TPS:n Tatu Kanervistolle urheilusta tuli elämäntapa – tulokset näkyvät sekä kaukalossa että kaukalon ulkopuolella

TPS:n Tatu Kanervisto on palannut takaisin peliin. Ja sen kyllä huomaa. Ei pelkästään ison kokonsa (195 cm, 95 kg) takia, vaan myös vahvojen peliesitysten ansiosta. Kuukausia kestäneen loukkaantumisjakson jälkeen Kanervisto on ottanut jälleen oman paikkansa oikean laidan puolustajana.

Kanerviston paluu kaukaloon tapahtui viime vuoden lopulla ja nyt on jo takana viisi ottelua. Edessä on mahdollisesti Tatun peliuran paras kevät. Aina ei ole kuitenkaan mennyt yhtä hyvin.

Kaksi ensimmäistä täyttä liigakauttaan 2017-2019 Kanervisto pelasi vaihtelevasti kolmospakkiparissa vaatimattomin tehoin. Sitten alkoi tapahtua. Syyskaudella 2019 peruspakista kehittyi eräs joukkueensa tärkeimmistä puolustajista. Pisteitäkin kertyi.

Kaudella 2020-2021 tilanne muuttui ja Kanervisto huomasi istuvansa usein vaihtopenkillä. TPS:llä oli varaa istuttaa penkillä pelaajaa, joka mahtuisi useimpien muiden liigajoukkueiden avauskokoonpanoon.

– Se oli raastavaa ja laittoi mieleni matalaksi. Penkillä voi kuitenkin vaikuttaa joukkueeseen. Jos on naama väärinpäin, sillä on negatiivinen vaikutus, mutta voi saada myös positiivisen vaikutuksen luomalla joukkueeseen henkeä.

Helmikuussa 2021 Tatun kohdalle osui eräs uran synkimmistä hetkistä.

– Meillä oli peli Oulussa ja pitkän bussimatkan jälkeen olimme hieman jäykillä jäsenillä. Jo toisessa vaihdossa jalkani tuli huonosti maahan. Eturistiside napsahti poikki. Edessä oli tuskainen kotimatka, leikkaus ja kymmenen kuukautta kestänyt toipumisjakso.

Kuntoutusajankin voi hyödyntää.

– Olihan se aluksi shokki. Sain kuitenkin lisää motivaatiota, sillä toipumisen tulokset näkyivät nopeasti. Pystyin elämään normaalia elämää ja olin koko ajan joukkueen mukana. Samalla pystyin treenaamaan salilla itse asiassa enemmän kuin muut, esimerkiksi keskivartalon vahvistamista.

25-vuotias Kanervisto on hyväkäytöksinen nuorimies, joka osaa pelaamisen ohella hoitaa myös kouluhommat. Aurajoen urheilulukiossa tuli avattua koulukirjat ja yo-lakin saatuaan Tatulle aukeni pääsykokeiden avulla tie Turun kauppakorkeakouluun. Tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistäminen ei ole tuottanut tulevalle maisterille ongelmia.

– Hain vielä erikseen kansainvälisen liiketoiminnan puolelle. Alussa kevensin hieman opinto-ohjelmaani. Se mahdollisti aamuharjoitukset. Kokonaisuuden hallinta on ajankäytöllinen asia. Teen joka viikolle itselleni selkeät päiväkohtaiset aikataulut ja tavoitteet. Itsekuria pitää olla niin, että kaikki asiat hoituvat.

Kotoa on tullut myös arvostus työntekoa kohtaan. Tatu on niitä nuoria, joita sohvalla löhöäminen ei innosta. Kaveri tylsistyy, jos ei ole jotain järkevää tekemistä.

– Olen toiminut yrittäjänä viiden vuoden ajan. Meitä on mukana kymmenisen henkeä, jotka kesäisin hoitavat Harjattula Golf & Country Clubin caddiemaster- ja ravintolapalvelut.

Kanervisto on hyvä esimerkki tämän päivän tavoitteellisesta salibandypelaajasta, joka on laittanut omat urheilulliset elämänarvonsa järjestykseen. Tatu tiedostaa, että hän ei ole koskaan ollut joukkueensa taitavin. Välimatkaa muihin voi kuitenkin kuroa umpeen.

– Nuorena A-junnuna, kun pääsin liigajoukkueen kesäharjoitusrinkiin, ymmärsin, että edessäni voisi olla liigaura. Tulin kuitenkin takamatkalta. Tekemällä kaiken hyvin, pärjäisin ja kaventaisin eroa muihin. Olen kehittänyt urheilijan identiteettiäni. Päätin, että kaikki ratkaisut, joita arjessa teen, palvelisivat mahdollisimman hyvin urheilullisuutta. Nyt siitä on tullut elämäntapa. Hyvä vireystila näkyy kehittymisessä salibandyssä, mutta myös kouluhommiakin on helpompi tehdä.

Tatun innostus urheiluun ei ole sattumaa. Lähtökohdat liikuntaan ovat olleet enemmän kuin kohdillaan.

– Ei pelkästään perheeni, vaan koko sukuni on urheilullinen. Isäni Antti on pelannut jalkapalloa nuorena ja äitini Marja pelasi käsipalloa pääsarjatasolla. Hän oli ÅIFK:n kapteeni ja voitti kolme Suomen mestaruuttakin. Äidiltä saan mentaaliselle puolelle hyviä vinkkejä. Isoveljeni Topi ja Riku ovat pelanneet myös salibandyä TPS:ssä.

Tatu haluaa korostaa juuri kasvuympäristön merkitystä urheilijaksi kasvamisessa.

– Sillä on todella iso merkitys. Vanhempieni ystävätkin ja heidän lapsensa ovat samanhenkisiä. Kaikki ovat urheilullisia. Suvun kesämökillä olemme saaneet aikaiseksi hyvät pelit. Mailat ja pallot ovat aina olleet tarjolla ja treeneihinkin on kuskattu.

Kanerviston pelipaikka on TPS Salibandyn liigajoukkueen puolustaja. Toisinkin olisi voinut käydä.

– Pihapeleissä isoveljeni laittoivat minut aina maaliin. Pelasin kortteliliigassakin maalivahtina. Vielä C- ja B-juniorina pelasin salibandyssä tarvittaessa maalissa. Todellisuudessa jalkapallossa olin maalivahtina kaikkein lahjakkain. Futis olisikin ollut minulle oikea laji. Joskus olen miettinyt, kuinka pitkälle olisin päässyt jalkapallossa. Pelaaminen kentällä viehätti kuitenkin eniten ja salibandy oli siinä hauskin laji.

Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?

– A-junnujen Suomen mestaruus keväällä 2017.

Mikä on ollut kovin pettymys?

– Mestaruutta edeltävä kausi A-junnuissa, kun hävisimme ratkaisevan ottelun Erälle.

Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?

– Urheilullisuus. Halu olla esimerkkinä muillekin ja sitä kautta nostaa joukkueen vaatimustasoa. En jätä väliin harjoituksia. Uskallan myös avata suuni ja luoda henkeä joukkueeseen. Pystyn menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja sitä kautta haluan kehittää itseäni. Fysiikkaa voi aina parantaa. Nyt se on ihan hyvällä mallilla, mutta se voi olla jatkossa parempikin. Ja sitten tietysti ikuisuusjutut eli pelin ymmärtäminen ja havainnointi kentällä. Niitä olen koittanut jo pitkään kehittää.

Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?

– Ei yhtä selkeää, mutta kun pelaan Lauri Stenforsin kanssa samassa joukkueessa, niin hänestä kannattaa ottaa mallia.

Mikä on tavoitteesi salibandyssä?

– Ykköstavoite on voittaa Suomen mestaruus aikuistasolla Turkuun. Se on ikitepsiläiselle unelma.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!