TUTO Hockeyn loppukauden tavoite on selvä – nousta pudotuspeleihin ja olla valmis yllättämään kaikki

TUTO Hockey on voittanut viimeisistä viidestä ottelustaan neljä. Joukkueen kurssi on muuttunut. Kaikesta näkyy, miten voitot ovat kasvattaneet pelaajien itseluottamusta. Kevättä kohti tappioiden tuoma pettynyt ilme kasvoilla on muuttunut hymyksi.

TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinenkin kulkee Kupittaan hallin käytävillä aikaisempaa tyytyväisempänä. Suunpielet ovat korvissa, vaikka kasvomaskin takaa sitä ei näekään. Mutta silmistä näkee.

– Nyt kun olemme alkaneet voittaa otteluita, onhan se hemmetin paljon mukavampaa. Samalla osaa arvostaa yksittäisiä voittoja enemmän kuin niillä kausilla, kun voitimme useasti.

Seuran toimitusjohtajalle kokonaisuus on kuitenkin tärkeämpää kuin yksittäisen ottelun voittaminen.

– Toimistolla pitäisi ajatella niin, että katse ei olisi vain viikon tuloksissa, vaan sen pitäisi olla kauempana tulevaisuudessa. Ei saisi antaa voittojen ja tappioiden vaikuttaa omaan mielialaan, mutta totta kai se on inhimillistä. Kyllä hyvän tunnelman huomaa voittopelin jälkeen. Katsojat ja joukkueen yhteistyökumppanit lähtevät hallilta tyytyväisinä. Henkilökuntakin on iloinen. Siitä saan itsekin energiaa tekemiseen.

TUTO Hockeyn kausi ei ole mennyt, kuten toimitusjohtaja Aavinen vielä syksyllä otaksui.

– Ennen kautta odotusarvo joukkueen osalta oli, että olemme kuuden parhaan joukossa. Ykköspaikkaa ei odotettu, mutta ei myöskään ajateltu ennen sarjan alkua, että olisimme sarjan hännillä.  Oletimme, että joukkue voittaa enemmän kuin häviää. Miksi näin ei käynyt, en osaa selittää, kun en ole valmentaja.

TUTO Hockey vaihtoi joukkueen pääkäskyttäjää, kun Antti Virtasen tilalle tuli Hermanni Vidman. Vaihto ei aluksi juurikaan auttanut, mutta vuodenvaihteen jälkeen tulokset alkoivat parantua.

– Alkukaudesta pelasimme hyviä otteluita. Sen jälkeen usein kahden maalin johto suli emmekä saaneet pisteitä. Se alkoi vaikuttamaan henkiselläkin tasolla. Pelaamisesta ja voittamisesta tuli vaikeaa. Nyt kun voittoja on alkanut tulla, sen seuraukset näkyvät kaikkialla. Itseluottamus on kasvanut kohisten.

Tilanne Tuton kannalta on ollut erikoinen, sillä joukkue ei talven aikana useinkaan pelannut mitenkään huonosti. Silti pisteitä ei tullut. Pahimmillaan TUTO Hockey oli sarjan jumbona. Etenkin viime pelit ovat kuitenkin osoittaneet, että tällä kaudella mikä joukkue tahansa voi voittaa minkä joukkueen tahansa.

– Sarja on ollut tosi tasainen. Voitimme kolmen viikon aikana sarjakärjen kolmasti. Paljon pelataan ristiin. Yhtäkään ottelua ei ole niin sanotusti pelattu etukäteen. Kaikilla joukkueilla on ollut koronamurheitakin. Sen takia voimasuhteet ovat heilahtaneet isosti kauden aikana.

Onko tämä kausi ollut toimitusjohtajaurasi haastavin?

– Haastavia kausia on ollut ennenkin, mutta kaudet ovat olleet erilaisia. Korona-aika on ollut ihan omanlaisensa. Se on ollut kuin juoksumatolla juoksemista. Juokset pirusti, mutta mihinkään et pääse. Vastaavasti, jos lopetat juoksemisen, putoat kyydistä. Normaalitilanteessa, kun teet paljon töitä, se johtaa aina jonnekin. Joko tavoite saavutetaan tai sitten ei. Korona-aikana juostaan paikallaan ja toivotaan, että kurimus jossain vaiheessa loppuisi ja päästäisiin taas eteenpäin. Kauden heikko urheilullinen menestys ja valmentajan vaihto ovat olleet koko kokonaisuudessa vain yksittäisiä asioita. Kahteen vuoteen emme ole eläneet normaaleissa olosuhteissa.

Viime ottelussa Kupittaan hallissa oli hyvä tunnelma ja yleisöäkin oli paikalla jo hieman enemmän. Kaukana kuitenkin ollaan vielä siitä, mitä Aavinen toivoisi.

– Kaksi vuotta sitten oli yli pari tuhatta katsojaa, kun KHL-vahvistus Dmitri Megalinsky pelasi ensimmäisen ottelunsa Kupittaalla. Tällä kaudella niissä otteluissa, mihin katsojia on voitu ottaa, on käynyt kolmasosa, jopa vain neljäsosa siitä, mitä meillä on normaalisti yleisöä. Kun korona on nyt helpottanut, niin toivoisin katsojien palaavan katsomoihin. Ihmiset ovat olleet vielä varovaisia. Nyt pitäisi kovasti rummuttaa, että otteluihin voi taas palata turvallisesti.

Koronan johdosta sarjauudistusta siirrettiin vuodella. Kuinka paljon se helpotti, kun tuli päätös, että vielä ensi kaudella Mestiksessä pelaa sama määrä joukkueita, neljätoista?

– Kauden 2021-2022 päätteeksi pelataan Mestiksen ja Suomisarjan välillä karsintasarja. Mestiksen runkosarjan neljä viimeistä joutuu karsintasarjaan Suomisarjan kahden parhaimman kanssa. Kaudella 2022-2023 Mestiksessä pelaa edelleen neljätoista joukkuetta eli karsintasarjan neljä parasta pelaa Mestistä ja kaksi viimeistä pelaa Suomisarjassa.

– Alun perin suunnitelmissa oli vähentää Mestis-joukkueita ensi kaudeksi kahdella. Silloin vain karsintasarjan kaksi parasta olisivat pelanneet kaudella 2022-2023 Mestistä. Tämä olisi tarkoittanut, että vähintään kaksi nykyistä Mestis-seuraa olisi pudonnut Suomisarjaan. Tästä kuitenkin luovuttiin, koska koronapandemia edelleen vaikutti ja mahdollisesti vaikuttaa tilanteeseen siten, että seurojen oikeusturva olisi ollut mahdollisesti koetuksella.

Tuton pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen, kävi sarjassa miten tahansa. Karsintapelien välttäminen ja yltäminen pudotuspeleihin on vielä täysin mahdollista.

– Uskon, että yllämme pudotuspeleihin. Joukkueen vire on nyt sen verran hyvä. Trendi on nousujohteinen. Sellaisella kaudella, missä joukkue on ollut ensin sillassa, mutta noussut sieltä, on kaikki keväällä mahdollista. Joukkueen itseluottamus on sitä luokkaa, että voimme mennä pitkällekin.

ETUSIVU