Turussa valmistautuminen uuteen salibandykauteen on jo pitkällä

Siitä piti tulla kaikkien aikojen turkulainen salibandykevät. Kaikki viittasi siihen, että TPS olisi viime vuoden tapaan pelannut Salibandyliigan mitaleista. Käytännössä se olisi tarkoittanut Kupittaan palloiluhallin täyttymistä ääriään myöten.

FBC Turun miesten edustusjoukkue oli edennyt jo liigakarsinnoissa välierävaiheeseen. Nousu pääsarjaan oli täysin mahdollista. Divarin kaikkien aikojen yleisöennätys olisi ollut vaarassa rikkoontua. Tähän päälle vielä TPS:n naisten ja FBC Loiston liigatason pudotuspelit sekä juniorisarjojen mahdolliset SM-finaalit…Salibandy olisi Turussa jyrännyt kevään aikana laajalla suosiollaan kaikki muut lajit.

Olisi ja olisi…

Kiinan wuhanilainen ruokatori ja ikiaikainen tapa myydä eläviä eläimiä ruoanvalmistukseen pilasi monen penkkiurheilijan suunnitelmat.

Kaikki päättyi kuin seinään. Syntyi vaikutelma, että seuratoiminta lopahti ja kaikki siirtyivät tauolle. Tulkinta on kuitenkin väärä. FBC Turun Sport Gardenin ovi on auki ja toimistolla tehdään töitä. Uutta kautta suunnitellaan koronasta huolimatta.

Ennemmin tai myöhemmin tilanne valtakunnassa normalisoituu ja joukkueiden toimintakin käynnistyy. Siinä vaiheessa kaiken pitää olla jo valmiina.

Urheilu on kaikista turhista asioista se tärkein. Se antaa terveyttä, elämyksiä ja tuo täytettä sosiaaliseen elämään. Urheilu myös työllistää. Vaikka väki olisi lomautettuna, kulut juoksevat. Seura on ehkä investoinut itse omaan urheiluhalliin, joten lainat, vuokrat, korot ja sähkö- ja vesilaskut erääntyvät. FBC Turku hallinnoi kahta eri salibandyhallia.

– Seuralla on muutama isompi yhteistyökuvio. Jos ne jälleen toteutuvat, saatamme päästä kohtuullisen kuiville. ”Muttia” ja ”jossia” on vielä paljon olemassa. Meillä on myös molemmat halliyhtiöt omina yksikköinä ja erillisinä seurasta. Riskit ovat alun perinkin pyritty hajauttamaan. Oleellista selviämisessä on kuitenkin se, että meidän ei tarvitse miettiä pelaajapalkkioita, kertoo FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen.

Liigaseuroissa taloudelliset ongelmat ovat mahdollisesti suurempia.

– On varmasti liigaseuroja, jotka budjetoivat etukäteen pudotuspeleistä tulevat tulot, mahdollisesta mitalista olisi tullut esimerkiksi liitolta ja kaupungilta rahaa, ehkä seuran järjestämä jokin iso kesäturnaus oli jo valmiiksi budjetoitu. Kaikki nämä jäivät nyt pois. Vaikka seura olisi hyvinkin hoidettu, tällaiset lovet ovat vaikeasti paikattavissa.

Jäsenmäärältään Turun suurin salibandyseura FBC Turkukaan ei ole välttynyt lomautuksilta. Tilanne harrasteseuroissa on kuitenkin erilainen kuin niissä, joissa on paljon palkattua henkilökuntaa. Esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa on siirrytty vahvasti ammattivalmennukseen. Useimmissa salibandyseuroissa ei juurikaan tarvitse keskustella pelaajien lomautuksista tai palkan alennuksista. FBC Turku voi neuvotella uusista sopimuksista, kun pelaajien kanssa ei ole tarve keskustella taloudellisista etuisuuksista.

– Koronatilanne voi johtaa myös seurojen kannalta tervehdyttävään suuntaan. Pari vuotta sitten oli aistittavissa, että divaripelaajat alkoivat pyytää palkkioita – ymmärtämättä, että ei seura ansaitse salibandypelaajan ansiosta ylimääräistä rahaa. On varmasti liigaseuroja, joissa joudutaan nyt neuvottelemaan poikkeustilanteessa pelaajille luvatuista palkkioista. FBC Turku ei maksa pelaajille, mutta monet pelaajat ovat itse hankkineet itselleen omia yhteistyökumppaneita. Usein se on pelaajan oma työnantaja.

Kun kausi alkaa, pitää valmennus olla joka ryhmässä valmiina. Monelta räpsähti silmät auki, kun FBC Turku julkaisi seuran A-tyttöjen valmentajan. Jani Penttilän kuva BeeCeen ilmoituksessa herätti paljon paikallista kiinnostusta. Lappeenrantalainen Joni Burman, A-poikien valmentaja, on turkulaisille tuntemattomampi, mutta miehen valmennusmeriitit ovat komeat.

– Nyt ei vielä tiedetä, milloin normaali toiminta alkaa. Todennäköisesti harjoittelu alkaa asteittain. Kaikki pitää kuitenkin olla valmiina siinä vaiheessa, kun toiminta käynnistyy.

Salibandy oli niitä harvoja talven palloilusarjoja, joissa nousut ja putoamiset ratkottiin kabinetissa. FBC Loisto oli  joukkue, joka ehti ratkaista pelaamalla nousunsa ylöspäin, naisten Salibandyliigaan.

– Nurmon Jymy nousi liigaan voittamalla vain runkosarjan. Myös alemmilla sarjatasoilla joukkueita nostettiin kabinettipäätöksillä. Kun Divarin nousukarsinnat jäivät pelaamatta, joukkueiden paremmuus ratkottiin runkosarjan perusteella ja hieman keinotekoisella laskukaavalla. Sen avulla saatiin Divariin nouseva joukkue. Entäpä, jos nämä päätökset olisi jouduttu tekemään jo tammikuussa. Jälkiviisaus on näissä asioissa aina helppoa.

FBC Turun miesten edustusjoukkue on pysynyt melko stabiilina. Toki pientä luonnollista poistumaa on ollut kevään aikana. Tuleva perheenisä, Eero Säylä, ripusti pelikengät naulaan. Juuso Forsman päätti kokeilla, mahtuisiko naapuriseuran kivenkovaan puolustukseen.

Toiminnanjohtaja Lintunen suostui paljastamaan Jälkipelille tietojaan joukkueen uusista pelaajista. Turku kaupunkina näemmä yhä edelleen houkuttelee kovanluokan pelimiehiä.

– Positiivista on se, kun Turku on kasvukeskus. Se mahdollistaa kokeneidenkin pelimiesten muuttamisen tänne. Kyse ei siis ole junnuikäisistä pelaajista. Divari koetaan vahvasti kilpailullisena sarjana, ja siksi se kiinnostaa hyviä pelaajia. Nyt on jo kolme uutta pelaajasopimusta allekirjoitettu. Tärkeää on myös se, että joukkueen nuorempi kaarti ottaa itselleen isompaa roolia. Tilanne on niin hyvä, että valmennuksella ei ole valmista toivelistaa tarvittavista pelaajista tietyille pelipaikoille.

Lintunen vihjaa myös uudistuksesta, joka koskee seuran päivitettyä värimaailmaa, kuitenkin perinteitä kunnioittaen. Uudistus tulee näkymään esimerkiksi miesten ja naisten uudistuneissa peliasuissa. Ennakkotietona kerrottakoon, että kyseessä saattaa olla Suomen tyylikkäimmät salibandyjoukkueen peliasut. Myös FBC Turun internet-sivut saavat uutta ilmettä.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!