TUTO Volley panostaa laadukkaaseen ottelutapahtumaan – melkoinen piristysruiske turkulaiseen urheilutarjontaan

TUTO Volley on yllättänyt sarjanousijana hyvillä otteilla ja laadukkaalla ottelutapahtumallaan. Tuton lentopallo-otteluissa on ollut syksyn aikana Kupittaan palloiluhallin paras tunnelma.

Harvinainen näky. Ottelun alkuun on vielä aikaa puolisen tuntia, mutta Kupittaan palloiluhallin ulkopuolelle on jo muodostumassa pitkää jonoa lipunmyyntiin. On alkamassa TUTO Volleyn Mestaruusliigaottelu.

Illan vastustaja Hurrikaani-Loimaa saapuu lyhyen ajomatkan päästä, joten vierasjoukkueen kannattajia ilmestyy runsaasti paikalle. Kun vielä Mestaruusliigassa Raision Loimu, Akaa-Volley ja VaLePakin sijaitsevat lähellä toisiaan, saadaan nauttia kauden aikana monesta ”paikallisottelusta”.

Turussa lentopallo oli korkeimmilta sarjatasoilta pitkään poissa. TUTO Volleykin on nuori seura, vain kolme vuotta vanha. Ihan tyhjästä ei kuitenkaan tarvinnut aloittaa, sillä TUTO Volley jatkaa emoseuran pitkiä lentopalloperinteitä. Turun Toverit pelasi mestaruussarjassa vuosina 1957-1958 ja 1963-1964.

Vaikka Kupittaan palloiluhallista pääsarjatason koripallo väistyi Ura Basketin myötä, riittää hallissa käyttäjiä. Turussa urheilusta kiinnostuneilla penkkiurheilijoilla on mistä valita. Syksyllä kesälajitkin ovat vielä päällekkäin talvilajien kanssa.

Pelkästään Kupittaan palloiluhallissa on lentopallon ohella tarjolla muun muassa liiga- ja divaritasoista salibandyä, divarikoripalloa ja futsalia. Tähän päälle vielä kaupungin kiekkotarjonta. Saattaapa joku valita käsipallonkin iltaohjelmaansa.

Kerran on jo käynyt niin, että TUTO Volleyn lentopallo-ottelu ja muutaman sadan metrin päässä pelattu TUTO Hockeyn Mestis-ottelu menivät päällekkäin.

Niinpä on hatunnoston arvoinen suoritus TUTO Volleyn organisaatiolta ottaa oma paikkansa turkulaisessa urheiluelämässä. Ja millä tavalla. Tuton lentopallo-otteluissa on ollut syksyn aikana paras tunnelma. Se ei ole Turussa itsestäänselvyys, sillä tosiasia on, että turkulainen innostuu vasta, kun joukkue menestyy. Eikä TUTO Volleyn kauden alku ollut järin hyvä.

Kaikesta näkee, että Tuto on panostanut ottelutapahtumaan. Tavoitteena on rakentaa nykyaikainen tapahtuma, jossa toki lentopallo on pääosissa. Sushi ja valkoviini perinteisen kahvin, matsimakkaran ja oluen ohella on kuitenkin virkistävä uudistus.

Upea Kupittaan palloiluhalli tarjoaa aitioineen komeat puitteet Mestaruusliigan ottelulle. Myös hallin nykyaikainen tekniikka tarjoaa mahdollisuuksia. Tuto ei ole kuitenkaan lähtenyt kikkailuun, vaan tunnelma luodaan tarkoin harkiten. Lentopallo on kuitenkin peli, joka jo itsessään tarjoaa parhaan tunnelman.

Urheilutoimenjohtaja Oskari Eko tekee pitkää päivää, jotta tapahtuma olisi puitteiltaan onnistunut. Vasta muutama kotiottelu on ehditty pelata, mutta yleisö on jo saanut ensivaikutelman uudesta tulokkaasta.

Mikä on päällimmäinen tunne, miten ottelutapahtumat ovat onnistuneet?

– Yleisöä on saapunut hyvin hallille, ja sitähän emme ole osanneet etukäteen arvioida. On ollut muutenkin haastavaa, kun kukaan ei ole seurassa tehnyt aikaisemmin ottelutapahtumaa Kupittaan hallissa. Kaikki lipunmyynnistä kahvin keittämiseen on pitänyt ottaa selvää. Ensin piti selvittää itselleni, jotta voin kertoa muille.

Mihin olet ollut erityisen tyytyväinen?

– Olen tyytyväinen siihen, miltä ottelutapahtuma ylipäätään näyttää kokonaisuudessaan. Paljon olemme saaneet kiitosta. Etukäteen oli mysteerio, miten anniskelupuoli toimii. Tarvittavine lupineen siitä tulee aina kustannuksia, mutta olemme olleet tulokseen tyytyväisiä.

Miten yleisö on ottanut valkoviinin ja sushin vastaan?

– Vaikka ei söisi matsissa sushia ja joisi valkoviiniä, niin moni kuitenkin näemmä muistaa, että TUTO Volleyn otteluissa se on mahdollista.

Valoefektien käyttö ottelun aikana vaikuttaa tarkoin harkitulta.

– Siitä vastaa tapahtuma-alan ammattilainen. Otamme huomioon myös TV-lähetyksen. Emme halua tarjota Ruutuun pimeää kuvaa. Esimerkiksi aikalisän aikana, kun hallia on pimennetty, haluamme tarjota TV-katselijoille muun muassa koosteita ottelusta.

Ottelutapahtumassanne on paljon yksityiskohtia, joita yleisö ei ehkä huomaa. Yksi tällainen on kentän laidalla olevat mainostaulut. Olette päätyneet yhtenäiseen sinivalkoiseen värimaailmaan. Se antaa tyylikkään vaikutelman. Kerro tästä ideasta.

– Mainospaikka on myyty yritykselle tällä idealla ja se on otettu hyvin vastaan. Jos yritys ehdottomasti haluaa oman värinsä näkyville, hallissa on sitä varten led-mainospohjat.

Pelaatte joko parketilla tai matolla. Kumpi on halutumpi ottelutapahtuman kannalta?

– Jos samana päivänä hallissa pelataan salibandyottelu, pelaamme matolla. Molemmat alustat käyvät, mutta matossa on paljon vähemmän viivoja. Se tekee olosuhteet kaikille miellyttävämmän.

Mitä haluaisit vielä kehittää liittyen ottelutapahtumaan?

– Yleisö kannustaa kiitettävästi, mutta olisi hienoa, jos hallissa näkyisi vielä enemmän seuran kaulahuiveja ja pelipaitoja. Tosin ei niitä Turussa näy paljoa muissakaan lajeissa. Toiveeni olisi, että meidän otteluissa olisi oma erikseen merkitty fanikatsomo. Tosiasia on toistaiseksi se, että jäämme helposti isompien lajien jalkoihin, mutta meillä on silti mahdollisuus olla kaikkien huulilla.

Kupittaan palloiluhalli mahdollistaa tasokkaan ottelutapahtuman. TUTO Volley on osannut hyödyntää hallin tarjoamat mahdollisuudet.

ETUSIVU