ETELÄ-POHJANMAA / ILMAJOKI – Yli-Lauroselan komeaa talomuseota pihapiireineen ei voi olla satunnainen ohikulkijakaan huomaamatta. Ilmajoen keskustassa keskeisellä paikalla sijaitseva historiallinen Yli-Lauroselan talonpoikaistilan kaksifooninkinen eli kaksikerroksinen päärakennus on eteläpohjalaisen rakennustavan edustava näyte, pohjanmaalaista hirsirakennustaitoa parhaimmillaan.
Niinpä oli melkoinen yllätys ilmajokelaisille, kun Museoviraston omistuksessa oleva kohde kerrottiin olevan lakkautuksen kohde. Suomen valtio leikkasi museoiden toimintamäärärahoja. Menojen karsimiseksi myös useita muita Museoviraston hallinnoivia museota uhkasi sulkeminen.
Vuonna 2014 Yli-Lauroselan kiinteistö siirtyi Museovirastolta Senaatti-kiinteistöjen haltuun. Museon toiminnasta vastaa nyt Ilmajoen kunta.
Yli-Lauroselan päärakennuksen rakentaminen liittyi Etelä-Pohjanmaan 1800-luvun vaurastumiseen. Tervanpoltto ja maatalouden tehostuminen toi Pohjanmaalle vakautta. Viljelyala kasvoi moninkertaiseksi. Vaurastuminen näkyi muuallakin kuin peltomaisemissa. Komeiden päärakennusten tarkoituksena oli kertoa tilan vauraudesta. Toinen kerros tehtiin usein vain komeuden varmistamiseksi.
Lauroselan kantatilaa on ylläpidetty jo keskiajalta lähtien. Myöhemmin tila jakaantui kahdeksi, Ala- ja Yli-Lauroselaksi. Jälkimmäisen päärakennus, nykyinen museotalo, on valmistunut 1848. Valmistumisvuosi on hakattu talon kivijalkaan.
Yli-Lauroselaa isännöivät viimeksi sisarukset Frans ja Eliina Yli-Laurosela. Suomen valtio osti Yli-Lauroselan perikunnalta vuonna 1971 ja tila luovutettiin Museoviraston hallintaan.
Museovirasto restauroi Yli-Lauroselan rakennukset 1970-luvulla. Talomuseo avattiin yleisölle vuonna 1978. Päärakennuksen sisätilat entisöitiin ja sisustettiin 1900-luvun alun asuun. Alakerrassa on porstuan lisäksi muun muassa suuri tupa, isännän ja emännän kamarit.
Pihapiiriä ympäröivät päärakennuksen lisäksi yhdeksän talousrakennusta: navetta, tallit, hyysit eli ulkokäymälät, ajo- ja tarvekaluvaja, puuliiteri, vellisauna, paja ja luttirati eli luhtiaitta.
Päätalossa toimii kesäisin myös kahvila.
YLI-LAUROSELAN TALOMUSEO
Osoite: Museopolku 2 (navigaattoriin Ilkantie 18) Ilmajoki.