TUTO Volley puolimatkan krouvissa – liiganousijan tavoite on edelleen pudotuspelit

Kerrotaan ensin lentopallon Mestaruusliigan kauden erikoisuus. Turkulaisella TUTO Volleylla on kokoonpanossaan neljätoista pelaajaa. Heistä peräti yhdeksän eri pelaajaa on valittu ottelun oman joukkueen parhaimmaksi. Lienee melkoinen tilastoharvinaisuus, vaikka ei näitä virallisesti koskaan ole laskettukaan.

– Kyllähän se kertoo joukkueemme tasaisuudesta. Se on meille toisaalta etu, mutta myös haitta. Tasaisuus paljastaa sen, että meiltä puuttuu todellinen ykkösratkaisija. Olemme hävinneet useita eriä niukasti, jotka olisimme ehkä kääntäneet eduksemme yhdellä kärkipelaajalla, kertoo joukkuejohtaja Oskari Eko.

Sarjan ensikertalainen, nousija TUTO Volley, lähti syksyllä liigaan odottavaisin mielin. Kaikki oli uutta. Eipä Turussa ole pelattu lentopalloa pääsarjatasollakaan vuosikymmeniin. Sarjan puolimatkan krouvissa joukkue on kerännyt neljätoista pistettä. Määrä on ehkä joillekin yllätys, tutolaisille ei.

– Itse asiassa jokainen joukkueessamme odotti vieläkin parempaa. Henki on se, että homma ei ole vielä lähtenyt sillä tavoin, mitä on joukkueessa potentiaalia.

Mitkä ovat päällimmäiset ajatukset Tuton ensimmäisestä liigakaudesta tähän mennessä?

– Paljon on opittu, mutta paljon on myös onnistuttu. Olemme edelleen tilanteessa, missä kassa on kunnossa. Kaikki maksuvelvoitteet on hoidettu. Eli olemme taloudellisesti selvinneet, ja nyt ollaan jo yli puolenvälin kautta. Taloudellinen hätä voi tulla monelle joukkueelle aikaisemminkin. Esimerkiksi jouduimme aloittamaan kauden viidellä vierasottelulla. Ongelma on siinä se, miten seuran kassa kestää, kun tuloja ei tule kauden alussa.

– Meillä on neljätoista pelaajaa ja olemme saaneet aina riittävästi mukaan pelaajia harjoituksiin. Tarvittaessa saisimme reserviä kakkosjoukkueesta. Otteluissa sarjamääräysten mukaan minimimäärä on kymmenen pelaajaa. Meiltä pitäisi pudota viisi pelaajaa kokoonpanosta, ennen kuin emme pystyisi pelaamaan. Pienemmällä pelaajamäärällä säästäisi toki kuluja, mutta täyden kokoonpanon ylläpitäminen on ollut meille selvä lähtökohta alusta asti.

Kerroit, että paljon myös opittu. Mitä tarkoitat?

– Oli tietoinen valinta, että aloitamme neljällätoista pelaajalla. Yhtä tai kahta viimeistä paikkaa voisi roikottaa pidempään, ilman että kulut kasvaisivat. Kauden alussa olisi mahdollista pelata ensin pari peliä ja miettiä sen jälkeen, mihin tarvitaan vahvistuksia – jos ylipäätään tarvitaan. Toisaalta neljätoista pelaajaa on ollut meille vahvuus, sillä harjoituksissa on aina ollut täydet kuusikot.

Mitä erityisen positiivista ja negatiivista on ollut alkukaudessa?

– Paljon on ollut positiivista, mutta päällimmäisenä tulee mieleeni keskitorjuja Tatu Vuorenmaa. Esimerkiksi viime pelissä Hurmosta vastaan nähtiin yhdeltä mieheltä melkoinen show.

– Negatiivisina VaLePa- ja Tiikerit -ottelut. Molemmissa otteluissa pelasimme hengettömästi. Toinen on se, että väki ei löytänyt syksyllä siinä määrin Kupittaalle, mitä alun perin kuviteltiin. Lentopallopiireissä tiedetään, että Turussa pelataan lentopalloa, mutta harva perusturkulainen tietää, missä sarjassa TUTO Volley pelaa. Suoratoistopalvelut ovat tehneet lajin seuraamisen helpoksi kotisohvilta. Jos peli ei miellytäkään, voi vaihtaa toiseen otteluun.

Kausi alkoi viidellä tappiolla. Ensimmäinen voitto tuli vasta kuudennessa ottelussa. Valmentaja Ruslan Zhbankov totesi, että joukkue tarvitsee aikaa ja kokemusta liigapeleistä. Miten itse koit, kun kausi alkoi pitkällä tappioputkella?

– Vaikka meillä on kokeneita pelaajia, joukkueessa on vain pari pelaaja, jotka olivat ”kuusikon miehiä” liigassa viime kaudella. Liiga on eri sarja kuin ykkössarja. Liigarytmiin pääseminen vaatii aikaa.

Kauden aikana, etenkin joulukuussa, joukkueelle tuli muutamia ohipelejä. Mistä ajoittainen alisuorittaminen on johtunut?

– Jos tietäisimme vastauksen, sitä ei olisi tapahtunut. Paljon on siitä joukkueen kanssa keskusteltu, mutta olihan se meillekin mysteerio. Mietimme monenlaisia vaihtoehtoja, miten solmu saadaan auki. Joulutauko tuli meille hyvään saumaan. Hurmos-peli kuitenkin todisti, että ei meidän tarvitse vieläkään kumartaa yhtäkään toista joukkuetta. Vaikea jakso voi olla myös myöhemmin keväällä voimavara.

Ossi Rumpunen oli pitkään poissa kokoonpanosta. Miten se vaikutti joukkueen toimintaan?

– Sitä ei voi tietää jälkikäteen, mutta Ossin merkitys korostuu, kun erässä mennään ratkaisupalloihin. Kokemus merkitsee silloin paljon. Kun takana on ”muutama” liigapeli pelattuna, suoritustaso on erilainen.

Ulkomaalaisvahvistuksen Camilo Estupinánin rooli on ollut pieni. Tuliko hutilaukaus vai saitteko sitä mitä halusitte?

– Emme odottaneetkaan, että hän olisi liigan tähtipelaaja. Ulkomaalaispelaajia on erihintaisia ja eritasoisia. Ensimmäistä vuottaan ammattilaisena pelaava Camilo ei ole ihan täyttänyt odotuksia, mutta ei ole myöskään ollut täysi floppi. Silloin, kun hänet hankittiin, emme tienneet, että toinen keskitorjuja Vuorenmaa nostaisi tasoaan näin paljon. Mutta jos Tatulla tai Karrilla ei kulje, niin kyllä Camilo on hyvä vaihtoehto.

TUTO Volleyn otteluraporteissa kerrotaan usein tavoitteesta yltää pudotuspeleihin. Onko se ylioptimistinen tavoite?

– Jos katsoo sarjataulukkoa, niin uskon vilpittömästi mahdollisuuteen päästä pudotuspeleihin. 36 pistettä on vielä jaossa. Meidän omat pudotuspeli ovat jo käynnissä.

TUTO Volleyn eräs kauden parhaimmista otteluista oli peli Hurrikaani Loimaata vastaan.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!