Mikä tulee ensimmäiseksi mieleen nimestä Niiranen? Aika monelle kaupunki Loviisa ja Loviisan Tor. Jälkimmäinen on yli 100 vuotta vanha perinteikäs seura, jonka ykköslaji on nykyisin salibandy. Loviisa onkin niitä kaupunkeja, missä salibandy on noussut paikkakunnan suosituimmaksi urheilulajiksi.
Ei siis ihme, että salibandy valikoitui myös Niklas Niirasen lajiksi. Valintaan toki vaikutti myös kymmenen vuotta vanhempi isoveli, Joni Niiranen. Hänet on opittu tuntemaan aina maajoukkuekuvioita myöten tasokkaana pelimiehenä.
– Isoveljen perässä tuli hengailtua Loviisan liikuntahallilla. Pyörin siellä aina sukkasillani, keräilin palloja ja menin kentälle lämimään heti, kun se oli mahdollista. Kun isoveli pelasi, istuin aina katsomossa. Futistakin tuli pelattua, mutta salibandy on Loviisassa laji, missä voit päästä pisimmälle.
Niklaksen tie kulki isoveljen jalanjälkiä seuraten juniorisarjoista miesten edustusjoukkueeseen ja aina Salibandyliigaan asti. Kolmannella liigakaudella 2012-2013 Niirasen pelit kulkivat siinä määrin hyvin, että tuloksena oli liigan puolustajien pistepörssin voitto. Samalla tuli myös kutsu valmentaja Petri Kettuselta kokeilemaan maajoukkuekuvioita.
– Kyseessä oli kausi, ennen kuin lähdin Sveitsiin pelaamaan.
Isoveli Joni on ollut pikkuveljelleen esikuvana. Siirto Sveitsiinkin tapahtui isoveljen innoittamana.
– Päätin jo pikkupoikana päästä Sveitsiin pelaamaan, kun kävin katsomassa isoveljeäni siellä. Kun tuli tilaisuus, päätin lähteä vuodeksi, mutta Sveitsissä vierähtikin vähän pidempi aika.
Niirasen etukäteen suunniteltu yksi vuosi vierähti viideksi vuodeksi.
– Sopeuduin ja viihdyin hyvin. Opin kielen ja sain harrastaa salibandyä puoliammattilaisena. Olin töissä paikassa, missä tehtiin teollisuusrobotteja. Työ oli mielekästä, ja se oli iso syy, miksi viihdyin Sveitsissä. Pomo ymmärsi urheilua ja arvosti, kun töitä tehtiin kunnolla.
Sopeutumista alppimaahan edesauttoi, kun suomalainen tyttöystäväkin muutti Sveitsiin töihin. Tuli kuitenkin aika palata takaisin Suomeen.
– Tuli tunne, että piti saada jotain uutta. Ystävistä ja perheestä olin ollut pitkään erossa. TPS:n valmentaja Jukka Ruotsalainen soitti ja pyysi näytille. Sveitsin joukkueen pelikaverini Mikko Hautaniemi oli tullut takaisin Turkuun jo hetki aikaisemmin.
Viisi vuotta on riittävän pitkä aika huomatakseen eron, mihin suuntaan peli on kehittynyt Suomessa.
– Sveitsissä peli meni eteenpäin niiden viiden vuoden aikana, kun olin siellä. Mutta niin varmasti myös Suomessa. Viime kaudella TPS:ssä peli oli vauhdikkaampaa ja pallo liikkui pelaajalta toiselle nopeammin kuin aikoinaan Loviisan liigavuosinani.
Niirasen muistot viime kaudesta TPS:n paidassa ovat kahtiajakoiset. Kauden alku meni pitkään sairastuvalla. Kauden lopuksi kaulaan ripustettiin kuitenkin hopeamitalit.
– Polvileikkauksen takia olin koko syksyn toipilaana. Pääsin mukaan vasta tammikuussa. Koin, että olin finaaleissa joukkueelle avuksi, sain onnistumisia.
Niirasen perheessä on menossa isoja elämänmuutoksia.
– Päätimme tyttöystävän kanssa jatkaa asumista Turussa. Elämään on tullut paljon uusia asioitakin, kuten opiskelu. Tammikuussa syntyy esikoinen. Opiskelen matematiikkaa Helsingin yliopiston ruotsinkielisellä puolella. Käyn siellä tekemässä kerran viikossa pitkän päivän, osan voin suorittaa etäopiskeluna. Jo ennen Sveitsiin lähtöä ehdin opiskella pari vuotta ja sain jatkaa siitä, mihin jäin.
Kesän aikana tuli ajankohtaiseksi myös siirto naapuriseuraan.
– TPS:n kanssa neuvottelin, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Sovin tapaamisen FBC Turun kanssa ja siitä se sitten lähti. Päätös on tuntunut hyvältä. Tekeminen on ollut tasokasta. Mukana on myös tuttuja viime kaudelta Tepsistä.
Katso, miten Niklas huuhdattaa turkulaista yleiöä.
