Tunnelma on palanut Pohitulliin – Bojan Sarcevicin johdolla Korihaista on tullut taisteleva joukkue

Pohitullissa on nykyään hyvä meininki. Kuulemma. TV-ruutuihin välittyy itse otteluiden ohella lähinnä vain tylsiä puolapuita. Päätykatsomokin näkyy TV-ruutuun vain osittain. Jopa Bojan Sarcevicin, tulevan ”kaupunginjohtajan”, haamuheittokin ja sen synnyttämä riemu katsomossa jäi kuvaruudun ulkopuolelle.

Pakko siis lähteä henkilökohtaisesti Turusta paikan päälle katsomaan Uudenkaupungin Korihaiden seuraavaa kotiottelua Nokian näätälaumaa vastaan. Samalla tuli todistettua, että Uudenkaupungin hailuolassa järjestetään pitkästä aikaa eräs länsirannikon viihdyttävimmistä ottelutapahtumista.

Yleisö suorastaan hurmioituu kotijoukkueen vauhdikkaasta alusta. Kaikista, niin pelaajista kuin valmentajistakin, näkee, että tätä on Ukissa kaivattu. Kauden ennätysyleisö rumpuineen piti ottelun alusta loppuun asti kovaa meteliä. Oman panoksensa antoi näätälauman runsaslukuinen kannattajaryhmä. Erityistä Pohitullissa on se, kun yleisö istuu hyvin lähellä kenttää, sivurajan tuntumassa.

Pikantin lisän perjantai-illan otteluun toi vastustaja BC Nokian viime kauden apuvalmentaja Tero Vasell, Korihaiden nykyinen päävalmentaja. Kyse on sen verran tulisieluisesta valmentajasta, että jo pelkästään hän tuo Korihaiden otteluihin aimo annoksen lisäväriä. Ajoittain mennään siinä ja siinä rajoilla, meneekö ottelussa mukana eläytyminen yli.

Ihan 1990-luvun tunnelmaan ei vielä toistaiseksi päästä. Eikä ihmekään, sillä silloin Pohitullissa juhlittiin kaupungin ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa koripallon Suomen mestaruutta. Kotijoukkue voitti ratkaisevan ottelun KTP:tä vastaan jatkoajan jälkeen pistein 108-102.

Ratkaisufinaalin yleisömäärää ei kukaan pysty varmuudella tietämään. Yli parisen tuhatta ainakin. Joka tapauksessa roimasti enemmän kuin mitä halliin saattoi luvan kera ottaa. Joku saattaa muistaa, miten sinä iltana jopa YLE:n uutislähetys siirtyi eteenpäin. Moista ei ole tapahtunut, ei ennen eikä jälkeen. Ei ainakaan koripallon takia.

Viimeiset kaudet ovat Korihaiden osalta menneet mollivoittoisesti. Tavoitteet oli asetettu korkealle, mutta toisin on käynyt. Toistaiseksi. Koronakaudella 2020–2021 kun pelit keskeytettiin, Korihait oli sarjassa jumbona. Poikkeusolosuhteissa yksikään joukkue ei kuitenkaan pudonnut sarjaporrasta alemmaksi.

Viime kaudeksi Korihait sai mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun Bojan Sarcevic palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen takaisin Uuteenkaupunkiin. Uusi kausi ja isot odotukset eivät vieläkään toteutuneet. Tappioiden myötä Korihaita uhaksi putoaminen pääsarjasta.

Korihait voitti kahdestakymmenestä ensimmäisestä ottelusta vain kaksi. Päävalmentajana toiminut Jarno Nikula väistyi ja tilalle tuli apuvalmentaja Teemu Turunen. Tapahtui ihme ja Korihait voittojen myötä alkoi saavuttaa sarjataulukossa toiseksi viimeistä Bisons Loimaata. Korihait säilytti sarjapaikkansa voittamalla viimeisen ja ratkaisevan ottelun Loimaata vastaan. Turusen johdolla joukkue voitti kahdeksan kauden yhdestätoista viimeisestä pelistään.

Nyt vaikuttaa hyvältä. Jopa niin hyvältä, että pitää udella seuran toiminnanjohtaja Casper Santaselta, mitä Uudessakaupungissa on oikein tehty.

– Ukissa halutaan pelata pääsarjaa, vaikka viime kaudella tippuminen divariin oli lähellä. Oli hieno nähdä kauden lopussa, miten Korihait on tärkeä monelle ukilaiselle. Se antoi potkua tulevaan tekemiseen.

Sarcevicin paluulla kotiin on ollut ilmeisen iso merkitys?

– Bojanilla on äärimmäisen tärkeä merkitys seuralle. Hän on tietysti hyvä pelimies, mutta myös Bojan on erittäin miellyttävä persoona pelikenttien ulkopuolella. Hän on usein mukana junioreiden valmennuksessa ja käy mielellään tervehtimässä seuran puolesta joukkueen yhteistyökumppaneita. On hienoa, että Bojan sitoutui olemaan täällä pidemmäksi ajaksi. Kertoo myös siitä, hän viihtyy perheineen hyvin Uudessakaupungissa.

– Uusikaupunki on tunnettu koripallokaupunki ja seurassa on tehty pitkään töitä lajin eteen. Tosin viime vuodet ovat olleet todella hankalia. Nyt on aikomus pestä kasvot ottamalla askel eteenpäin, niin että olemme jälleen vakavasti otettava koripalloseura. Hyvin olemme saaneet väkeä halliin ja kaupunkilaiset ovat ostaneet meidän jutun. Pohitullissa on taisteleva joukkue, joka sytyttää yleisön.

– Joukkueella on kaksi uutta valmentajaa ja olemme saaneet uusia hyviä pelaajia. Seurassa on nyt myös kokopäiväinen toiminnanjohtaja. Pitää muistaa, että meillä on yhä Korisliigan pienin budjetti ja seuran markkina-alue on pieni. Kärsivällisyyttä tarvitaan.

Pohitullin viereen on rakenteilla uuden hallin lisäksi tilat muun muassa uimahallille. Osa tiloista on koulujen käytössä. Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen nimeksi tulee Wintteri.

– Kyseessä on kaupungin historian suurin hanke. Tarkoitus on, että pääsemme sinne pelaamaan vuonna 2025. Uuden nykyaikaisen hallin tulo sopii hyvin Korihaiden uusiin suunnitelmiin. Uudet tilat antavat meille paljon uusia mahdollisuuksia.

Tero Vasell.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!