin. Itsekin haluaisin niin kauan kuin peliaikaa on tarjolla Tutossa.

Valtola on oiva esimerkki, miten kahden paikallisen seuran yhteistyö toimii, mutta parannettavaakin on.

– Seurojen välinen yhteistyö ei ole täysin saumatonta. Tepsillä ja Tutolla ei ole varsinaista yhteistyösopimusta. Minusta pitäisi ehdottomasti olla vielä enemmän seurojen välillä pelaajaliikennettä.

Valtolan valintoihin vaikuttaa myös TPS:n liigajoukkueen kevään menestys. Jos joukkue ei yllä pudotuspeleihin, seura voi panostaa ASM-sarjan pudotuspeleihin. Jos miesten kausi päättyy aikaisin, voisivat Aleksi Anttalainen, Lauri Pajuniemi, Juuso Pärssinen ja Markus Nurmi siirtyä A-junioreiden vahvistukseksi.

– Meillä olisi kova joukkue. Mestis jatkuu pidemmälle kuin ASM, joten voisin palata takaisin Tutoon loppukaudeksi.

Valtolan tulevaisuuden tavoite on kuitenkin selvä: paikka liigajoukkueessa.

– Vahvuuteni on kiekollinen peli, maalinteko ja syöttäminen. Puolustuspeliä on parannettava, kun junnuissa hyökkääminen on kiinnostanut enemmän. Kaikki paukut laitetaan nyt jääkiekkoon. Opiskelun aika on myöhemmin. Eli tehdään sekin sitten kunnolla, kun on sen vuoro.

Vaikka liigapaikka on Valtolan tavoite, hän ei halua mennä sinne joukon jatkoksi.

– Vaikka tavoitteeni on liigajoukkue, sen pitää olla sellainen, joka oikeasti haluaa minut. Turha mennä jonnekin roikkumaan. Elän pelaamisesta. Penkillä istuminen ei ole pidemmän päälle minun juttuni.

Valtolan kiekkoperheen nuorimmainen Olli Valtola on TPS:n kasvatti, mutta hakee uralleen vauhtia pelaamalla Tuton Mestisjoukkueessa.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!