TUTO Volleyssa ihmetellään Lentopalloliiton tuoretta esitystä

Koronasta huolimatta paljon positiivistakin on tapahtunut. TUTO Volley on allekirjoittanut tärkeitä valmentaja- ja pelaajasopimuksia. Silti urheilutoimenjohtaja Oskari Ekolla on otsa kurtussa. Syynä on Lentopalloliitolta täysin puskista tullut tuore tiedote, joka saa monen ykkössarjan joukkueen pelaajat ja taustahenkilöt perin mietteliäiksi.

Mennään kuitenkin ensin viime kauden päätöstunnelmiin.

TUTO Volley oli ykkössarjan runkosarjassa toinen heti Lempo-Volleyn jälkeen. Edessä olisivat olleet ensin pudotuspelit ennen mahdollisia finaaliotteluita. Jälkimmäisissä panoksena olisi ollut ykkössarjan mestaruus ja eteneminen liigakarsintoihin.

Koronan ansiosta sarja jäi kesken.

– Ehdimme pelata ensimmäisen puolivälieräottelun Pielaveden Sampoa vastaan. Saimme runkosarjan paremman sijoituksen ansiosta valita ottelujärjestyksen. Päätimme aloittaa vieraissa. Toinen ottelu olisi pelattu Turussa ja mahdollinen kolmas ottelu olisi ollut heti seuraavana päivänä myös Turussa.

Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaisesti.

– Voitimme Pielavedellä, mutta kotiotteluamme ei ehditty koronan takia lainkaan pelata. Huonoa tuuria. Menetimme kotiottelun pääsylipputulot, mutta jouduimme matkustamaan pitkän matkan hotelliyöpymisineen Pielavedelle.

Pudotuspelien ja etenkin liigakarsintaotteluiden jääminen väliin oli Tutolle taloudellisesti raskas, sillä pääsylipputulot jäivät saamatta. Turussa tilanne vielä korostuu, kun täällä on ollut tapana innostua vasta, kun panokset kasvavat.

– Ensimmäisestä ja ainoaksi jääneestä pudotuspelistämme tuli meille vain kustannuksia.

Jos otteluiden ennenaikainen päättyminen kirpaisi taloudellisesti, oli se myös takaisku medianäkyvyyden kannalta.

– Paikallinen lehti ilmoitti, että he eivät tule paikalle vielä ykkössarjan pudotuspelivaiheessa, vaan vasta mahdollisissa liigakarsinnoissa.

Ja sitten liiton erikoiseen esitykseen…

Lentopalloliiton Pääsarjaryhmä esittää kaudelle 2020-2021 sekä miehille että naisille kolminkertaista runkosarjaa Mestaruusliigaan, josta ensi vuonna ei suoraan pudota alempaan sarjaan. Lisäksi ykkössarjan voittaja voi hakea liigapaikkaa kaudelle 2021-2022. Nouseminen ei kuitenkaan ole automaattinen; sekä sarjassa pysyminen että nouseminen vaatii sen, että seura täyttää liigakelpoisuuskriteerit.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liigakarsintaotteluita ei tulevalla kaudella järjestetä. Jos ehdotettu käytäntö toteutuu, on se iso askel suuntaan, mikä on nähty jääkiekon puolella. Näin paljon parjattu jääkiekon suljettu Liiga saisi seuraajan lentopallon puolelta. Tilanne lentopallossa muistuttaisi asetelmaa Liiga vastaan vuosi vuodelta näivettyvä Mestis.

Ei siis ihme, että ehdotus närästää toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Pettymys on suuri.

– Käytännössä se tarkoittaisi, että ykkössarjan mestaruudesta kyllä pelattaisiin, mutta kauden tärkeimpiä otteluita, liigakarsintoja, ei pelattaisi. Ratkaisu on epäurheilullinen. Jos Mestaruusliiga todella päätetään ”sulkea” tulevaksi kaudeksi, liigakarsintojen puuttuminen vie kevään tärkeimmän huipennuksen ykkössarjajoukkueiden osalta. Tutolla on periaate, että liigaan mennään pelaamalla, ei kabinettipäätöksillä.

Urheiluun kuuluvat jännitysnäytelmät, kuka voittaa, kuka häviää. Kevät huipentuu mestaruuteen ja kitkerään putoamiseen sarjaporrasta alemmaksi. Kun näistä toinen poistuu, kadotetaan olennainen osa kilpaurheilun jännityksestä.

– Karsintapeikko lisää mielenkiintoa liigassa myös pudotuspeliviivan alapuolelle, eivätkä joukkueet pääse kiekkomaailman tapaan tyhjennysmyymään ennen kauden loppua. Jos esitys menee läpi, joukkue voi hävitä kaikki kauden ottelunsa ilman pelkoa putoamisesta. Joukkue pysyy liigassa, jos talous on kunnossa.

Kun taloudellisesti tärkeät liigakarsintaottelut jäivät Tuton lentopallolta pelaamatta viime kauden osalta, ei niitä nähdä ensi kaudellakaan. Mestis-seura TUTO Hockey tietää kokemuksesta, millainen merkitys seuratoiminnalle on, kun palkintona kaudesta on vain pahviviiri hallin kattoon. Sarja näivettyy ja yleisömäärät putoavat.

– Jos viime kausi olisi päästy pelaamaan loppuun ja matka mahdollisesti jatkunut liigakarsintoihin asti, niin lähtökohdat tulevaan kauteen olisivat olleet taloudellisesti täysin erilaiset, karsintojen tuloksesta huolimatta. Lentopalloliiton suunnitelmat poistaa liigakarsinnat tulevan kauden huipennuksesta vaikeuttaa myös yhteistyökumppaneiden saamista. Heidän mukaan saaminen olisi taloudellisesti tärkeää. Ja onhan liigakarsintapelien katoaminen todella kova pettymys myös pelaajille.

Kyse on jälleen myös median kiinnostuksesta.

– Medianäkyvyys on ihan eri luokkaa, kun puhutaan jännittävistä liigakarsinnoista.

Esityksen tekee erikoiseksi se, että ykkössarjan joukkueilta ei ole edes kysytty mielipidettä.

– Tilanne on ikään kuin Mestaruusliiga teki itse itselleen esityksen. Lentopalloliiton mukaan tehdyt esitykset perustuvat seuroille tehtyyn kyselyyn, mutta kyselyn ulkopuolelle jätettiin ykkössarjan joukkueet. Ei ainakaan meidän mielipidettä ole kysytty.

Nyt eletään tilanteessa, missä on tehty vasta esitys.

– Lentopalloliiton hallitus päättää, hyväksytäänkö liiton Pääsarjaryhmän esitys. Toivon toki, että ykkössarjan joukkueiden kannalta epäurheilullinen esitys hylättäisiin.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!